Viestintäsalaisuus on yksi kansalaisten perusvapauksista, johon voi kajota vain erittäin painavasta syystä ja vain viranomaisten toimesta. Jollei kysymyksessä ole rikosepäily, teletunnistetiedot saati viestinnän sisältö eivät kuulu ulkopuolisille.
Siksi jo pelkkä ajatus, että valtioenemmistöinen teleyhtiö Sonera olisi tutkinut työntekijöidensä teletunnistetietoja löytääkseen yhtiön asioista tietoja mahdollisesti vuotaneet, on kafkamainen ja luotaantyöntävä. Vähintä onkin, että Helsingin Sanomien uutisväitteet tutkitaan nopeasti ja luotettavasti. Yhtiön itsensä teettämä ulkopuolinen selvitys ei riitä poistamaan epäluuloja.
HS:n väitteiden mukaan Soneran tietoturvallisuusyksikkö olisi selvittänyt yhtiön edellisen johdon kaudella, kenelle yhtiön jotkut työntekijät ja myös ulkopuoliset soittelivat Soneran asioista julki tulleiden epämiellyttävien uutisten aluspäivinä. Yrityksillä on oikeus tiettyyn mittaan tietää, mitä niiden työntekijät tekevät, mutta puhelin- ja muiden salaisuuksien kohdalla oman käden oikeutta on tarkoin harkittava.
Soneran imago on kärsinyt pahasti viime vuosina. Jos tiedot sen tietoturvallisuusyksikön nuuskinnasta pitävät paikkansa, yhtiön on puhdistettava viimeisetkin mätäpaiseensa. Muutoin sen uskottavuus luotettavana viestintäpalvelujen tuottajana on vaakalaudalla.
Sonera on kiistänyt syytökset ja harkitsee oikeustoimia. Sillä on niihin täysi oikeus. Lopullinen totuus on molempien osapuolten maineen kannalta kultaakin kalliimpi asia. Tiedotusvälineen luotettavuudelle julkaistujen tietojen todenperäisyys on ensimmäinen kriteeri. Siksi on syytä olettaa, että kriteerin täyttämisen eteen on tehty kaikki mahdollinen. Jos ei, sitä huonompi totuudelle.