Sveitsiin muuttaneet tai päätyneet ihmiset ovat hyvin moni-ilmeinen joukko. Jokaisella on oma tarinansa, oma kohtalonsa, rauhallisessa eurooppalaisessa yhteiskunnassa eläneelle usein käsittämätön. Moni puhuu elämästään hyvinkin vapaasti, mutta nimeään harva haluaa kertoa.
Kaikki eivät uskalla kertoa julkisuuteen edes kotimaataan, juuri kukaan ei suostu kuvattavaksi. Varovaisuus saattaa johtua oman kotimaan viranomaisten mielivallasta ja huonoista kokemuksista siellä. Näyttää siltä, että maahanmuuttajat eivät siksi luota myöskään sveitsiläisiin viranomaisiin, aiheesta tai aiheetta.
Noin 40-vuotias Halimi on kotoisin Afganistanista. Presidentti Mohammad Najibullahin vuonna 1992 päättyneellä valtakaudella Halimi oli maansa armeijan palveluksessa. Kun talebanit nousivat valtaan, he panivat Halimin vankilaan. Miehen perhe ei kuullut tästä mitään ja luuli Halimin kuolleen.
"Minua kidutettiin, ja kun yhdysvaltalaissotilaat sitten vapauttivat meidät vangit, olin niin huonossa kunnossa, että tarvitsin puolisen vuotta toipuakseni jokseenkin normaaliin kuntoon", Halimi kertoo. Hän halusi pois kotimaastaan, pääsi monen mutkan jälkeen Pakistaniin ja ryhtyi miettimään keinoa päästä Eurooppaan.
Sisar maksoi
salakuljettajille
Pakistanista Halimin matka jatkui Iranin kautta Turkkiin ja sieltä rekkaan piilotettuna Eurooppaan. "En tiennyt mihin päätyisin". Sveitsissä rekkakuski komensi Halimin ulos. "Täällä olet, ota tai jätä."
Hänen vaimonsa ja perheen neljä lasta pääsivät Eurooppaan Halimin sisaren avustuksella. Britanniassa asuva sisar maksoi perheen salakuljetuksen, aikuinen pulitti salakuljettajille 10 000 dollaria, lapset pääsivät puoleen hintaan.
Lapsista vanhin on nyt 17-vuotias, kuopus syntyi Sveitsissä joulukuussa 2003. Perhe asuu Bernin ulkopuolella, lapset käyvät koulua, vanhin tekee töitä ja oppii ammattia oppisopimuksella. Halimin vaimo käy kielikurssia.
"Töihin haluaisin päästä, aluksi kelpaisi mikä tahansa", Halimi kertoo.
Sotaa pakoon
Eurooppaan
Afrikkalainen nuori mies, joka ei uskalla kertoa edes etunimeään, kertoo olleensa Sveitsissä nyt kolme vuotta. Hänen lähtönsä syynä oli kotimaassa käytävä sota. "Halusin joko Eurooppaan tai Yhdysvaltoihin, tulin sitten tänne laittomasti".
Nuori mies kertoo olevansa nyt 23-vuotias ja ennättäneensä opiskella kotimaassaan taloustieteitä puolitoista vuotta. Hän on anonut turvapaikkaa, mutta päätöstä ei ole vielä tehty. Koska prosessi on kesken, hän ei saa opiskella eikä tehdä töitä.
Nuori mies elää sosiaaliavustuksen turvin, kaipaa kotimaahan jäänyttä perhettään ja toivoo saavansa turvapaikan. "Saa nähdä miten sen kanssa käy", hän miettii epävarmana.
Sveitsin passi
avaa ovet
Kymmenvuotiaana Etiopiasta Sveitsiin tullut Demeku Haile-Selassie on käynyt koulunsa pääosin Sveitsissä ja hankkinut siellä myös hotelli- ja ravintola-alan ammattikoulutuksen. Työkokemusta on kertynyt jo runsaan kymmenen vuoden verran.
Demeku Haile-Selassie ei oikeastaan ole ulkomaalainen, sillä hänellä on Sveitsin kansalaisuus. Maassa kasvaneena ja koulutettuna hänellä on kaikki se, mikä helpottaa elämää; kielitaito, tunnustettu tutkinto, tuntemus maasta ja sen tavoista sekä ennen kaikkea Sveitsin passi.
"Aion jäädä tänne, täällä ovat perhe ja ystävät. Etiopiassa käyn harvoin, vaikka siellä kaukaisempia sukulaisia asuukin".
Demeku Haile-Selassie tietää miten hankalaa ulkomailta muuttaneen elämä on. Jo kielitaidon hankkiminen on pitkä projekti, byrokratian rattaista selviäminen toinen suuri haaste. Pakolaisstatuksella saa työluvan, mutta monet tekevät töitä jo sitä ennen pimeillä markkinoilla.
Demeku Haile-Selassie käy parhaillaan kaksivuotista lisäkoulutusta. Hän erikoistuu työskentelemään kylpylässä tai urheiluhotellissa.
"Olen elämääni tyytyväinen, mutta haluaisin myös joskus oman perheen", Haile-Selassiemiettii.
