Elintarviketeollisuutta uhannut laaja lakko saatiin kuin saatiinkin estetyksi, kun sekä työnantaja eli Elintarviketeollisuusliitto että Suomen elintarviketyöläisten liitto SEL hyväksyivät valtakunnansovittelijan sovintoehdotuksen.
Työtaistelu oli monessa suhteessa poikkeuksellinen. Vasta neljäs sovintoehdotus meni läpi SEL:n valtuustossa, ja silloinkin täpärästi äänin 17-16. Jos valtuusto olisi taas hylännyt sovintoesityksen, jota liiton johto tuki, puheenjohtaja Veli-Matti Kuntosen olisi ollut vaikea jatkaa tehtävässään.
Viikkojen mittaiseen vääntöön ehti kuulua lyhyt laillinen lakko, useita ulosmarsseja, työnantajan tyngäksi jäänyt työsulku, neuvotteluosapuolten välistä poikkeuksellisen rajua sanailua ja näkyvää rivien rakoilua etenkin työnantajapuolella.
Vielä sopimuksen synnyttyä SEL arvosteli työnantajaa siitä, että tämä jätti varsinaiset neuvottelut valtakunnansovittelijan kontolle. Jos väite on totta, sekin kielii alasta, jonka tavoitteet ovat hajallaan.
Kaikkiaan elintarviketeollisuus olisikin toimiala, jossa työehdot olisi luontevinta sopia pitkälle yrityksissä. Nytkin näin ehdittiin tehdä siinä vaiheessa kun yksi sovitteluesityksistä tuli aiemmin tässä kuussa hylätyksi. Näin yritykset myös pystyisivät parhaiten mukautumaan kuluttajien eli lopullisten palkanmaksajien tarpeisiin.
Jos paikallinen sopiminen kävisikin etenkin alan suurille yrityksille, työntekijäliitossa ja monilla työpaikoilla ajatusta kuitenkin kammotaan. Paikallinen sopiminen nähdään siellä yhä ennen kaikkea työnantajaa hyödyttävänä menettelynä.
Elintarvikealalla kangersi nyt pahimmin kysymys työajoista. Työnantaja ajoi joustoja, joiden seurauksena työviikko voisi olla tilanteen mukaan kuusipäiväinen. Pidennettyyn viikkoon suostuminen olisi ollut työntekijöille vapaaehtoista. Tähän ehdotukseen työntekijäpuoli ei suostunut, eikä hyväksyttyyn sopimukseen nyt kuulukaan sen enempää kuusipäiväisiä työviikkoja kuin kymmentuntisia työpäiviäkään.
Työntekijät yksinkertaisesti epäilivät sitä, toimittaisiinko työpaikoilla aidon vapaaehtoisuuden pohjalta. Pelkona oli, että pidennetyistä viikoista tai ylipitkistä päivistä olisi työelämän arjessa mahdotonta kieltäytyä ilman seurauksia.
Kaikki tämä kertoo yhdestä kielteisestä ilmiöstä, joka ei ole ominaista vain elintarviketeollisuudelle vaan suomalaisille työmarkkinoille muutenkin: luottamus vastapuoleen on heikko.
Lakoissa menetettyjen työpäivien määrä on Suomessa parissa vuosikymmenessä suorastaan romahtanut. Suunta näyttää kuitenkin olevan, että harvojen laajojen lakkojen sijasta koetaan monia pieniä työtaisteluja.
Ainoa toistaiseksi päättymätön työtaistelu Suomessa lienee Elannon hevosmiesten lakko, joka alkoi viime vuosisadan puolivälissä. Kaikki muut työtaistelut ovat päättyneet jonkinlaiseen sopimiseen. Sovun syntyy vaatii osapuolilta taitoa, tahtoa ja luottamusta. Siinä on suomalaisilla työmarkkinoilla vielä kasvun paikka. Jos noita ominaisuuksia uupuu, niin työtaisteluja riittää vastakin.