Rakenteiden ja toimintojen pöyhintä parempaan asentoon on tapa kohdata niukkenevat resurssit. Ihmisten palvelutarpeen kannalta hallintomallilla ei ole väliä.
Sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämislain esityksestä valmistunut loppuraportti on askel oikeaan suuntaan, mutta ei vielä riittävä. Uudistuksen valmistelu onkin kärsinyt ongelmista ja kovista poliittisista paineista.
Torstaina peruspalveluministeri Susanna Huoviselle (sd.) luovutettu loppuraportti vähentäisi toteutuessaan sosiaali- ja terveydenhuollon nykyiset noin 150 järjestämistahoa kolmannekseen. Järjestelmä ei tämänkään jälkeen ole eheä, vaan on vaarassa jäädä hajautuneeksi. Tarvitaan isompaa loikkaa.
Jos uudistus olisi helppo, keskustakin olisi toteuttanut sen ollessaan pääministeripuolue. Valmistelun aloittaminen uudestaan puhtaalta pöydältä viivästyttäisi entisestään jo seitsemän vuotta jumpattua asiaa.
Vaikeuskerroin näkyy työryhmän esityksessä. Poliittiset reunaehdot haittaavat lopputuloksen linjakkuutta. Sosiaali- ja terveyspalvelut on tarkoitus koota nykyistä vahvemmille hartioille. Sosiaali- ja terveysalueita esitetään maakuntien keskuskaupunkien tai yli 50 000 asukkaan kuntien pohjalle. Niillä on velvollisuus toimia vastuukuntina. Kaikki kunnat kuuluvat sote-alueeseen.
Vastuukunta huolehtii alueen kuntien lakisääteisten palvelujen järjestämisestä. Palvelut voidaan tuottaa itse, toisen vastuukunnan tai kuntayhtymän kanssa.
Sote-alueiden sisällä voi olla myös vähintään 20 000 asukkaan perustason alueita. Sote-alueiden ja perustason alueiden toimintaa ohjaisi viisi erityisvastuualuetta.
Ongelmat kärjistyvät poliittiseen ohjaukseen, kun valmistelutyöryhmä roikotti mukana liian pieniksi koettuja perustason alueita. Niistä pitäisi luopua, sillä ne monimutkaistavat järjestelmää luodessaan uuden lisäportaan. Erityisvastuualueiden rooli herättää myös kysymyksiä.
Vastuukunta-ajattelu tuottaa vaikeuksia kuntien äänivallan, itsehallinnon ja perustuslain kannalta. Uudistusta jatkotyöstettäessä ja kommentoitaessa on hyvä muistaa, että myös kansalaisten oikeus peruspalveluihin on perustuslain suojaama.
Ihmisten kannalta on merkitystä vain sillä, että palveluja on tarjolla lähellä, kustannustehokkaasti, riittävästi, oikeaan aikaan ja yhdenmukaisesti. Nythän näin ei ole.
Sosiaali- ja terveydenhuollon uudelleen-organisointi on keskeinen raamittava tekijä hallituksen toisessa kärkihankkeessa kuntauudistuksessa. Riittävän suuret toiminnalliset kokonaisuudet sosiaali- ja terveyspalveluissa auraavat tietä suuremmille kuntayksiköille.
Uudistukset ovat tarpeen, sillä kaiken takana häämöttää kestävyysvaje ja synkkä tietoisuus siitä, että nykyisiin järjestelmiin ei ole varaa. Rakenteiden ja toimintojen pöyhiminen uuteen parempaan asentoon on tapa kohdata niukkenevat resurssit.
Hallituspuolueiden keskuudessa on näkemyseroja uudistuksen toteuttamisesta. Hallitukselta sopii toivoa malttia yhteisen näkemyksen löytämiseksi, jotta uudistus etenee ja parantaa kansalaisten sosiaali- ja terveyspalveluita. Uudistuksen on määrä tulla voimaan 2017.