Kuukausia tiivistyneen jännityksen viimein siirryttyä uuteen vaiheeseen ja sotaan, Yhdysvalloissa kysellään yhä kuuluvammin, miksei Valkoista taloa kiinnosta mikään muu kuin oman agendansa toteuttaminen.
Richard Perle, yksi USA:n puolustusministeri Donald Rumsfeldin keskeisistä taustavaikuttajista sanoi suoraan, että niin sotaa vastustavien eurooppalaisten valtioiden kuin USA:n oman rauhanopposition olisi parempi katsoa sivusta, mitä Bushin hallitus näkee tarpeelliseksi tehdä Yhdysvaltain kansallisen turvallisuuden varmistamiseksi.
"Niin kauan kuin vaihtoehtoväellä ei ole todellisia vaihtoehtoja, sen on parempi olla puuttumatta vallitsevaan politiikkaan", Perle kaatoi kylmää vettä kansallisen vuoropuhelun ja kansainvälisen diplomatian niskaan.
Yhdysvalloissa normaalina pidetyn yhteiskunnallisen debatin todennäköisesti pahin halvaantumisen syy oli syyskuun 11. päivän terrori-iskujen jälkeen syntynyt ilmapiiri. Terrorin vastaisen sodan nimissä hallituksen politiikasta eriäviä mielipiteitä alettiin tulkita pahimmillaan terrorismin kannattamiseksi. Syvälle amerikkalaisiin sisäistynyt käsitys sodassa olevan kansakunnan yhtenäisyysvaatimuksesta katkoi osaltaan hampaita kansalaisoikeusjärjestöjen ja oppositiossa olevan demokraattipuolueenkin kritiikiltä.
Hallitus kyvytön keskusteluun
Maassa on kuitenkin Irakin sodan aloittamiseen liittyneiden diplomaattisten kömmähdysten myötä alettu yhä kuuluvammin ihmetellä, kuinka kyvytön hallitus on käymään vuoropuhelua. Viimeksi Business Week lehti laski, kuinka kalliiksi Bushin poltettujen siltojen diplomatia tulee.
Lehden mukaan sotaan lähtö kansainvälisen yhteisön enemmistön tahtoa vastaan on vain viimeinen vaihe pitkässä sarjassa hintavia erehdyksiä, joista USA joutuu maksamaan lisääntyneinä sotilasmenoina ja menetettynä kauppana suhteiden viilentyessä milloin mihinkin maahan.
Lehti listasi norsun käytökseksi lasikaupassa myös Kioton ilmastosopimuksen hylkäämisen, ohjuskoekieltosopimuksen yksipuolisen hyllyttämisen ja siirtolaisuussopimusneuvottelujen jäädyttämisen Meksikon kanssa.
"Maassa eletään nyt hyvin hankalassa keskusteluilmapiirissä", vahvistaa tunnettu ulkopolitiikan tutkija Walter Russel Mead.
Tilannetta vaikeuttaa se, ettei esimerkiksi Irakin sotaretkeä vastustaneella rauhanoppositiolla kuitenkaan ole keinoja vakuuttaa, ettei Valkoinen talo olisi oikeassa perustellessaan hyökkäystä Yhdysvaltain turvallisuudella.
"Hallitus ole myöskään ottanut huomioon arvovaltaisiltakaan tahoilta tulleita varoituksia siitä, että sen aggressiivinen nykypolitiikka saattaa johtaa pitkään ketjuun konflikteja eri puolilla maailmaa ja pysyvästi kasvaneeseen terrorismin uhkaan."
Valkoinen talo ei yksinkertaisesti ole kiinnostunut kuuntelemaan poikkeavia mielipiteitä, huomauttaa newyorkilainan sosiologi John O'Brien. "Varsinkin viime syksynä voitettujen välivaalien jälkeen maassa tehdään nyt juuri niin kuin republikaanisen puolueen vanhoillinen siipi on agendassaan sopinut. Yhteiskunnallista keskustelua hakeville vaihtoehtoisten ratkaisujen pohdiskelijoille jää lähinnä mahdollisuus heilutella jalkoja pöydän alla", hän kärjistää.
"On kuitenkin muistettava, ettei esimerkiksi tämänhetkinen sodanvastainen liike ole kyennyt järjestäytymään läheskään Vietnamin sodan loppuaikojen kaltaiseksi hallituksen vastavoimaksi. Enemmistö amerikkalaisista kannattaa ainakin toistaiseksi Husseinin syrjäyttämistä sodalla."
"Ilmapiirissä on nyt kuitenkin vaarallisen paljon samaa kuin 1950-luvun Yhdysvalloissa senaattori McCarthyn kommunistivainojen aikaan. Sana kommunismi on nyt vain korvautunut sanalla terrorismi."