"Pelkään poikani puolesta joka päivä, joka hetki", kertoo pennsylvanialainen Ann Bean istuessaan penkillä Valkoisen talon edessä lauantaina iltapäivällä.
Takana valuu hiljakseen tuhansien ihmisten rauhallinen kulkue protestoimassa Irakin sotaa ja Yhdysvaltain nykyistä politiikkaa vastaan.
Poliisin mukaan osanottajia on satatuhatta, järjestäjien mukaan kolme kertaa enemmän.
"Aron on nyt kolmatta kertaa Irakissa", hän jatkaa totisena vaikka yrittääkin puristaa totutun pakollisen amerikkalaishymyn kameran edessä.
"Ensimmäisellä kerralla hän oli seitsemän kuukautta ja palasi haavoittuneena kotiin. Luulin hänen sotansa olevan jo soditun, mutta ei", Bean jatkaa.
"Seuraavalla kerralla hän oli kolmentoista kuukauden komennuksella ja nyt hänen pitäisi olla siellä viisitoista kuukautta. En kestä tätä, hän on ainoa mitä minulla on", äiti jatkaa ja kertoo tulleensa kolmen tunnin bussimatkan yrittääkseen tehdä edes jotakin poikansa hyväksi.
"Suuri
munaus"
"Historia tulee kirjaamaan tämän presidentin hallituskauden yhtenä surullisimmista sarjasta katastrofaalisia munauksia mitä Yhdysvallat koskaan on tehnyt", kertoo Mainesta Kanadan rajalta asti mielenosoitukseen matkustanut Stephanie Slogan.
Hänen sisarenpoikansa Christian makaa parhaillaan molemmat jalat amputoituna amerikkalaisessa sotilassairaalassa Saksassa.
Sisarenpojan saattue joutui kuukausi sitten väijytykseen Bagdadin pohjoispuolella.
"Tämä järjettömyys on saatava loppumaan", Slogan sanoo totisena.
"En usko, että tilanne todellisuudessa muuttuisi miksikään jos joukkomme nyt lähtisivät sieltä, edessä on joka tapauksessa sisällissota ja maan jakautuminen. Mitä järkeä on uhrata amerikkalaisten henkiä yhtään enempää väistämättömän edessä", hän kysyy.
Hallitus ei ole
rehellinen
Mielenosoituksen banderolleissa vaadittiin joukkoja kotiin, vaikka monet marssijat tiesivät hyvin että toivomus on mahdoton, Yhdysvaltain turvallisuus olisi pian todella uhattuna jos amerikkalaiset jättäisivät Irakin nyt vajoamaan omaan sisällissotaansa ja ääriryhmien harjoitustantereeksi.
"Vietnamista saatoimme sentään vain lähteä ja jättää koko maan oman onnensa nojaan, nyt emme voi tehdä edes sitä", valitti marylandilainen Ken vaimonsa Maryn kanssa. Pariskunta oli päättänyt kuitenkin tulla mukaan mielenosoitukseen protestoidakseen Bushia ja hänen hallitustaan vastaan.
"Hyökkäämällä Irakiin hallitus toimi kuin olisi yrittänyt sammuttaa tulipaloa bensiinillä. Nyt sieltä ei pääse pois ilman, että maasta tulee uusi mullahien hallitsema, meitä ja koko länttä vihaava terroristileiri aivan kuin Iran tai talebanien Afganistan", Ken luettelee.
"Vähintä, mitä hallitus voisi nyt tehdä olisi vähitellen olla rehellinen. Mutta sillä on liikaa luurankoja kaapeissa, joudumme odottamaan vielä ainakin kolme vuotta."
Toisella puolen Washingtonia, FBI:n maineikkaan päämajan varjossa omaa vastamielenosoitustaan pitävät Bushin politiikan kannattajat. Monilla heistäkin on mukanaan Irakin sodassa kaatuneiden sukulaistensa valokuvia.
"En ole mikään sotahullu", puolustautuu poikansa menettänyt Cheryl Simpson. "Pelkäsin aivan kuten kaikki muutkin äidit ja minua menetykseni koskee aivan yhtä paljon kuin niitäkin äitejä, jotka nyt marssivat Bushia vastaan."
"Mutta nämä sheehanistit eivät tajua, että Amerikalla on tehtävä vapauttaa maailma Husseinista ja hänen kaltaistaan tyranneista. Siksi minunkin poikani uhraus oli antamisen arvoinen", Simpson jatkaa viitaten rauhanliikkeen näkyvimmäksi hahmoksi nousseeseen Cindy Sheehaniin joka menetti poikansa Irakissa.