Lääketieteellä ja yhteiskuntatieteellä ei ole pitkään aikaan nähty kovin vahvaa yhteyttä, mikä näkyy esimerkiksi lääkärien ja yhteiskuntatieteilijöiden koulutuksessa. On harvinaista, että yhteiskuntatieteilijä olisi opiskellut sivuaineena lääketiedettä ja lääkärien tiedot sosiologiasta ovat usein ohuet.
Sosiaali- ja terveydenhuollon palvelurakenteen uudistamisen tavoitteena on tarkastella sosiaali- ja terveydenhuollon palveluja yhtenä kokonaisuutena. Nyky-Suomessa vielä erilliset sosiaali- ja terveyspalvelut ovat työntekijä- ja asiakasmääriltään yhtä suuria aloja. Sosiaali- ja terveysalojen järjestelmien yhteensovittaminen on haastava prosessi. Muutokset koskettavat voimakkaasti sosiaalihuollon rakentumista, sillä tällä alueella ei ole ollut sairaanhoitopiirien kaltaisia rakenteita eikä yliopistollisten keskussairaaloiden tyyppisiä tiedontuotannon ja kehittämisen keskuksia.
Eheän ja kokonaisvaltaisen palvelujärjestelmän rakentaminen luo paineita sekä lääkärien, sairaanhoitajien että sosiaalityöntekijöiden koulutuksen uudistamiselle. Sosiaali- ja terveyssektoreiden toiminnat ovat historiallisesti rakentuneet eri tavoin, joten uudistuksen tavoitteeksi asetettu kahden järjestelmän yhdistäminen edellyttää toimintamallien muuttamista molemmilla aloilla.
Sosiaali- ja terveysalojen yhdistämiseen sisältyy myös vaaroja. Koska terveysalan tutkimus- ja kehittämisrakenteet ovat sosiaalialaa vahvemmat, on vaarana että terveysalan prosessiajattelua aletaan yksiulotteisesti soveltaa myös sosiaalialalla. Eurooppalainen sosiaalityö kehittyi alkujaan saksalaisesta sosiaalihygieniasta. Tämä ajattelu tarkoitti lääketieteen mallien siirtämistä yhteiskuntapolitiikkaan. Niin kuin kirurgin veitsi oli desinfioitava bakteereista, ajateltiin, että yhteiskunta oli desinfioitava yhteiskunnallisista bakteereista.
Sosiaalihygieniassa keskeinen rooli oli jo 1800-luvun lopussa päihdetyöllä. Myöhemmässä saksalaisessa sosiaalihygieniassa ja sosiaalityössä myös esimerkiksi naisten vapaaehtoista lapsettomuutta pidettiin sosiaalihygienisenä ongelmana, johon piti puuttua valistuksen ja ohjauksen keinoin.
Sosiaalihygienian lähtökohtana oli kysymys, oliko luonnontieteellinen perusta yhteiskuntapolitiikalle mahdollista löytää. Tavoitteena oli lääketieteellinen sosiologia, mikä olisi vastaus alkoholismin ja suvullisen degeneraation ongelmiin. 1900-luvun alun Saksassa sosiaalihygieniaan alkoi liittyä kaiken erilaisuuden vastustus. Rotuhygienia ja sosiaalihygienia liittyivät vahvasti yhteen. Vaikka sotienvälisen Suomen lääketiede oli vahvassa yhteydessä Saksaan, ei rotuhygienia tullut koskaan vahvasti Suomeen, koska johtavat lääkärit olivat suomenruotsalaisia ja rotuhygienian puhdas tulkinta olisi edellyttänyt suomalaisen rodun puhdistamista ja olisi näin kopsahtanut suomenruotsalaisten lääkärien omaan nilkkaan.
Sosiaalityön tutkimus ja oikeustiede ovat tieteenaloja, joissa kysymys oikeudenmukaisuudesta nousee vahvasti esiin. Eräs oikeustieteen tärkeitä suuntauksia on kuitenkin oikeuspositivismi, jonka mukaan lait ovat ihmisten tekemiä sääntöjä, ja että lain ja moraalin välillä ei ole välttämätöntä tai sisäsyntyistä yhteyttä.
Myös sosiaalityön tutkimuksen voi ajatella perustuvan positivistiseen ajatteluun. Tällöin sosiaalityöntekijä ei saa kysyä, teenkö hyvää vai pahaa sosiaalityötä, vaan hänen tulee seurata yhteiskunnallisia sääntöjä. Voidaan kuitenkin myös ajatella, että sosiaalityön tulisi perustua luonnonoikeusajatteluun. Tällöin moraali menisi lain edelle ja sosiaalityöntekijä ajattelisi, että hänellä on varma luontoon perustuva tieto siitä, mikä on oikein ja mikä on väärin.
Suomalaisessa lastensuojelukeskustelussa on noussut esiin kysymys, miten kulttuurisidonnaisia ajatukset perheestä, sukupuolisuudesta ja lasten oikeuksista ovat. Ydinkysymys ei ole se, käsitelläänkö suomalaisessa sosiaalityössä suomalaisia, venäläisiä ja arabialaisia perheitä samalla tavalla, vaan se, pitääkö näitä perheitä käsitellä samalla tavalla vai kunkin omasta kulttuurista käsin.
Yleisin vastaus on, että maassa maan tavalla. Tässä ajattelussa Ranskalla on oikeus kieltää naisilta kasvot peittävät hunnut, koska ne eivät kuulu ranskalaiseen kadunkuvaan, Sveitsillä on oikeus kieltää minareetit, koska ne eivät kuulu Sveitsiin ja suomalaisilla on oikeus kieltää sellainen vierasperäinen lastenkasvatus ja perhekulttuuri, joka on Suomen lakien vastaista.
Nyt kun sosiaali- ja terveydenhuollon palvelurakenneuudistuksessa sosiaalityö ja lääketiede nivotaan tiukasti yhteen, on varmistettava, ettei uudesta sote-pyramidista tule pelkästään lääketieteen ja yliopistollisten sairaaloiden vetämiä. Lääketieteen avulla ei kyetä eikä voida ratkaista sosiaalisia kysymyksiä.
Sosiaali- ja terveydenhuollon palveluiden on kyettävä vastaamaan vaikeisiin syrjäytymisen, huono-osaisuuden, eriarvoisuuden, lastensuojelun sekä päihde- ja mielenterveyskysymysten ongelmiin, jotka edellyttävät laaja-alaista tietoa ja ongelmanratkaisukykyä.
Sosiaalihuollon tutkimuksen vahvistamiseksi tarvitaan selkeää rahoitusmallia. Nykyinen tutkimuksen ja koulutuksen valtionkorvausjärjestelmä koskee vain terveydenhuoltoa. Kun säädetään yhteistä sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämistä koskevaa lakia, tulee tutkimuksen ja koulutuksen valtionkorvausjärjestelmiä tarkastella sekä sosiaalihuollon että terveydenhuollon näkökulmasta.
Kirjoittaja on Lapin yliopiston rehtori.