SDP:n pitää jatkossa entisen puheenjohtajansa Kalevi Sorsan mielestä nostaa aate voimakkaana esille päätöksissä ja toiminnassa. Isoja konkreettisia kysymyksiä, kuten Nato-jäsenyyttä, ei saa sivuttaa millään kiertoliikkeellä. Natosta on järjestettävä jäsenäänestys.
SDP:n otteen voimistamisessa Sorsa ei näe muuta keinoa kuin puolueen perusarvojen kirkastamisen. Hän muistuttaa, että perusarvot eivät yleensäkään ole helposti muutettavissa, eikä niitä keksitä lisää samaa tahtia kuin kaikenlaisia elämäntapoja.
Arvoille pitää kehitellä uudet sovellutukset, koska ihmisten arkinen problematiikka on nykyisin toinen kuin silloin, kun suuret aatteet Suomeen luotiin. Lisäksi politiikalta on valunut päätösvaltaa markkinataloudelle ja kansainvälistymiselle. ”Ei ole ihme, jos nuori, jolla ei ole varhempaa kokemusta siitä, mitä politiikka voi olla, pitää poliitikkoja turhanpuhujina ja pelleinä, kun todelliset päätökset tehdään muualla”, Sorsa toteaa.
Arvot väärin kallellaan
SDP:n arvot vapaus, solidaarisuus ja tasa-arvo eivät Sorsan mielestä ole tällä hetkellä oikeassa asennossa.
”Meillä, mutta myös yleisesti yhteiskunnassa, painotukset vaihtelevat vapauden ja tasa-arvon välillä. Nyt vaaka on painunut vahvasti vapauden puolelle. Tasa-arvoajatukset ovat hyvin taka-alalla. Ne koetaan jopa vanhanaikaisiksi, paitsi naisten tasa-arvo”,Sorsa sanoo ja lisää: ”Vaa´an olisi aika palata enemmän tasa-arvon ja solidaarisuuden suuntaan.
Solidaarisuus, veljeys, on Sorsan mukaan vapauden ja tasa-arvon välillä silloittavana tekijänä. Solidaarisuudestakaan ei kanneta tänä päivänä kovin paljon huolta, Sorsa harmittelee.
Hyvinvointiyhteiskunnan puolustamisessa on Sorsan mukaan arvopohjan mureneminen suurin vaara. Ennen kaikkea itsekkyydestä tulevat suurimmat horjuttavat seikat sosiaali- ja terveyspolitiikkaan ja jopa koulutukseen.
Esimerkiksi koulujen kilpailuttaminen näyttää johtavan niiden eriarvoistumiseen ja sitä kautta myös oppilaiden eriarvoistumiseen. Samalla lisääntyy tarve yksityisopetukseen, jossa hallitsevat markkinaelementit. Tämä horjuttaa tasapuolisuutta, Sorsa konkretisoi.
SDP:n tarpeet etusijalle
SDP:n tuleviin henkilövalintoihin Sorsa ei halua ottaa kantaa. ”Ehdokkaat ovat riittävän vahvoja, eivätkä kaipaa tällaisena vanhan jäärän neuvontaa”, hän naurahtaa. Salaisuus ei ole, että yksityisesti Sorsa liputtaa puheenjohtaja Paavo Lipposen jatkolle.
Yhteisesiintymisiä Lipposen ja hänen haastajansa, ulkoministeri Erkki Tuomiojan välillä olisi kyllä pitänyt olla enemmän. ”Poliittisesta linjavedostajahan puheenjohtajan vaalissa ennen kaikkea on kysymys. Siltä kannalta puolueväellä olisi ollut oikeus saada vähän tarkempaa informaatiota”, Sorsa sanoo.
Hän myöntää osin oikeaksi sen näkökohdan, että hallituksen pääministeri ja ulkoministeri eivät voi omata kovin suuria linjaeroja hallituspolitiikassa, eivät varsinkaan ulkopolitiikassa, ja väitellä julkisuudessa. ”Haluaisin kuitenkin muistuttaa, että tässä ei valita hallituksen jäseniä, vaan sosialidemokraattiselle puolueelle puheenjohtaja. Tämän vaalin yhteydessä SDP:n tarpeet ja vaatimukset tulisi asettaa ensi sijalle hallituksen näkökohtiin nähden”, Sorsa muistuttaa.
”Lipposella ja Tuomiojalla, jos kaivavat esille vanhat minänsä, pitäisi löytyä myös aatetta, kummallakin”, Sorsa lisää.
Punamullan paluu?
Hän yhtyy niihin näkemyksiin, ettei SDP:n aloitteellisuus ole ollut viime vuosina kovin näkyvää. ”Mutta eipä se ole ollut muillakaan hallituspuolueilla. Samaan hallitusmassaan näyttävät kaikki tippuvan. Oikein teräviä hampaita ei ole saavuttanut oppositiokaan.”
