Valtionsyyttäjä Ari-Pekka Koivisto on nostanut 18:aa henkilöä vastaan syytteitä törkeistä petoksista ja niiden edistämisestä elokuussa 1998 tapahtuneessa pesäpallon ns. sopupelijutussa.
Syytteitä käsitellään aikanaan Ikaalisten, Vantaan ja Tampereen käräjäoikeuksissa. Syytteet tulevat julkisiksi, kun oikeudenkäynnit alkavat.
Sopupeliasiassa on nostettu syyte kaikkiaan 45:tä eri henkilöä vastaan. Syyttämättäjättämispäätöksiä on tehty 364.
Nyt syytteeseen joutuvista 18 miehestä kuusi oli valtakunnallisen tason pesäpallopelaajia ja yksi pelinjohtaja elokuussa 1998, kun pesäpalloskandaaliin johtaneet sovitut ottelut pelattiin.
Osa syytteen saavista jatkaa aktiiviuraansa yhä. Joukossa on esimerkiksi moninkertainen SM-mitalisti, joka tänäkin vuonna pelasi erinomaisen kauden lopputaulukossa korkealle yltäneessä joukkueessa.
Syytteen saavista miehistä neljä pelasi superpesiksessä vuonna 1998. He edustivat silloin Kaisaniemen Tiikereitä, Hyvinkään Tahkoa, Kankaanpään Mailaa ja Pattijoen Urheilijoita.