Viime aikoina on julkisuudessa keskusteltu sotaorpojen kuntoutuksesta. Sotaorvot ovat viime sodissamme kaatuneiden tai sotien seurauksena menehtyneiden lapsia. Sodan jälkeen heitä oli noin 55 000. Kaatuneitten Omaisten Liiton (KOL) ylläpitämässä sotaorporekisterissä heitä on nyt runsaat 16 000. Keski-ikä on 80 vuotta.
Isän kaaduttua äidit toimivat yksinhuoltajina ja kasvattajina. Heidän huoltoeläkkeensä oli 8 280–19 800 markkaa vuodessa. Lapsen eläke oli pienempi. 1942 teollisuustyöläisen vuosiansio oli 38 280 markkaa. Luvuista ymmärtää, että monet sotaleskien perheet joutuivat taloudelliseen ahdinkoon.
Sotavuosina ei tunnettu puolison ja isän menettämisen aiheuttamaa traumaa. Valtiovallan mielestä sotatapaturma ei välittömästi vaikuttanut leskien työkykyyn. Tahtomattaan äidit siirsivät surun lapsiin ja tunneperimä on siirtynyt jo kolmanteen polveen.
Sotaorpojen lapsuus on usein ollut vaikea. Kertomuksissa tulevat esille isän kuoleman aiheuttamat, käsittelemättä jääneet psyykkiset kärsimykset. Nämä traumat kuten pelot, köyhyys, kiusaaminen ja äidin väsyminen ovat vaikuttaneet sotaorvon koko myöhempään elämään. Tätä kuvastaa se, että eläkkeelle siirtyneet sotaorvot ovat perustaneet yhdistyksiä, joissa he saavat kaipaamaansa vertaistukea.
Sotaorvoille on ollut tyypillistä lähimpiensä kannattelu. He joutuivat lapsina ottamaan vanhemman roolin monissa perheissä, jotka nykyisin kuuluisivat lastensuojelun piiriin. Monille rakentui ns. lunastajaidentiteetti. Koko elämä on saattanut mennä oman olemassaolon oikeutuksen lunastamiseen. Omat tarpeet jäivät sivuun.
Sotien jälkeen Suomi oli maatalousvaltainen maa. Osa sotaorvoista joutui aloittamaan työuransa jo nuorena, kun pelloilla ja navetassa tarvittiin isän töiden jatkajaa. Lasten hoidosta vastasivat usein isommat sisarukset.
Lainsäädäntö ohjasi sotaorpoja ammatteihin, joita Suomi tuolloin tarvitsi. Tämä johti matalapalkkaisiin, ruumiillisiin töihin, joiden seurauksena oli toimintakyvyn rajoituksia ja ennenaikaista eläköitymistä. Sotaorvoille osoitetuista koulutustuista tiesi vain osa. Kaikilla ei ollut mahdollisuutta lähteä hankkimaan ammattia, koska kotona tarvittiin työntekijää tai lapsen palkkatyöstä saamaa rahaa.
Sotiemme veteraanit ovat isiemme aseveljiä. Sotaorvot eivät halua itselleen heille varattuja resursseja. KOL:n tavoite on, että sotaorpojen kuntoutustarve kirjataan lakiin ja valtion talousarvioon varataan kuntoutuksen toteuttamiseen tarvittavat resurssit.
Sotaorvoista heikoimmassa asemassa olevia on 10–20 prosenttia, jolloin kuntoutettavia olisi 1 650–3 300 henkilöä. On selvää, etteivät kaikki voi päästä kuntoutukseen samanaikaisesti.
Valtion talousarviossa on varattu 3,5 miljoonaa euroa eräissä Suomen sodissa palvelleiden kuntouttamiseen. Vuonna 2018 kuntoutettavia arvioidaan olevan noin 1 395 henkilöä. Olisi kohtuullista, että sotaorpojen kuntoutukseen varattaisiin vähintään samansuuruinen summa.
Hannu Niskanen
sotaorpo, kenttäpiispa emeritus
hallituksen puheenjohtaja
Kaija Sepponen
sotaorpo, tutkija KT
hallituksen jäsen
Kaatuneitten Omaisten Liitto
Lue lisää lukijoiden mielipiteitä päivän Kalevasta!
Näin lähetät mielipidekirjoituksen Kalevaan.