Myös Ruotsissa ja Norjassa on Suomen tapaan vaikeuksia määritellä, ovatko joukot Afganistanissa sodassa vai eivät. Norjalaisministerin tulkinta on vedenpitävin: sotaa ei ole, mutta siltä voi tuntua.
Yleensä niin joustava suomen kieli näyttää pudonneen kansainvälisen todellisuuden kehityksen kelkasta. Ei löydy ilmaisua, joka luontevasti sijoittuisi sanojen sota ja rauha välille. Oloihin, joissa mikä tahansa tienvarsi voi räjähtää tai olla räjähtämättä.
Afganistanissa pidetään presidentinvaalit torstaina. Siellä olevia suomalaisjoukkoja vahvistettiin vaalien ajaksi, demokratian turvaamiseksi. Mutta Suomessa käyty keskustelu ei ole liittynyt Afganistanin vaalien olemukseen vaan siihen, onko Suomi sodassa vai ei.
Afganistanin eteläosissa ei tarvitse pohtia, ovatko jatkuvat taistelut sotaa vai eivät. Suomalaiset, ruotsalaiset ja norjalaiset partioivat rauhallisemmissa pohjoisosissa, ja siellä tätä pohdintaa voidaan käydä.
Norjan puolustusministeri Anne-Grete Strøm-Erichsen on lehtikirjoituksessa (Dagens Näringsliv 10.8) määritellyt maan joukkojen olevan mukana sisäisessä aseellisessa konfliktissa, jota juridisessa mielessä ei voi määritellä perinteiseksi valtioidenväliseksi sodaksi. Siksi hän ei halua käyttää käsitettä "sota".
Ministerin mukaan nämä operaatiot voivat kuitenkin tuntua sotatoimilta sille henkilöstölle, joka taisteluissa on mukana, vaikka operaatiot eivät oikeudellisessa mielessä ole sotaa. Norjan tulkinta siis on, että todellisuus voi tuntua sodalta, mutta se ei ole sitä.
Ruotsin puolustusministeri Sten Tolgfors kirjoitti Dagens Nyheterissä 29.7. otsikolla "Tämän vuoksi ruotsalaissotilaat taistelevat Afganistanissa". Siinä hän perusteli laajasti Ruotsin sotilaallisen läsnäolon tarvetta: sotilaiden määrää on lisätty, jotta voitaisiin paremmin vaikuttaa koko sillä alalla, josta Ruotsi kantaa vastuun. Tolgfors jätti kirjoituksessaan sodan ja rauhan kysymykset määrittelemättä.
Mutta Ruotsissakin on käyty samantapaista keskustelua kuin Suomessa. Esimerkiksi tunnettu kirjailija Jan Guillou on todennut maan olevan ensimmäistä kertaa Ruotsin historiassa sodassa tietämättä, miksi siellä ollaan tai mitä halutaan saavuttaa.
Suomessa ulkoministeri Alexander Stubb on ollut tiukasti eri mieltä niiden tulkintojen kanssa, joiden mukaan Suomi on sodassa, eikä minkään perinteisen kriteerin mukaan sodasta tietysti olekaan kyse. Erikoinen oli silti Stubbin näkemys, jonka mukaan sodasta ei voi puhua, koska suomalaiset eivät ole hyökkäävänä osapuolena.
Sellainen sodan määrittely on kyseenalainen jo itsessään, menemättä lainkaan siihen, kuinka Talibanin kannattajat määrittävät Afganistanissa hyökkäävän osapuolen. Norjan puolustusministerin määritelmä sen sijaan on varsin vedenpitävä: sotaa ei ole, mutta siltä voi tuntua.
Vaikka Afganistanissa tapahtuisi mitä, suomalaisia koskevaa julistettua sotaa siellä ei tule. Silti on paikallaan pyrkiä jotenkin käsitteellisesti määrittämään, mistä tässä kriisinhallinnassa on kyse. Oleellisinta asiassa on täysi YK:n mandaatti, jonka pohjalta Suomikin paikalla on.
Suurempi pulma on tulossa eteen siinä, kauanko läsnäoloa tarvitaan. Stubbin mukaan siellä ollaan niin kauan kuin on tarpeen, mutta ei loputtomiin. Kehitysministeri Paavo Väyrynen vetäisi joukot pois 5-6 vuoden kuluessa. Britannian puolustusministeri on hiljattain puhunut 40 vuoden läsnäolotarpeesta.
Vanha totuus näyttää pätevän: Afganistaniin lähtö on aina paljon helpompaa kuin sieltä paluu.