Sopivasti työtä ja sopivasti lepoa. Riittävästi tuloja eikä turhia paineita, kiireitä tai odotuksia.
Siinä pelkistetysti vihantilaisen maanviljelijä Antti Pekkisen resepti, jolla on pärjätty maatalouden parissa jo pitkälle neljättä vuosikymmentä ja pärjätään yhä.
"Ei ole käynyt mielessä, että lopettaisi. Poika on lähtenyt opiskelemaan maatalousalaa, ja suuri haave tietysti on, että hän voisi jatkaa tilaa", Pekkinen tokaisee.
Tokaisee puhelias ja mielipiteitä täynnä oleva viljelijä muutakin. Hän puhuu turhaa kiirettä vastaan. Hän kehottaa miettimään, tarvitseeko tilalla olla välttämättä sataa lehmää tai moderneimmat ja suurimmat koneet.
Pekkinen kehottaa kollegoitaan jopa oikaisemaan muutamaksi minuutiksi sohvalle kesken työpäivän - kuten hän saattaa itsekin tehdä: levähtääkseen ja miettiäkseen.
Eikö tämä ole juuri päinvastoin kuin mitä on jo toista vuosikymmentä puhuttu? On kehotettu kouhottamaan täysillä eteenpäin ja panostamaan suureen ja tehokkaaseen.
On tehty jopa suuruusvaatimuksia maataloustuille. Uuteen navettaankaan ei saa enää investointitukea, jos navetta ei ole vähintään kolmellekymmenelle lypsylehmälle. Sekin on nykypäivänä vain pienehkö navetta.
"Pieni voi olla suurta parempikin, jos asiat ovat tasapainossa. Kun kustannukset eivät ole yhtä isot kuin suurella tilalla, viivan alle voi jäädä enemmän", Pekkinen vakuuttaa.
Yhteishankinnat säästäneet
Käytännön esimerkin Pekkinen ottaa koneista, jotka ovat vuosien varrella kehittyneet, mutta jotka ovat myös hintavia.
"En ole käynyt enää 2000-luvulla konenäyttelyissäkään, kun kaikki koneet ovat niin isoja, ettei niitä mökkiläinen tarvitse."
22 lehmän navettaa ja 44 hehtaarin tiluksia hoitava isäntä käyttää tarvittaessa urakoitsijoita. Naapureiden kanssa puolestaan on tehty runsaasti yhteishankintoja.
"Meillä on naapureiden kanssa 35 yhteistä asiaa. Pienin yhteinen hankinta on korvamerkkipihdit ja suurin kuuden talon yhteinen kivenkeruukone."
Yhteisillä hankinnoilla Pekkinen laskee saavutetun suuret säästöt: heidän tilallaan kymmeniä tuhansia euroja.
Pekkinen sanoo suoraan, että hän toivoo, ettei suomalainen ruokatuotanto jää pelkästään isojen tilojen varaan. Hänen mielestään särkymävaara on silloin liian suuri. Huoltovarmuuden vuoksi pieniäkin tiloja tarvitaan.
"Kokoa tärkeämpää on se, mitä siellä tilalla touhutaan ja miten sitä johdetaan."
Tarpeeksi vai tarpeettoman laajaa?
Pekkinen toivoo pikaista keskustelua siitä, miten usko saadaan palautettua niille tiloille, joilta se on loppumassa.
"Jonkun pitäisi pysäyttää silloin miettimään, että mistä se ainainen kiire ja rahapula johtuu. Ei se välttämättä johdu siitä, että toiminta ei ole tarpeeksi laajaa, vaan siitä, että toiminta on tarpeettoman laajaa."
Pekkinen kehottaa suuntamaan pellonpientareelle katsomaan, mitä naapurissa puuhataan.
"Kun touhuaa omassa sadan hehtaarin yksinäisyydessään eikä näe ulkopuolelle, saattaa tehdä joka vuosi samat virheet. Toisilta voitaisiin oppia paljon nykyistä enemmän."
Entäpä, jos Pekkisen maataloutta opiskeleva poika Erkki, 16, ottaa tilan vastuulleen kuten on suunnitellut ja päättää jonain päivänä rakentaa sadan lypsylehmän navetan?
"Varmasti haluan keskustella asiasta kunnolla, mutta sitten päätös on hänen. Jokainen sukupolvi yhden navetan tekee, kuten mekin olemme tehneet. Jotkut tekevät kaksi tai kolmekin, ja silloin vauhti on liian kova", Antti Pekkinen toteaa.