Pietarin 300-vuotisjuhlista tuli presidentti Vladimir Putinin ulkopoliittinen voitonparaati, jonka huipensi lämmin tapaaminen George W. Bushin kanssa.
Euroopassa ei ole monta kaupunkia, jossa harvoin ulkomailla liikkuva Yhdysvaltain presidentti George W. Bush olisi käynyt jo kahdesti. Pietari kuitenkin on sellainen. Edellisen kerran Amerikan presidentti katseli Nevan suistoa vuosi sitten, nyt hän vieraili kaupungin 300-vuotisjuhlissa.
Vuoden sisään on tapahtunut paljon. Viime toukokuussa Bush oli Pietarissa vahvistamassa henkilökohtaista sidettään Venäjän presidenttiin Vladimir Putiniin, joka on ottanut tavaksi käyttää kaikki merkkivieraansa kotikaupungissaan. Tuon jälkeen moni asia maailmalla on mutkistunut.
Bushin ja Putinin välinen hyvä henkilökemia ei estänyt sitä, että Irakin sota ajoi maat eri leireihin. Venäjä siirtyi myötäilemään Saksaa ja Ranskaa, jotka kiihkeästi vastustivat Yhdysvaltain sotavalmisteluja. Syntynyt Pariisin-Berliinin-Moskovan -akseli on yhä olemassa, mutta Pietarin vuosijuhlista tuli presidentti Putinin ulkopoliittisen tasapainoilun mestarinäyte. Hän esiintyi Bushin kanssa hyvin sävyisästi ystävinä, jotka voivat jättää Irak-välikohtauksen taakseen.
Tällaisessa esiintymisessä kyseessä on hyvin tietoinen ulkopoliittinen valinta. Sitä korostaa, että maat esittivät yhteistä huolta Iranin ydintutkimuksesta, jota Venäjä tosiasiallisesti avustaa Yhdysvaltain vastustuksesta huolimatta. Vaikutelmaksi jää, että molemmat maat selvästi yrittävät pitää välinsä ainakin julkisesti kunnossa.
Venäjän ulkopoliittinen tasapainoilu on onnistunut ihmeen hyvin. Muut maat Yhdysvaltoja myöten ovat valmiita antamaan paljon anteeksi ja pitämään hyviä suhteita yllä, mikä kääntäen tarkoittaa selvää pidättymistä esimerkiksi Tshetshenian tapahtumien arvostelussa.
Kaikkiaan Pietarin 300-vuotisjuhlat olivat Vladimir Putinin ulkopoliittinen voitonparaati, ja sen myötä ehkä lähtölaukaus ensi vuoden presidentinvaaleihin. Putin onnistui saamaan Pietariin niin IVY-maat kuin EU-maat ja lisäksi vielä Yhdysvaltain, Kiinan ja Japanin johtajat. Näiden tapaamisten poliittinen sisältö jäi melko vähiin, mutta ratkaisevinta oli, että moinen huippukokousten sarja todella toteutui Venäjän maaperällä ja kaupungissa, jonka keskustan tämänhetkinen loisto saattaa häikäistä jopa kaikkeen tottuneita huippujohtajia.
Putin käytti vuosijuhlia paaluttaakseen sekä itsensä että Pietarin maailmankartalle. Siinä hän onnistui. Toinen asia on, että Pietarin kullanhohtoiset salit ovat todellakin vain pelkkä kulissi, josta valtavan Venäjän muu todellisuus on kaukana.
Tämä toinen todellisuus tuli esiin keskustelussa EU-maiden kanssa Venäjän ja EU:n viisumivapaudesta. Putinin toiveista huolimatta mitään sitovaa ei siinä sovittu, vaan kirjattiin vain jonkinlainen toivomus yleisellä periaatetasolla. Kuten Suomikin on todennut, viisumivapaus vaatii toteutuakseen monia ja suuria käytännön uudistuksia Venäjällä alkaen passien muuttamisesta.
Venäjän toive nopeasta viisumivapaudesta on epärealistinen, mutta asian esiinotto on silti myönteistä. Sehän kertoo maan johdon halusta lisätä kansalaisten vapauksia ja avata maata. Paljon huolestuttavampaa olisi, jos Venäjä ilmoittaisi pitävänsä tiukasti kiinni kansalaisten kontrolloinnista ja suljetuista rajoista. Suomenkaan ei pidä vastustaa viisumivapautta periaatteen vuoksi, vaan vahvojen mutta toivottavasti aikanaan poistuvien käytännön syiden takia.