Osaan virka- ja luottamusmiesjohtoa on iskostunut kummallinen käsitys siitä, ettei perustuslain takaama sananvapaus kosketa kaikkia kansalaisia. Ei ainakaan hallinnon alemman tason työntekijöitä.
Tutkija Laura Tiitinen (Kaleva 9.4.) on törmännyt ongelmaan selvittäessään sosiaalityöntekijöiden mahdollisuutta ottaa julkisuudessa kantaa alaansa ja työpaikkaansa koskeviin kysymyksiin.
Tutkimuksen mukaan sananvapautta rajoitetaan sellaisissakin asioissa, joissa siihen ei ole mitään perusteita. Monilla paikkakunnilla virka- ja luottamusmiesjohtajat ovat omineet yksinoikeuden puhua alan asioista, kun taas muita on vaadittu vaikenemaan.
Tavallista on uhkailu ja vaatimus luvan pyytämisestä mielipiteen ilmaisemiseen.
Äärimmäisissä tapauksissa työntekijöiden esiintymiset julkisuudessa ovat johtaneet lopulta työpaikan menettämiseen. Jos julkisuudessa on arvostellut vaikkapa resurssien vähyyttä, mikä on yleisesti tiedossa oleva tosiasia sosiaalialalla, voi olla kohta entinen työntekijä.
Jatkuva säästämisen paine on johtanut siihen, etteivät ylemmät virkamiehet ole katsoneet suopein silmin työntekijää, joka on kertonut asiakkaalle tämän oikeuksista palveluihin. Asiakkaita kun on katsottu riittävän ilman viestintääkin.
Jokainen sosiaalialalla työskentelevä ymmärtää yksittäisten ihmisten ja perheiden yksityisyyden suojaan liittyvien kysymysten kuuluvan salattaviin asioihin. Tässä ei pitäisi olla epäselvyyttä. Sen tiedostaminen on osa ammattitaitoa.
Eri asia on ottaa kantaa alaa, työpaikkaa tai työn organisointia koskeviin kysymyksiin. Ilmaisuvapaus on olemassa ilman erillistä lupaa ja ennakkosensuuria.
Pääkirjoitus