Sota Irakia vastaan näyttää olevan edessä, ellei Irak tee nopeasti ja luotettavasti selkoa joukkotuhoaseistaan.
Yhdysvaltain nykyinen ulkoministeri Colin Powell tuli sotilasvuosinaan tunnetuksi siitä, että hän kannatti voimankäyttöä vasta viimeisenä keinona. Vastuullisen kenraalin imago on pysynyt samana myös uudessa tehtävässä presidentti George W. Bushin hallinnossa.
Powellin harvinaisen kovasanaiset lausunnot on luettava tätä taustaa vasten. Hän teki yksiselitteisesti selväksi, että sota Irakia vastaan on väistämätön, ellei se anna muutaman lähiviikon aikana epäillyistä joukkotuhoaseistaan tyhjentävää ja ennen kaikkea luotettavaa selvitystä. Kun Powell käyttää kovaa kieltä, ei ole epäilystäkään siitä, että sotavalmius Bushin hallinnossa yleensä on korkea. Ehkäpä painostusmielessä Powell jopa yltyi kuvailemaan, millainen sodasta tulisi.
YK:n asetarkastajien johtaja Hans Blix esitti vasta alustavia arvioita Irakin toimittamasta valtaisasta selvityksestä. Blixin perusviesti oli silti selkeä. Suurin osa materiaalista on kierrätettyä "tietoa" Irakin vanhoista raporteista. Selvityksestä ei käy kiistatta ilmi, mitä on tapahtunut Irakin hallussa olleille joukkotuhoaseille, eikä se poista epäilyjä uusien kehittelystä.
Riippuu parista tekijästä, eteneekö uhkaava tilanne sodaksi asti. Avainasemassa on Irakin diktaattori Saddam Hussein. Hän voi tietysti kääntää kelkkansa, toimittaa vaaditut tiedot ja suostua riisumaan maansa joukkotuhoaseista. Saddamin menneisyyden tietäen se voi olla liikaa toivottu.
Jatkokehitys riippuu myös Bushin hallinnon sisäisestä valtapelistä. Hallinnossa on voimia, jotka janoavat sotaa Irakia vastaan joka tapauksessa ja joiden tärkein päämäärä on suistaa Saddam vallasta. Powell, hallinnon johtava kyyhky, sanoi nyt ensimmäistä kertaa, ettei sotaa voida välttää, ellei Irak taivu. Temppelinharjalla on Bush. Koska sodan uhka on todellinen, Bushin ratkaisuista tärkeä on paitsi päätös käyttää voimaa myös päätös siitä, toimiiko Yhdysvallat YK:n turvallisuusneuvoston kautta loppuun asti vai tarvittaessa omin päin.
On rohkaisevaa, että Yhdysvallat on ainakin tähän asti ottanut YK-vetoisen linjan. Supervallan valinnat riippuvat tietysti myös siitä, mitä muut turvallisuusneuvoston pysyvät jäsenmaat tekevät. Ranska ja etenkin Britannia ovat jo esittäneet Yhdysvaltoja myötäileviä kantoja. Arvoituksia ovat Venäjä ja Kiina. Venäjän ja Irakin suhteet ovat viime aikoina taas kiristyneet. Tärkeä osa on myös Saudi-Arabialla, joka voi sitoa tukikohtiensa käyttöoikeuden siihen, tuleeko sodalle YK:n mandaatti vai ei.
Powell ei asettanut selvää takarajaa, jonka jälkeen tulisi aseiden vuoro. Yhdysvallat näyttäisi olevan valmis antamaan YK:n asetarkastajille joitakin viikkoja. Tammikuun loppuun mennessä Yhdysvalloilla on Irakin lähialueilla noin 100 000 sotilasta ja riittävästi sotakalustoa. Aikatauluun vaikuttaa sekin, että alueen sääolot sallivat tarvittavan suojavarustuksen käytön Irakin mahdollisia biologisia ja kemiallisia aseita vastaan vain lyhyen ajan vuoden alkupuolella.
Lähiviikot ratkaisevat paljon. Saddamin olisi syytä taipua maailmanyhteisön tahtoon. Sota on huono vaihtoehto, mutta jos se alkaa, päätös voimankäytöstä on tehtävä YK:n turvallisuusneuvostossa. Jos se toteaa, ettei Irak ole noudattanut YK:n antamaa viimeistä mahdollisuutta, syypää on Saddam. Aika käy vähiin, eikä sitä pidä muita pilkkanaan pitävälle Irakille enää lisää antaa. Sen sijaan Irakia tulee painostaa.
Yhdysvallat tekisi viisaasti, jos se esittäisi maailmanyhteisölle todisteet, joista kävisi ilmi, miksi raskas päätös on tarvittaessa tehtävä.