Sitä selitystä Sorsa ei nielaise, että hallituspohjan laajuus olisi vienyt SDP:ltä aloitteen.”Ei hallituspohjalla voi selittää SDP:n tilaa. Hallituksella ei ole mitään ihannekokoa”, Sorsa toteaa.
”Minun on vaikea löytää minkäänlaisia perusteita sille väitteelle, että olisi olemassa liian laajoja tai kapeita hallituspohjia, kunhan on oppositio. Se on keinotekoinen keskustelun aihe.” Sorsan mukaan ennen oli suorastaan pakko pyrkiä kahden kolmasosan hallitukseen, koska perustuslaki edellytti määräenemmistöjä.
”Jos näinkin laaja hallitus kykenee noudattamaan johdonmukaista politiikkaa ja sillä on vankka kannatus eduskunnassa, hyvä se vaan on.” Sorsa huomauttaa, että vihreätkin lähtivät hallituksesta poliittisen kysymyksen, eivät hallituspohjan laajuuden, takia.
Kaikki puolueet ovat lähentyneet Sorsan mukaan toisiaan niin, että mitkä tahansa sopivat samaan hallitukseen.
SDP:n ja keskustan hallitusyhteistyö, punamulta, katkesi vuonna 1987 muodostettuun Harri Holkerin johtamaan SDP:n ja kokoomuksen sinipunahallitukseen. Viimeisen punamultahallituksen pääministerinä toiminut Sorsa ei näe mitään estettä punamullan paluulle.
”Se on täysin mahdollinen vaihtoehto”, Sorsa toteaa, mutta ei lähde listaamaan hallituspohjia paremmuusjärjestykseen.
Hyvinvointivaltion rakentaminen sujui Sorsan arvion mukaan keskustan kanssa paremmin kuin kenties olisi sujunut kokoomuksen kanssa. ”Niin kauan kuin Johannes Virolainen oli keskustapuolueen puheenjohtajana, uudistukset oli helppo toteuttaa ja yhteistyö sujui. Tuskinpa hänen kanssaan sellaista jatkuvaa kampitusta olisi ikinä kehittynyt kuin tuli Paavo Väyrysen kanssa”, Sorsa toteaa. Hän myöntää, että yksi punamullan rapauttaja oli hänen ja Väyrysen yhteensopimattomuus henkilöinä.
Nykypohjan pitkän hallitustaipaleen heijastusta mahdolliseen jatkoon koskevaan kysymykseen Sorsa vastaa arvoituksellisesti: ”Ei se ainakaan ole hallinnut niin kauan kuin punamulta, noin 50 vuotta. Siihen verrattuna tällä pohjalla on vielä kauan aikaa edessä ja käänteisesti keskustalla aikaa oppositiossa. Sitä en nyt kuitenkaan tarkoita.”
”Akava ei pysty sitoutumaankokonais-ratkaisuun”
Solidaarisuus näyttää Kalevi Sorsan mielestä häviävän erityisesti ammattiyhdistysliikkeen piiristä. ”Siellä sitä edustavat SAK:n puheenjohtaja Lauri Ihalainen ja lähinnä keskusjärjestöjen johto, mutta liittojen johdot kulkevat jo oman, ryhmäkohtaisen edun tavoittelun kannalla”, Sorsa sanoo.
Sorsa kertoo havainneensa, että Akava ei ole ajamassakaan kokonaisratkaisua. ”Syynä, jota ei sanota, on luonnollisestikin se, ettei se siihen kykenisikään. Välillä uskotaan, että Akava joissakin puitteissa pystyisi kokonaisratkaisuun, mutta silloin ajetaan kuitenkin löysempää kokonaisuutta. Tämä antaisi liikkumatilaa ryhmäkohtaisille pyrkimyksille Akavan sisäisesti.”
Hänen näkemyksensä mukaan tosiasiassa tilanne Akavassa on jo se, että se ei kykene enää sitoutumaan koko järjestökenttänsä puolesta tulopoliittiseen kokonaisratkaisuun. ”Ammattikohtaiset pyrkimykset ovat Akavassa jo niin voimakkaita.”
Sorsa puolustaa yhä voimakkaasti laajaa tulosopimusta. ”Olen kokonaisratkaisun kannattaja.” Siihen tulee hänen mielestään pyrkiä myös ensi syksyn neuvotteluissa.
Sorsa muistuttaa, että lyhyelläkin tähtäimellä kokonaisratkaisu on kansantalouden kannalta edullisempi kuin liittokohtaiset sopimukset, kun se tehdään realistisissa puitteissa. ”Jaetaan todellista, ei haaveiltua hyvää.”
Sorsa uskoo, että pitkällä tähtäimellä liittokohtaisista sopimuksista syntyisi sekasortoinen tila ja oltaisiin taas myöntämässä kokonaisratkaisun paremmuus ja palaamassa keskitettyihin tulosopimuksiin.
”Aina tulee kausia, jolloin kukin hakee omaa etuaan liittokohtaisilla sopimuksilla ja ottaa oppia kantapään kautta”, Sorsa sanoo.