Vastaus on ollut periaatteessa yksinkertainen 1970-luvulta saakka: tottakai nainen voi käydä yksin baarissa.
Periaatteessa. Ihmismieli vain on monimutkainen.
Heti kun istuu aloilleen Pub Graalin pystypöytään, tulee tietoiseksi omasta olemuksestaan.
Pitäisikö katsella ulos ikkunasta, vai näyttääkö silloin liian poissaolevalta? Pitäisikö antaa katseensa kiertää baaripöydissä? Vaikuttaako se flirttailulta? Jos vilkuilisi koko ajan rannekelloaan, näyttäisikö siltä, että odottaisi jotakuta? Kun kerran ketään ei ole tulossa, eikö kellon tihtaaminen kuitenkin antaisi sellaisen kuvan, että joku on tehnyt oharit?
Sillä totuushan on, että ei kukaan tule lauantai-iltana pubiin yksin puunattuna ja pöönättynä korkokengissään "vain" istuskelemaan ja nauttimaan oluesta. Jos tuleekin, kukaan ympärillä olevista ei taatusti ajattele niin. Eräs kolmikymppinen nainen kertoo ajattelevansa yksinäisestä naisesta baarissa automaattisesti, että joko tämä on epätoivoinen tai seuraa iskemässä tai sitten joku on tehnyt hänelle oharit.
Liikenteen tuijottelua, hitaita hörppyjä tuopista, kynsien naputtelua pöytää vasten. Ystävällinen baarimikko tulee sulkemaan kaihtimet, jotta laskeva aurinko ei paistaisi suoraan silmiin. Sitten ei tosin jää juuri muita vaihtoehtoja kuin mittailla silmillään kaihtimia ja näyttää hölmöltä tai katsella baaritiskille ja pöytiin ja vaikuttaa tyrkyltä. Vaikka tokihan aina voi etsiä totuutta tuopin pohjalta.
Baaritiskillä istuu rivi yksinäisiä miehiä, ja kaikkien päät ovat kääntyneet tuijottamaan kohti. Käy mielessä, että ymmärtävätköhän he, miten huvittavalta se näyttää. Sitten käy mielessä, että oman pään yläpuolella taitaakin olla televisio, josta tulee parasta aikaa tennistä.
Monen naisen mielestä varttitunnissakin on liiaksi odotella jotakuta yksinään, sillä kimppuun hyökkää välittömästi baaritiskiltä iskumielessä liikkeellä oleva miekkonen tai useampi. Rehellisyyden nimissä on kuitenkin todettava, että ei se nyt aina ihan niinkään mene. Puolituntinen kuluu verkkaisesti. Kun kerran koemielessä ollaan liikkeellä, niin saisi sieltä nyt joku tulla avausrepliikkiarsenaaliaan esittelemään.
"Voihan tähän tulla?"
Viereiselle pelikoneelle istahtaa mies, joka käy Trivial Pursuitin kimppuun. Ja koska vierestä löytyy fanaattinen tietopelien ystävä, puheenaiheita ei paljon tarvitse arpoa.
Lasseksi esittäytyvä mies on kaikkea muuta kuin monien naisten kammoksuma niljakas iskijä. Silti moneenkin otteeseen käy mielessä, että pitäisiköhän vaikka sivulauseessa varmuuden vuoksi tehdä tiettäväksi, ettei ole etsimässä baarista seuraa. Siis muuta kuin juttuseuraa.
Eikä se ole aivan vieras ajatus muillekaan. "Mukavienkaan ihmisten kanssa ei viitsi jutella, jos vaikka antaa ymmärtää väärin. Jos baarissa käymisen perusolettamus on, että sieltä haetaan lyhyempi- tai pidempiaikaista seuraa, saako varattu ihminen käydä baareissa? Onko se huijaamista?" 29-vuotias nainen miettii.
Sitten kun pelikone on niellyt kaikki lompakon pohjalta löytyvät kolikot, on pakko tiedustella Lasselta, tuliko tämä pelaamaan voidakseen tehdä tuttavuutta.
"No tulin kyllä pääasiassa tuon pelikoneen takia."
Aha. Kuuluu vaimea kolahdus, kun itsetunto tipahtaa alas baarijakkaralta.
Pubissa piipahtavatPauliina ja Anu kertovat, etteivät pahemmin pyöri yksin baareissa, koska silloin tulisi "niin tyrkky olo".
Naiset ovat sitä mieltä, että eri sukupolvien suosimilla baareilla on tässä asiassa paljon eroa keskenään. Jos lähtee nuorten yökerhossa hitaille, tanssiin suostuminen on käytännössä lupa hiplaamiseen. Tanssiravintolaan taas voi hyvin mennä yksin eikä tanssimisessa todellakaan tarvitse olla kysymys muusta kuin tanssimisesta.
"Siellä on ihan eri oletus, tanssitaan pari tanssia ja sen jälkeen nainen palautetaan paikalleen."
