Vasemmistoliiton puheenjohtaja Suvi-Anne Siimes toisti äskettäin, ettei hän ole minkään sortin sosialisti. Kommunisti vuonna 1998 puheenjohtajaksi valittu Siimes ei ole ikinä ollutkaan. Hän on koko johtokautensa ajan halunnut tehdä selkeän pesäeron menneisyyteen ja rakentaa vasemmistoliitosta punavihreän liikkeen.
Tästä huolimatta murrosikään ehtinyt eli 15 vuotta täyttävä vasemmistoliitto joutuu käymään sisällään keskustelun sosialismista. Se tulee väistämättä eteen jo lähitulevaisuudessa.
Sosialismi joutuu puntariin, kun vasemmistoliiton uuden puolueohjelman teko kunnolla käynnistyy. Jo kuluvan vuoden aikana on tarkoitus käydä laaja ja avoin kenttäkeskustelu siitä, mitä on vasemmistolaisuus tänään. Puolueväen ajatuksia kerätään jo tulevana viikonloppuna Tallinnaan tehtävällä juhlaristeilyllä. Uusi puolueohjelma hyväksytään vuoden 2007 puoluekokouksessa.
Ohjelman hyväksyttävyyden kannalta sen laatimisprosessi on miltei yhtä tärkeä kuin valmis ohjelma, joka alkaa jo heti valmistuttuaan saman tien vanheta. Ohjelman syntyprosessi kertoo myös paljon puolueen luonteesta. Pelkällä puheenjohtajan henkilökohtaisella irtiotolla ei sosialismiakaan sivuuteta.
Tämä ei edes onnistu etenkään siksi, ettei vasemmistoliiton johdon rohkeus ole missään vaiheessa riittänyt heittämään entistä kommunistien taistolaissiipeä sen jatkuvasta änkyröinnistä huolimatta pois puolueesta. Laitavasemmistolaiset haluavat kaikessa toiminnassa kynsin hampain pitää kiinni vanhoista perinteistä. He ovat vastustaneet ja vastustavat lähes kaikkea eteen tulevaa ja ovat vähän väliä iskeneet muutosvirrassa sujuvasti uivan Siimeksenkin kimppuun.
Viime vuoden marraskuussa Siimeksen voittoon päättynyt taistelu puolueen suhtautumisesta EU:n nopean toiminnan joukkoihin otti puheenjohtajalla niin lujille, että hän ilmoitti jo unelmansa vasemmistoliitosta kuolleen. Unelma koki ylösnousemuksen pari viikkoa sitten Joensuussa pidetyssä puoluevaltuuston kokouksessa, mutta sielläkään Siimes ei suostunut minkään sortin sosialistiksi.
Vaikka puheenjohtajakin välillä käyttäytyy vähän kuin uppiniskainen murrosikäinen, kiistää tai hukkaa milloin mitäkin, vasemmistoliitto ei pääse esihistoriallisesta ajastaan vaikenemalla eroon. Kun periaatteista ja poliittisesta linjasta käytävä keskustelu vilkastuu, tulee eteen myös ismi. Puolueen ongelma on nyt lähinnä se, miten se oman sosialisminsa muokkaa ja kirjoittaa. Aatteellisten koepallojen heittelyn aika lähestyy.
On selvää, että nykymaailmassa vasemmistopuolueetkaan eivät voi enää asettaa niin yksiniittisiä tavoitteita kuin tehtiin sata vuotta sitten Forssan ohjelmassa.
Mutta onko vasemmistoliiton ideologia edelleen kadoksissa? Onko selkeän ideologian puuttuminen perussyy siihen, ettei puolueen kannatus lähde millään nousuun, vaan puheenjohtajan valovoimaisuudesta huolimatta vasemmistoliitto on hävinnyt peräti kuudet vaalit? Osa puolueväestä sanoo, että näin on.
Siimes korostaa, että puolueen pitää jo päästä irti pelkästä vastustuspuolueen imagosta. Entä se, että puheenjohtaja itse kieltää kaiken vanhan vain irtautumalla siitä itse?
Vasemmistonaiset osuivat oikeaan muistuttaessaan, että puolueen ja uuden ohjelman pitää täyttää kuluttajasuoja. Puoluettaan valitsevan ja äänestyslippunsa kautta valtakirjan edustajalleen antavan on tiedettävä, mitä tilaa ja saa. Naiset vaativat, että puolueohjelmassa esiin nousevien arvojen on pohjauduttava rohkeasti ja avoimesti aatteisiin. He listasivat humanismin, feminismin ja sosialismin.
Joku ismi vasemmistoliitollakin pitää olla. Tästä antoi Siimekselle muistutuksen myös SKDL:n puheenjohtajana aikoinaan toiminut Ele Alenius, joka kävi esitelmöimässä Joensuussa puoluevaltuustolle.
Aleniuskaan ei koskaan ollut kommunisti, mutta ismeihin hän uskoo. Hän opetti Siimestäkin: Vaikka vasemmistoliitossa on haluttu koko olemassaolon ajan ja halutaan yhä hakea uutta ajattelutapaa ja sen vuoksi suhtaudutaan epäilevästi ismeihin, ismejä ei voi täysin sivuuttaa.
Täysin ymmärrettävää Aleniuksen mielestä on halu korostaa riippumattomuutta vanhojen ismien sidonnaisuuksista ja varsinkin siltä osin kuin ne on käsitetty ehdottomina dogmeina.
Suomen kommunistiselle puolueelle Neuvostoliitto ja kommunismi olivat ehdottomia dogmeja. Toisin kuin esimerkiksi Italian ja Ranskan eurokommunisteilla Suomessa kommunisteilla oli niin tiivis napanuora Neuvostoliittoon, että meillä kommunismin ja sosialisminkin sekä Neuvostoliiton välille vedettiin herkästi yhtäläisyysviivat.
Se vaikuttaa monen mielikuviin edelleen. Tästä tuli rasite myös vasemmistoliitolle. Halusi tai ei, se helposti samaistetaan kommunismiin ja kommunistien synteihin.
Alenius huomautti, että ismit ilmaisevat vain käsitekokonaisuuksia, esimerkiksi ajattelun yleisperiaatetta tai jotain järjestelmää. Ismit eivät sellaisenaan edusta sen paremmin hyvää kuin pahaakaan.
Puheen jälkeen moni nyökytteli hyväksyvästi. Alenius itse tarjosi vasemmistolle kahta ismiä: tehtävää toimia humanismin puolesta ja muuttaa sen mukaan yhteiskuntaa sekä tähän yhdistettyä planetarismia. Ne kuuluvat hänestä loogisesti yhteen. Kelpaako vanhan viisaan sosialistin neuvo Siimekselle?