Nykyaikaisissa sodissa on kutakuinkin aina kaksi taistelunäyttämöä; varsinaisella näyttämöllä ohjukset lentävät ja veri virtaa kun taas toisella näyttämöllä aseina ovat kuvat ja sanat. Israelin ja Hizbollahin yhteenotossa varsinaisen sodan voittaa ennemmin tai myöhemmin Israel, mutta propagandasodassa se on selkeästi häviöllä. Kun ottaa huomioon molempien sotien lähtökohdat, saavutus ei ole mairitteleva.
Israel on käynyt naapuriensa kanssa neljä suurempaa sotaa; Israelin itsenäistymisestä alkanut sota 1948-49, Suezin kriisi 1956, kuuden päivän sota 1967 ja Yom Kippur -sota lokakuussa 1973. Niissä kaikissa Israelilla oli paljon enemmän ymmärtäjiä kuin arabimailla. Miljoonien juutalaisten holokaustista natsi-Saksan keskitysleireillä oli vielä lyhyt aika.
Mielialat ovat muuttuneet sittemmin Israelille kielteisemmiksi, ei vähiten Israelin oman politiikan takia. Kun uusin konflikti alkoi heinäkuussa, Israelilla oli tilaisuus kääntää asetelmaa itselleen edullisemmaksi. Kautta maailman hyväksyttiin nimittäin enemmän tai vähemmän avoimesti se, että Israel tekisi selvää Hizbollahista. Jopa sunnijohtoiset islamilaismaat taputtivat aluksi salaa käsiään. Niiden johtajat ovat alkaneet protestoida sotaa vastaan vasta aivan viime päivinä.
Lähtökohdat olivat Israelille lupaavat, mutta sota ei ole mennyt piirustusten mukaan, ja propagandasota on kääntynyt Israelia vastaan. Kitkerin yllätys Israelille on ollut se, että Hizbollah - "Jumalan puolue" -on osoittautunut paljon sitkeämmäksi vastustajaksi kuin taistelutahdoltaan maailman parhaaksikin armeijaksi sanottu, Yhdysvaltain avokätisesti aseistama Israelin asevoimat osasi odottaa. Yhteenoton pitkittyminen ja lisäjoukkojen käyttöönotto kertoo siitä, että Israel lähti soitellen sotaan. Hizbollahin ampumat noin 2 000 Katjusha-rakettia pitkälle Israelin puolelle ovat myös kova kolaus.
Hizbollah ei ole mikään viaton poikakuoro. Yhdysvallat on luokitellut sen terroristijärjestöksi. Kun 1983 Hizbollahin itsemurhapommittajat tappoivat Libanonin sisällissodan aikana Beirutissa 241 Yhdysvaltain merijalkaväen sotilasta ja 58 Ranskan laskuvarjojääkäriä, nöyryytettyjen maiden oli vedettävä joukkonsa pois. Israel vetäytyi Libanonista vuonna 2000 kaikkiaan 22 vuotta kestäneen miehityksen jälkeen; Hizbollah tappoi niin paljon Israelin sotilaita, että kotimainen paine pakotti vetäytymään.
Hizbollah on Iranin ja Syyrian rahoittama ja aseistama käsikassara, jolla on ollut vastustajia monista uskontokunnista koostuvassa Libanonissakin. Asetelma on selkkauksen mittaan kääntynyt. Kun Israelin sotakone on jauhanut osia Libanonista kappaleiksi ja ajanut miljoona ihmistä evakkoon, ainoastaan Hizbollah on pannut kampoihin.
Kolumnisti Amir Taheri kirjoitti happamasti Jerusalem Post -lehdessä, että Hizbollah on ollut Israelille kovempi vastus kuin useiden arabimaiden suuret armeijat neljässä Israelia vastaan käydyssä sodassa. Vaikka Israel on käyttänyt Hizbollahia vastaan vain pientä osaa sotakoneistostaan, vertaus on pureva. Esimerkiksi vuoden 1967 sodassa Israelilla oli vastassaan Syyria, Egypti, Jordania ja Irak, ja 1973 Egyptin ja Syyrian johtama arabiliittouma.
Israel teki myös ilmeisen kardinaalivirheen, kun se ei tarttunut ratkaisuun, jota Pietarissa koolla olleet G8-maat tarjosivat sille pari päivää selkkauksen alun jälkeen. Pietarin kokous tarjosi kutakuinkin kaiken sen, mitä Israel on hakenut nyt taistelujen kautta.
Israelin sotaonni vain huononi, kun neljä YK-sotilasta kuoli Israelin tulituksessa ja kun ilmavoimat ja tykistö alkoivat osua siviilikohteisiin. Ääriesimerkki oli kymmenien siviilien hengen vienyt isku Qanaan. Hizbollah käytti varmasti YK:ta ja siviilejä enemmän tai vähemmän suojakilpinään, mutta maailmalle ei ole levinnyt tästä todistavia kuvia. Nämä iskut olivat propagandasodan käännekohta. Paikka on muutoin sama, jossa Jeesus teki Johanneksen evankeliumin mukaan ihmeen ja muutti veden viiniksi Kaanaan häissä.
Virheiskujen lasku on ollut kallis. Pääministeri Ehud Olmertin hallitus on ajautunut sodan kautta tilanteeseen, jossa se ei enää voi kasvojaan menettämättä tyytyä juuri vähempään kuin selkävoittoon. Toisin kuin monet edeltäjänsä, Olmert ei ole taustaltaan sotilas. Hän taisi janota komeaa johtajuusnäyttöä heti kautensa alkuun. Vaikka sota syttyi Hizbollahin provokaatiosta, sodan tulos pannaan Olmertin piikkiin. Hizbollahille pitkän taistelun jälkeen tullut tappiokin on enemmänkin voitto. Jos se pystyy toteuttamaan uhkauksensa ja ampumaan raketin Tel Aviviin, Olmert on liemessä.