Sotakirjat nousevat perinteisesti myyntitilastojen kärkeen Suomessa joulun alla. Pimeän vuodenajan laskeutuessa suomalainen lukija haluaa kurkistaa menneisyyteen nimenomaan sotavuosien kautta. Niinpä hänelle on vuosittain tehty asiaankuuluvia teoksia.
Sotaa käsitteleviä kirjoja on tarjolla, koska niille on kysyntää. Kirjojen suosio on ollut vankka itsenäisyyden alusta lähtien.
Vuoden 1918 tapahtumat, talvisota, jatkosota ja Lapin sota ovat tarjonneet ehtymättömän aineistosammion.
Kannattaa muistaa, että Maamme-laulun sanat ovat alunperin sotarunosta. Kansallislauluna tunnettu teksti on J.L. Runebergin Vänrikki Stoolin tarinoiden avausruno.
Sotakirjoilla on ollut oma, kansalliseen identiteettiin liittyvä tehtävä. Mutta suomalaisen sotakirjallisuuden esittämä kuva sodasta ei ole mitenkään yksioikoinen eikä sankarimyyttiä tukeva. Sotakirja ei ole kirjallisuuden lajina muita pyhempi.
Tämä on tervettä.
Varsinkin tietokirjoissa sotaa on jo pitempään käsitelty monipuolisesti. Koukkausten, motin laukeamisten ja muiden strategisten liikkeiden sijaan esille on tuotu sodan arkea sekä rintamalla että kotona. Myös yksittäisen sotilaiden tuntoihin on ymmärretty kiinnittää huomiota.
Tieto-Finlandia -palkinnon voittanut Ville Kivimäen teos Murtuneet mielet – taistelu suomalaissotilaiden hermoista 1939–1945 on laadukas tutkimus sotilaiden psyykkisestä rasituksesta poikkeusoloissa.
Kahden tohtorin, Juha Pohjosen ja Oula Silvennoisen laatima Tuntematon Lauri Törni purkaa legendaa erikoislaatuisesta sotilaasta. Kirja on herättänyt kovan keskustelun, mikä on elävän teoksen merkki.