SDP:n veteraanipoliitikko Kalevi Sorsa tuntuu olevan vakuuttunut siitä, että ns. Zavidovo-vuodon takana oli viime kädessä itse presidentti Urho Kekkonen. Sorsa tuo esiin uutta näkemystä tästä 31 vuoden takaisesta skandaalista muistelmiensa toisessa osassa Kansankoti ja punamulta (Otava). Kirja käsittelee vuosien 1972-76 tapahtumia. Zavidovo on vain pieni osa kirjan kokonaisuudesta.
Sorsa varoo suoraan nimeämästä Kekkosta ja presidentinkanslian tuolloista kansliapäällikköä Antero Jyränkiä vuotajiksi. Tämä selittyy sillä, että hänellä ei ole esittää vedenpitäviä todisteita näkemyksensä tueksi.
Sorsan ajatuksenkulku on kuitenkin luettavissa kirjasta. Sen mukaisesti Kekkonen olisi antanut Jyrängille tehtäväksi vuodattaa kyseinen salainen asiakirja sosiaalidemokraattien nuorelle radikaalille Erkki Tuomiojalle, nykyiselle ulkoministerille.
Zavidovo-vuoto oli aikoinaan suuri poliittinen skandaali. Sorsan mielestä se oli vaarallisin salaisen asiakirjan tahallinen julkistaminen Suomessa. Asiakirja tuli julki, kun toimittaja Tor Högnäs kirjoitti siitä syksyllä 1972 mm. ruotsalaisessa Dagens Nyheter -lehdessä. Högnäs ei paljastanut, keneltä hän oli saanut asiakirjan.
Tuomioja kertoi kymmenkunta vuotta sitten kirjassaan, että hän oli luovuttanut muistion Högnäsille. Sitä hän ei ole kuitenkaan kertonut, keneltä hän itse sai kyseisen asiakirjan.
Sorsa kirjoittaa Tuomiojan luvanneen joskus avata salaisuuden verhon. Hänen mielestään nyt olisi jo aika. Tuomioja ei kuitenkaan aio toteuttaa Sorsan toivetta. Hän kertoi, ettei hän kommentoi asiaa suuntaan eikä toiseen. Samaten Jyränki on kaiken sanottavansa sanonut, joten hänkään ei kommentoi vuotoa enää mitenkään.
Sorsa mainitsee, että Tuomiojan teko ei ollut rikos, se oli vain poliittista vastuuttomuutta. Rikoksen tekijä lymyää hänen mukaansa yhä salaisuuden verhossa.
Mikä ihmeen Zavidovo-muistio?
Nuorelle polvelle Zavidovo-muistio saattaa olla tuntematon käsite. 30 vuotta sitten se kuitenkin natisutti vakavasti Suomen valtakoneistoa. Kaikki haavat eivät ole vieläkään arpeutuneet.
Muistio sisälsi Kekkosen kirjoittamana yksityiskohtaisen selonteon äärimmäisen luottamuksellisesta ja yksityisestä keskustelusta, jonka presidentti ja neuvostojohto kävivät alkusyksynä 1972 Suomen EEC-ratkaisusta. Keskustelun pääaihe oli Suomen valmiiksi neuvoteltu mutta vielä vahvistamaton sopimus EEC:n kanssa teollisuustuotteiden vapaakaupasta.
Neuvostoliitto vastusti sopimusta. Kekkonen meni keskusteluissa henkilökohtaiseen takuuseen siitä, ettei sopimus vahingoita Suomen ja Neuvostoliiton suhteita.
Keskustelujen vuotaminen julkisuuteen vaaransi Suomen EEC-sopimuksen vahvistamisen. Sorsa muistuttaa, että tämä oli sopimusta näkyvästi vastustaneen Tuomiojan tarkoituskin.
Mikä sitten oli Kekkosen motiivi? Sorsa kirjoittaa, että pöytäkirja todisti kaikella toivottavalla selkeydellä EEC-sopimusta kannattaville mutta Kekkosta ja varsinkin Kekkosen uudelleenvalintaa poikkeusmenettelyllä vastustaville porvarillisille piireille, että edellinen ei ollut ainakaan mahdollinen ilman jälkimmäistä.
"Tämä on saanut minut ajattelemaan, ettei ole mitenkään pois suljettua, jos kohta ei mitenkään toteen näytettyäkään, että vuodon takana olisikin ollut viime kädessä Kekkonen itse. Hänellä oli lyömätön taju poliittisten tilanteiden hyväksi käytöstä, hän hallitsi mestarillisesti käsitteeksi käyneet "Kekkosen konstit" ja oli valmis niitä käyttämään, kun sen laski edulliseksi", hän kirjoittaa.
Sorsan mukaan todellisuudessa tähän mahdollisuuteen viittaa ainoastaan Kekkosen hermostuneisuus siitä, että neuvostojohto epäilisi hän vuodatuksesta. Se ei hänenkään mielestä ole riittävä näyttö.
Kekkonen jatkokaudelle poikkeuslailla
Vuoto aiheutti muhkeat selvitykset valtionhallinnossa. Ministeri Jussi Linnamonkin (sd.) poliittinen ura päättyi tuomioon, jonka hän sai, kun oli selvinnyt, että hän oli vilauttanut paperia ulkopuolisille.
EEC-sopimus kuitenkin vitkuttelun jälkeen vahvistettiin, ja Kekkonen valittiin vuonna 1974 uudelleen presidentiksi poikkeuslailla.
Sorsa oli ehkä näkyvin hahmo poikkeuslain valmistelussa. Itse prosessista hän ei kirjassaan tuo mitään varsinaista uutta esille. Poikkeusmenettelyn taustalla oli hänenkin mielestään EEC-ratkaisu. Kekkonen oli siten EEC-sopimuksen takuumies Neuvostoliiton suuntaan.
