Yhdysvaltain suunnitelmat Irakin sodan sujumisesta nopeasti ja helposti ovat osoittautuneet hiekalle rakennetuiksi.
Ensimmäinen viikko Irakissa on käynyt monelle oppitunnista sodankäynnin tosiasioista. Jos hyökkääjä aliarvioi vastustajansa, eivät suunnitelmat yleensä toteudu. Irakissa on käynyt juuri näin. Sama tapahtui aikanaan Yhdysvalloille Vietnamissa ja Neuvostoliitolle Afganistanissa, joskaan yhden viikon perusteella ei kannata vielä tehdä valmiita johtopäätöksiä siitä, mitä tuleman pitää.
Nopean ja helpon sodan sijaan näyttää käsissä silti olevan pitkä ja sotkuinen operaatio, joka voi venyä kuukausien mittaiseksi. Saddam Husseinin hallinto todennäköisesti joskus kukistuu, mutta jos irakilaiset sen jälkeenkin suhtautuvat amerikkalaisiin ja britteihin miehittäjinä eikä vapauttajina, edessä voi olla vuosia kestävä epämääräinen sissisota.
Yhdysvaltain sodanjohto on tehnyt kaikkensa antaakseen vaikutelman, että kaikki sujuu osapuilleen suunnitelmien mukaan. Todellisuus kuitenkin puhuu toista kieltä. Bagdadin lähistölle autiomaan kautta helposti edenneet joukot eivät vielä aikoihin pysty varsinaiseen operaatioon kaupunkia vastaan, sillä selusta on osoittautunut hyvin haavoittuvaksi. Irakin puolisotilaalliset joukot tekevät jatkuvaa ja kiivasta vastarintaa.
Ensimmäinen kärsijä tästä kaikesta on Irakin siviiliväestö, joka väistämättä joutuu sodan jalkoihin. Saddam Husseinin hallinnon suunnitelmiin se saattaa jopa sopia, sillä siviiliuhrit nostavat väestön ja muun arabimaailman katkeruutta hyökkääjiä kohtaan huolimatta siitä, että siviilien käyttö suojana on Husseinin nimenomaista taktiikkaa.
Irakin sodanjohto on joka tapauksessa osoittautunut joustavaksi ja kyvykkääksi käyttämään niitä keinoja, joita sillä on. Takataskussa saattaa olla välineitä vielä lisääkin: kemiallisten ja biologisten aseiden käytön mahdollisuutta ei voi sulkea pois. Tähän asti tärkeintä on kuitenkin ollut joukkojen uskollisuus Saddamille ja halu taistella.
Amerikkalainen kenraali on sanonut, etteivät he ole kohdanneet sitä vihollista, jota vastaan käytiin sotapelejä. Todellisuus onkin ollut toisenlainen.
Yhdysvallat on aikeissa kaksinkertaistaa miesmääränsä Irakissa; sinne ollaan lähettämässä yli satatuhatta miestä lisää. Menee kuitenkin viikkoja ennen kuin ne ovat alueella taistelukunnossa. Se saattaa tarkoittaa sitä, että ratkaisutaistelut Bagdadista ovat vielä kaukana tulevaisuudessa.
Tärkeä kysymys nyt on, tekikö sodanjohto virhearvion vai onko ennen sotaa tietoisesti annettu väärää kuvaa siitä, mitä on edessä. Kukaan ei julkisesti puhunut ehkä kuukausia kestävästä, hyvin hankalasta operaatiosta, vaan Irakin hallinnon oli määrä lamaantua ylivoimaisen sotilasteknologian alla. Presidentti George W. Bush ja pääministeri Tony Blair ovat joka tapauksessa tehneet selväksi, että ainoana tavoitteena on voitto, maksoi mitä maksoi.
Sodan pitkittyessä siitä on tulossa eräänlainen normaalitila, jossa ei enää pohdita koko operaation mielekkyyttä, vaan ainoastaan taistelujen sujumista. Se myös peittää herkästi alleen lähes kaikki muut kansainväliset tapahtumat ja samalla estää kansainväliseen yhteistyöhön syntyneiden haavojen paranemista. Tämän seuraukset voivat olla itse sotaa kauaskantoisempia.
Näyttää siltä, että sodankäynnin taktiikassa on tehty virhearvioita. Niitä paikataan lähettämällä lisää joukkoja ja kiihdyttämällä taisteluita. Tästä kertovien uutisten ei kuitenkaan pitäisi antaa haudata alleen sitä, että koko sodan suurin virhe oli sen aloittaminen ilman turvallisuusneuvoston myötävaikutusta.