Vauhti, nopeus ja ensimmäisenä maaliin rynniminen ovat ajattelumme kulmakiviä. Hitaus tuntuu vammalta, jota pitää ontua. Tilanteen rauhallinen jäsentäminen jälkeenjääneisyydeltä. Yön yli nukkuminen on joutavaa väyrystelyä.
Nopeuden ihanne on paalutettu niin syvälle mielen maaperään, että sen laittaminen kyseenalaiseksi vaikuttaa järjettömältä. Miksi soutaa kun kaupasta saa perämoottorin kilowateilla.
Samat tietokoneet myydään uudelleen, kun valmistaja ilmoittaa sisälle viritellyn entistä liukkaamman prosessorin. Joka toisessa selostuksessa jääkiekko muistetaan mainita maailman nopeimpana pallopelinä. F1-kisoissa pyritään sellaiseen tuntivauhtiin, että moottori leikkaa kiinni kuin veitsi raakaan limppuun.
Politiikassa säästöpäätös pitää takoa vähän äkkiä, sillä muuten markkinavoima tuskastuu. Kuka on nähnyt perunan käsinnostoa kantilta jos toiselta vatuloivan ministerin. Ei kukaan.
Pikainen toiminta voi joskus olla paikallaan. Ei auta kasvattaa parransänkeä, jos reaktori sulaa. Kahvin tyrkyttäminen ja pullatoiveiden kyseleminen kannattaa jättää pelastusväeltä vähemmälle vanhustentalon palaessa.
Nopeudella on tasan yksi arvokas ominaisuus - että jotakin tehdään tarpeen tullen heti. Muuta hyvää siinä ei ole. Siksi on hieman kummallista, että tällaisen yksinkertaisen ominaisuuden palvontamenoja harrastetaan kaikessa elämänpiirissä. Seksikin on pisimmillään yksi tulenpalava minuutti, lomakautena kaksi. Syöminen on tankkaamista.
Mitä siitä seuraa kun kaikki tehdään kiihdytetyllä tahdilla? Eräs on varma: harkinta jää vähemmälle. Tuloksena on vääriä päätöksiä, onnettomia lopputuloksia. Kiireimmän kautta tehtyä huutokauppaa käsitellään lopulta oikeuskanslerin pöydällä.
Homo sapiens on huomattavasti hitaampi otus kuin koneet, joita se on luonut. Autolle ei pärjää juoksemalla. Tietokoneessa on enemmän laskentatehoa kuin Nobelistin nupissa. Kaukosäädin vaihtaa kanavan etusormea äkimmin.
Ihminen on aiheuttanut paradoksin elämälleen. Biologisena otuksena emme pysty toimimaan kuten koneet. Silti me pyrimme samaan sähäkkyyteen, jäsentämään maailmaa ykkösinä ja nollina. Tuntuu kuin yhteiskunta olisi hiukkaskiihdytetty jokaisesta nurkastaan.
Täällä hallitsee nyt-hetki. Nyt järjestää meille railakkaita kaikki tai ei mitään -peijaisia, joista saa mahtikankkusen, mutta jonne ei kutsuta erästä pariskuntaa. Mennyttä ja tulevaa. Vauhdin hurmaama ihminen ei kerkeä suhteuttaa toimiaan menneeseen. Lännen nopein typerys tekee virheen, minkä hän historiaa hiemankin tuntemalla olisi väistänyt. Eikä tulevaisuus vaikuta päätöksessä, koska nyt on tiukasti ajateltava vain tätä hetkeä. Muut siivotkoon jäljet, jos on millä pyyhkiä. Nyt-hetki ei vaadi ajattelua ollenkaan, ainoastaan joutuisaa toimintaa. Tässä mielessä ihminen ei ole kiireen keskellä edes olemassa. Ainakin mikäli on uskominen erästä hidasjärkistä historian henkilöä, Descartesia. Hänhän sanoi: ajattelen, olen siis olemassa.