Feministisen elokuvakritiikin alueella on esitetty teoria, jonka mukaan mies on katseen ja sitä kautta vallan lähde, nainen sen kohde. Siis mies on subjekti ja nainen objekti.
Tanssiravintola Anna & Albertin yläkerran baaritiskillä subjektin silmät ovat nautintoaineista sumentuneet. Se ehkä selittää, miksi ne tuijottavat herkeämättä objektin kaula-aukkoa.
"Haluaisin sanoa sulle...", mies sammaltaa.
Ei malta olla kysymättä, että anteeksi, mutta kummalle niistä.
Viesti ei ilmeisesti mene perille, koska miehen katse ei herpaannu hetkeksikään. "Haluaisin sanoa sulle...".
Vieressä baaritiskillä seisova mies päättää ratkaista tilanteen pyytämällä tanssiin. Lattialla ilmenee, että melkoisessa tuubassa on tämäkin kaveri, vaan silloinhan ne aidoimmat mielipiteet syntyvät. Mitä mies mahtaa ajatella yksinäisestä naisesta iltaa viettämässä?
"Se on muuten parempi, että meikäläinen ei ajattele siitä asiasta yhtään mitään", hän tuumaa. Ja menettää tasapainonsa.
Muut kontaktit noudattelevatkin sitten etiketinmukaista toimintalinjaa, pari tanssia ja naisen palautus. Tanssiravintolassa ratkeaa myös pitkin iltaa mietityttänyt ongelma eli se, miten käydä vessassa menettämättä paikkaansa, kun ei ole kaveria sitä varaamassa. Drinkin voi jättää pöytään. Melkein missä tahansa muualla moinen teko löytyisi "näin varmistat päätymisesi katuojaan" - top kolmosesta.
Tanssilattialla pyörähtely ei vielä kummoista rohkeutta vaadi, kun sen tekee kaksin, mutta soolotanssi yökerhon lattialla on monelle kauhistus. Nuoret naiset vatkaavat lanteitaan käytännössä aina porukalla.
Jos lattialta löytyy yksinäinen bileprinsessa, tämä on tavallisimmin liian humalassa, intoutuu vähän liikaa ja kerää kyseenalaista huomiota. Ja vaikuttaa - no, taas kerran siltä tyrkyltä.
Ei lattialle saa tosin yksin lähtemään kovin montaa miestäkään. "Ei missään nimessä", sanoo Onnelan suomipop-puolella juomaansa siemaileva Jari, joka myös on yksin baarissa. Pöydälle hänet tosin saa houkuteltua kaveriksi tanssimaan.
Jarikin on sitä mieltä, että on aivan eri asia olla yksin baarissa naisena kuin miehenä. "Harvemmin naisia näkyy yksin baarissa. Vaikka tulisi yksin, naisen ei varmaan koskaan tarvitse olla kauan ilman seuraa."
Jaria ei muuten huijata.
"Teetkö sinä tästä jotain gradua vai?"
Sitten sinne tanssilattialle - mutta ei siellä joudukaan olemaan yksin. Ei kahden ja kolmen välillä aamuyöstä.
Vaikuttaa siltä kuin lattialla olisi sensoreita, jotka välittömästi ilmaisisivat aamuyön metsästäjille yksinään liikkuvan saaliseläimen. Ennen kuin lattialle on kunnolla saanut raivattua puolen neliön tanssitilan itselleen, peräpeiliin on liimautunut innokas tanssikavaljeeri. Paino sanalla innokas. Ennen kuin kappale on kulunut loppuun, mies pyrkii nuolemaan kaulasta.
Tämän viimeisen kohtaamisen valossa on vaikea päättää, mitä mieltä yksin vietetystä illasta oikeastaan olisi. Pubissa voi saada juttuseuraa tai sitten joutua tai päästä istumaan ihan omissa oloissaan. Jos tanssiravintolassa pitää istua yksin, voi olla orpo olo, mutta todennäköisemmin on hypättävä lattialla koko ajan.
Täyteen ahdetussa yökerhossa kukaan ei välttämättä edes huomaa jonkun olevan liikkeellä yksin. Tanssilattialla on toki vapaata riistaa, mutta toisaalta valomerkin lähestyessä sitä tahtoo olla itse kukin porukassa liikkuessaankin, ellei sitten ole liimautunut jonkun kylkeen kiinni.
Siltä asetelmalta on joka tapauksessa vaikea välttyä, että naisen yksinolo herättää kysymyksiä, miehen ei.
Siitä, onko miehiä syytä tästä lähtökohtaisesta etuoikeudesta kadehtia, voi olla montaa mieltä. Ollako mieluummin se, joka huomataan ja jota tavoitellaan - olkoonkin, ettei tavoittelu aina ja kaikissa muodoissaan ole toivottua - vai se, joka kyräilee nurkkapöydästä, kerää rohkeutta, hioo taktiikkaansa, käyttää rahojaan drinkkien tarjoamiseen ja saa silti usein nenilleen?