Pääministeri Matti Vanhanen on kutsunut joulukuun alussa koolle kokouksen, jossa mietitään keinoja torjua rahoituskriisin uhkia ja ikäviä seurauksia. Etelärannan hyljeksimälle järjestökonsensukselle ilmaantui yllättävän nopeasti tarvetta.
Helsingin Etelärannan edunvalvojat hylkäsivät fanfaarit soiden vanhan keskitetyn neuvottelujärjestelmän puolisentoista vuotta sitten. Teollisuuden mielestä aika oli ajanut auttamattomasti ohi 1960-luvun lopulla käynnistetyn konsensuspohjaisen neuvottelukulttuuriin, joka tuotti välillä maltillisia mutta liian usein liian kalliita ja kahlitsevia työehtosopimuksia.
Etelärannan mielestä uusi aika vaatii uudet kujeet. Teollisuus haluaa painottaa palkkapolitiikassa yritys- ja alakohtaisuutta sekä joustoja, jotta suomalaisyritykset pärjäisivät globaalissa kilpailussa. Eteläranta lopetti sen takia metsä- ja teknologiateollisuuden johdolla huhtikuussa 2007 pääministeri Matti Vanhasen yritykset käynnistää tulopoliittinen neuvottelukierros järjestöjen kanssa.
Yleisesti on otaksuttu, että vanha tulopolitiikan konsensusmalli on haudattu pysyvästi. Keskusjärjestöherrat ja -rouvat marssivat kuitenkin joulukuun alussa pääministerin pakeille. Vanhanen aikaisti helmikuun tapaamista rahoituskriisin aiheuttaman taloudellisen lamaannuksen takia. Vaikka kolmikanta on jatkanut kokouksiaan, viimeksi syyskuussa, joulukuun tilaisuuden yllä leijuu uudenlaista dramatiikkaa talouden sukelluksen takia, ja se tuo väkisinkin mieleen takavuosien suuret yhteisponnistukset. Vaikutelmaa lisää vielä se, että aikaistamisaloitteen teki SAK:n Lauri Ihalainen, arvostettu konsensusmies.
Niin, ja SDP:n Jutta Urpilainenkin ojensi yhteistyön kättä Vanhaselle tv-ruudussa vaalien alla. Pääministeri ei tarttunut siihen, mutta hänellä on nyt toinen ääni kellossa, kun tilanteen vakavuus on paljastunut kaikille. Talouskasvun romahdus Euroopassa ja muualla uhkaa painaa Suomen kansantuotteen miinukselle ensi vuonna. Nyt ovat hyvät neuvot kalliit.
Asetelma on kutkuttava. Entäpä jos nyt tarvitaankin hallittua palkkasopeutusta. Miten suu pannaan silloin Etelärannassa, joka kavahtaa kaikkea, mikä viittaa tupo-meininkeihin? Kelpaako Etelärannalle silloin hallituksen, Ihalaisen, STTK:n Mikko Mäenpään ja Akavan Matti Viljasen apu? Tilanne on niin vakava, että tähänkin vaihtoehtoon varauduttava. Ja jos oikein tarkkoja ollaan, Eteläranta on toki sanonut, että kolmikanta käy sille. Vain tupo on kirosana.
Menossa olevan sopimuskauden palkkaratkaisut olivat jo syntyessään kalliita, mutta kun koko kansantalous sukeltaa nyt, korotuksilta uhkaa pudota pohja pois. Pääministeri on jo vedonnut yrityksiin, jotta ne pidättäytyisivät työvoiman vähennyksistä mahdollisimman pitkään vahvojen taseidensa turvin. Hallitus saattaa myös tulla yrityksiä vastaan keventämällä työttömyysvakuutusmaksua.
Vetoomukset eivät kuitenkaan auta, jos tilanne on vakava. Yritykset tekevät pakon edessä niin kuin viisaaksi näkevät turvatakseen olemassaolonsa. Tosiasiassa työttömyys on jo kääntynyt nousuun, mutta pahin on vielä edessä, sillä taantuma ei ole vielä iskenyt täydellä voimallaan Suomeen. Ensi vuodesta tulee kriittinen.
Näkymät ovat niin synkät, että nyt on viisasta hakea yhteisymmärrystä sille, miten kasvun pysähtymisen aiheuttamia haittoja voidaan lievittää parhaiten. Talouspoliittinen puhdasoppisuus on jo saanut tehdä tilaa pragmatismille uusliberalismin emämaissa Yhdysvalloissa ja Britanniassa. Pankkeja on "sosialisoitu" eri puolilla maailmaa, ja niille on järjestetty valtion takuita. Euroopan keskuspankki on tinkinyt pyhistä periaatteistaan, ja Suomessa on nähty sellainen ihme, että porvarihallitus on alkanut harjoittaa valtiokapitalismia.
Tässä suuressa kuviossa Etelärannan tupokammo ei ole niin suuri arvo, että se oikeuttaa vetämään maton konsensuksen hakuyrityksen alta. On nimittäin syytä epäillä, että EK:n järjestöjohto tulee joulukuun kokoukseen vain muodon vuoksi, kun se ei kehtaa olla poiskaan. Eteläranta ei hevillä antaudu keskusteluihin, jotka voivat vahvistaa järjestövaltaa.
Kannattaa kuitenkin muistaa, että oli tulopolitiikassa paljon hyvääkin. Se oli mainio väline silloin, kun tuli tarve vakauttaa taloutta. Keskusjärjestösopimuksilla ja devalvaatioilla oikaistiin epäterve kustannuskehitys nopeasti ja tehokkaasti monta kertaa. Euron aikana palkkakustannukset pidettiin pitkään aisoissa tulopolitiikan avulla. Työvoimakustannukset karkasivat käsistä vasta, kun neuvottelutoiminta hajautui Etelärannan tahdosta -- ja nyt siitä maksetaan kovaa hintaa.
Etelärannan olisi syytä ottaa lusikka kauniiseen käteen. Neuvottelun muoto ei ole tärkeä, vaan lopputulos. Nyt tarvitaan jälleen aitoa konsensushenkeä ja tervettä sopuilua. Puhdasoppisuuden ristiretkeä voi jatkaa, kun talous kasvaa jälleen reippaasti.
***
Suomenmaa täyttää sata vuotta. Lämpimät onnittelut kadun toiselta puolelta Kalevasta, jonka kanssa Suomenmaan edeltäjä Liitto kävi vuodesta 1906 lähtien vuosikymmeniä taistelua Oulun herruudesta. Pieni Suomenmaa on mainettaan paljon parempi ja pirteämpi lehti.