Kun kesä ehti kuumimmilleen, kuumeni myös väittely Suomen roolista Afganistanissa. Tutkija Charly Salonius-Pasternak töräytti Helsingin Sanomien kakkossivulla, että Suomi on oikeasti sotaa käyvä maa.
Sanomistahan siitä tuli. Keskustelu politisoitui - tai oikeastaan sisäpolitisoitui - salamasodan nopeudella. Rajalinjat kulkivat karkeasti ottaen ulkoministeri Alexander Stubbia inhoavien ja häntä ihailevien välillä.
Vanhan liiton miesten hyökkäys nuorta ulkoministeriä vastaan maskeerattiin puoliakateemiseksi saivarteluksi sodan määritelmästä. Ei sodan määritelmä oikeasti keskustelijoita kauheasti kiinnostanut, tulipahan vain tilaisuus monottaa nuorta ulkoministeriä nivusiin.
Mikäli Afganistan on vanhan liiton mielestä sotaa, mitä olivat sitten Suez ja Golan? Silloin sentään Suomi oli puolueeton ja presidenttinä Urkki. Rauhanturvaajia katsottiin ylöspäin. Eikä pahaa tehnyt kotiutua tuliterässä mersussa.
Suomalaisia rauhanturvaajia käy nykyään surku. Työ Afganistanissa on tärkeää ja vaarallista. Puhuminen sotimisesta on älytöntä ja halventavaa. Mieleen tulevat väkisin 1970-luvun veteraanivainot. Silloin tiedostava nuoriso etenkin poliittisen kentän vasemmalta laidalta tivasi sodankäyneiltä, että mitäs läksitte rintamalle. Oliko pakko?
Onneksi 1970-luvulla veteraanit olivat vielä niin vetreitä, että kykenivät esittämään vasta-argumenttinsa tarvittaessa rystysillä.
Sodan ja rauhan määrittelyn sijaan kriittistä keskustelua kannattaa kyllä käydä siitä, onko kansainvälisen yhteisön tehtävä Afganistanissa olennaisesti muuttunut alkuperäisestä.
Kahdeksan vuotta sitten, New Yorkin terrori-iskujen jälkeen, amerikkalaiset pommittivat talibanit vallasta. Ajatuksena oli samalla pommittaa al-Qaida-järjestö matalaksi - ja aivan erityisesti päästä eroon järjestön johtajasta Osama bin-Ladenista. Amerikkalaisten analyysi oli, että taliban-hallinnon alainen Afganistan on al-Qaidan turvasatama.
Pieleen meni. Al-Qaida eikä Osamakaan suostunut katoamaan. Kaitakasvoinen partanaama ilmestyy videonpätkissä milloin mistäkin varoittamaan läntistä maailmaa perikadosta, johon hän aikoo sen syöstä. Al-Qaidan johtajat ovat puikkelehtineet Pakistanin puolelle, minne sen enempää USA:lla kuin ISAFilla ei ole mitään asiaa. ISAF sentään on YK:n valtuuttama operaatio.
Jos ajatuksena oli terrorismin nitistäminen kerralla, tekemättä jäi sekin temppu.
Kansainvälisissä lehdissä on esiintynyt arvioita, joiden mukaan länsivalloilla on Afganistanissa muitakin tavoitteita kuin vain nitistää terrorismi ja sen jälkeen turvata rauhaa.
Yksi tavoitteista saattaa perustua siihen, että pikainen lähtö Afganistanista sysäisi liikkeelle täysimittaisen sisällissodan, ravisuttaisi naapurimaa Pakistanin vakautta ja rohkaisisi Irania, Intiaa tai jopa Venäjää heilauttamaan itsensä alueelle.
Tavoitteilla on merkitystä. Jos suomalaisia sotilaita alkaa kuolla pommi-iskuissa ja väijytyksissä, yhdenkään miestappion syynä ei voi olla läntisen vaikutusvallan takaaminen Afganistanissa tai peräti suurvaltapolitiikan pelinappulana oleminen.
On vaikea uskoa, että suomalaiset selviävät Afganistanissa jatkossa naarmuitta. Se vaatisi aivan uskomatonta onnea. Maa on erittäin vaarallinen. Toistaiseksi tienvarsipommi on surmannut yhden suomalaissotilaan.
Afganistaniin on kahdeksan viime vuoden aikana kaadettu The Economist-lehden mukaan 32 miljardia dollaria ulkomaista apua. Vastalahjaksi on saatu koko joukko läntisiä sankarivainajia. Pelkästään parin viime kuukauden aikana maassa on kaatunut yli 120 ISAF-joukkojen sotilasta.
Ja kun maavoimien joukkoja ei ole ollut tarpeeksi, alueita on ollut pakko valvoa ilmasta, mikä on tuottanut siviiliuhreja ja lisännyt kansalaisten katkeruutta länsimaisia joukkoja kohtaan. Tavallisella afganistanilaisellakin on kasvavia vaikeuksia tehdä eroa hyvien ja pahojen poikien välille.
Siitä voi olla varma, että ulkopoliittinen johto joutuu ahtaalle, jos suomalaisia tuodaan kotiin arkuissa. Tekosivistynyttä keskustelua ei enää käydä sodan ja rauhan määritelmästä, vaan silloin punnitaan Suomen todellinen sitoutuminen maailman ongelmien hoitamiseen.
Ihan merkityksetöntä ei ole, että Afganistan-operaation on YK:n kautta siunannut 192 maata. Suomi ei ole yksin väärässä, mikäli sattuu väärässä olemaan. Niin että ne, jotka vaativat Suomea pikaisesti alueelta pois, voisivat miettiä, millainen leima Suomeen ja suomalaisuuteen lähdön myötä lyötäisiin.