Sosiaali- ja terveydenhuollon hallinnon uudistusta on nyt väännetty neljä vuotta. Tuloksetta. Soten sisällöstä ei ole juuri puhuttu.
Olisiko vaihteeksi hyvä lähteä rakentamaan sosiaali- ja terveydenhuoltoa asiakkaan näkökulmasta? Rakentaa hallinto vasta sitten kun ihmisten palveluista on sovittu?
Ensiksi tulee päättää, mitä ovat ne lähipalvelut, jotka pitää saada riittävän läheltä, riittävän vähällä jonottamisella ja korkeintaan kohtuullisilla kustannuksilla.
Ja myös se, kenelle lähipalveluja pitää olla.
Lähipalveluja varten tulee arvioida, ketkä tässä maassa ovat oikeita köyhiä, keinotekoisista tulorajoista välittämättä.
Oikeita köyhiä ovat ne, jotka eivät pysty hallitsemaan elämäänsä. Pienituloiset lapsiperheet, apua tarvitsevat sairaat, vanhukset ja vammaiset, syrjäytyneet ja itsensä tarpeettomiksi tuntevat, ilman työtä olevat, päihteiden käyttäjät ja heidän perheensä, pitkäaikaisesti psyykkisesti sairaat.
Lähipalveluja ovat ne, joita muun muassa nämä ihmiset tarvitsevat.
Lääkärin ja hoitajan vastaanotot, myös päiväaikainen lääkäripäivystys, äitiys-, lasten- ja pitkäaikaissairaiden neuvolat, mielenterveyshoitaja, kehitysvammaisten tuki ja apu, työttömyys- ja toimeentuloturvapalvelut, päihdepalvelut, kiireellinen koti- ja sosiaaliapu lapsi- ja myös päihdeperheille sekä vanhuksille.
Ennaltaehkäisevästi ja tulevaisuutta varten lapsille pitäisi kaikissa olosuhteissa turvata hyvä kasvuympäristö.
Tämä edellyttää tukea – lapsilisiäkin – ruuhkavaiheen perheille, päivähoitopalveluita, kouluissa riittävän pieniä ryhmäkokoja erityisesti peruskoulun loppupuolella, jotta nuoren syrjäytymisuhka tunnistettaisiin ajoissa.
Riittävästi kuraattori- ja koulupsykologityövoimaa, jotta jokaiselle syrjäytymisuhassa olevalle pystytään luomaan yksilöllinen polku elämään.
Jokainen syrjäytynyt maksaa yhteiskunnalle eri arvioiden mukaan miljoona euroa – lisäryhmät, lisäkuraattorit ja lisäsatsaukset lapsiin tulevat kyllä monin verroin korvatuiksi.
Uusi, asiakaslähtöinen sote säästää rahaa. Vammaisten ja vanhusten laitoshoidosta on päästävä. Vähitellen myös muodissa olevasta laitosmaisesta tehostetusta palveluasumisesta. Nämä maksavat nykyisin 2,7 miljardia euroa vuodessa.
Omaishoidon tukeen käytetään nykyisin vain runsaat sata miljoonaa – kuitenkin sillä hoidetaan sama määrä vanhuksia kuin noilla laitoksilla.
Omaishoidon tuki on kehitettävä aidoksi työksi ja palkkioiden on oltava sellaisia, että ne ovat hoitavalle omaiselle todellinen vaihtoehto.
Vanhusten ja vammaisten kannalta elämä omassa kodissa läheisen hoitamana on arvokasta ja inhimillistä.
Suoranaista säästöä on saatavissa siirtämällä sairauspäivärahat, lääke- ja matkakorvaukset Kelalta terveydenhuollolle.
Tulosvastuu pakottaa nopeaan ja tehokkaaseen hoitoon. Sairaanhoitajat ja lääkärit on vapautettava näppäimistöltä tekemään koulutustaan vastaavaa työtä.
Pitkäaikaisen kokemukseni perusteella uskallan sanoa, että tämä lähes kaksinkertaistaisi avosairaanhoidon kapasiteetin
Palkattakoon vaikka työttömiä merkantteja niitä koneita näpyttämään ammattilaisen sanelun mukaan. Tai karsittakoon raskaalla kädellä nykyisiä kirjaamis- ja tilastointivaatimuksia.
Ensihoito tarvitsee maakunnallista koordinaatiota, mutta säännöksiä tulee muuttaa pari piirua taaksepäin niin, että nykyistä pienempien yritysten varallaolo ja ensihoitajien työskentely väliaikoina poliklinikoilla olisi taas mahdollista. Se vähentäisi ensihoidon kustannukset puoleen nykyisestä ja antaisi lisäksi työvoimaa terveydenhuoltoon.
Yksittäisten pienyritysten ja järjestöjen käyttäminen monissa muissakin sosiaali- ja terveydenhuollon palveluissa vaikkapa palvelusetelien avulla vähentäisi paljon byrokratiaa ja toisi työhön tehoa.
Entä se hallinto? Tulevaisuuden sosiaali- ja terveyskeskus on todennäköisesti maakunnan kokoinen.
Jos maakunnalla olisi verotusoikeus, se poistaisi perustuslakiongelman rahoituksesta, mutta kuntalaisen vaikutusmahdollisuutta se ei takaa. Siksi maakunnallisen sote-keskuksen on pyydettävä jokaiselta kunnalta riittävän yksilöity ja perusteltu tarvekartoitus.
Kunta saa järjestää omien asukkaittensa kuulemisen miten haluaa.
Tarpeet luultavasti ylittävät aina ne mahdollisuudet, mihin sote-keskuksella on varaa, joten neuvottelu- ja sovittelutyötä sekä asiantuntevaa, maakunnan kokonaisuutta ajattelevaa viisautta varmasti tarvitaan.
Käytännön tarpeista ja asiakkaiden tasolta lähtien rakentuva sosiaali- ja terveydenhuolto on kuitenkin ainoa uudistusmalli, joka voi saada kansalaisten varauksettoman hyväksymisen.
Kirjoittaja on taivalkoskelainen lääkintöneuvos.
Kolumni