Keskiviikkona istunut kunnanhallitus ei niellyt sosiaali- ja terveyslautakunnan esitystä lisämäärärahoista, vaan palautti esityksen uudelleen valmisteltavaksi. Lautakunnan tulee etsiä rakenteellisia muutoksia tai alentaa palvelujen tasoa, jotta budjetissa pysytään.
Sosiaali- ja terveystoimen ylitystarve on tänä vuonna 484 000 euroa, jossa kunnan netto-osuus on 336 000 euroa. Suurimmat ylitykset haukkaavat erikoissairaanhoito (200 000 euroa) ja kehitysvammahuolto (176 000 euroa).
Kunnanhallitus esitti valtuustolle sivistyslautakunnan tasapainotusohjelman. Sen mukaan esimerkiksi pienennetään tarvikehankintoja, kuten elintarvikemäärärahoja. Jääkentät ja hiihtoladut avataan myöhemmin.
Kunta ei enää maksa Kempelehallin käytön tukea juniorijoukkueille. Henkilökunnan koulutusmäärärahaa vähennetään, ja koulutus edellyttää sivistystoimenjohtajan hyväksymistä.
Säästöillä paikataan 114 000 euroa sijaisten palkkaukseen tulossa olevaa ylitystä. Sijaisten palkkauksen ehdot tiukkenevat.