Kymmenisen vuotta sitten Rovaniemen viistoräntäisellä kadulla käveli salkkukätinen nuorukainen. Monen katse kääntyi, kun niihin oloihin turhankin komeasti pukeutunut mies kaarsi Rovakadulta nopein jaloin kirjailija Jari Tervon romaaneista tutulle kapakkaväylälle, Koskikadun uittoon.
Vähän reilu parikymppinen mediatieteen lehtori Mauri Ylä-Kotola se siinä oli matkalla kohti silloista majapaikkaansa, Hotelli Polarin sviittiä.
Päivän hän oli viettänyt Lapin yliopiston taiteiden tiedekunnassa Pienteollisuustalolla. Luennoiden, lähetellen sähköposteja ja tekstiviestejä sekä syöden pullaa.
Ylä-Kotolan perusruokavalioon tuntui kuuluvan sokerinen vehnätuote. Sellaisen hän saattoi syöpäistä parituntisen puheurakan jälkeen verensokeria kohottaakseen. Illalla hän nautti kotonaan Polarissa tukevamman evään. Nykyisin hän on Atkinsin dieetillä ja joutunut vähentämään nisua.
Tuoretta mediatieteilijää katseltiin joka paikassa kaupunkia hieman kummeksuen. Rovaniemen leveysasteilla ei ollut nähty moista ilmestystä sitten Sirkus Sariolan kesäkiertueen.
Ylä-Kotolan arveltiin jäävän ohimeneväksi ilmiöksi, jollaisia Lapissa on tuon tuosta piipahdellut.
Parissa kuukaudessa oppilaat ja kollegat huomasivat Ylä-Kotolassa muitakin piirteitä kuin pitkän tukan, taitavan kajalin käytön ja harmittavan mallikkaasti istuvat laatupuvut.
Hän kykeni keskustelemaan monista asioista, mikä erikoistuneessa yliopistolaitoksessa on kova juttu. Pet Shop Boysista hän oli julkaissut kirjan peräti Britanniassa, mikä on aina kova juttu. Hän laati väitöskirjaa Jean-Luc Godardin tuotannosta, mikä oli aivan hillittömän kova juttu.
Sitä paitsi hän ei ottanut itseään niin turhan tosissaan - mikä on todella... poikkeavaa paikassa, jossa tiedeihmisten pulleat egot tönivät massahdellen toisiaan.
Hän sai lempinimenkin, Maukka.
Pari viikkoa sitten eräs Oulun yliopiston väestä kuului kysyvän toiselta, että mitä luulet, tuleekohan siitä Maukasta tosiaan reksi Rovaniemelle. Keskiviikkona 12.4. klo 23 hän lähetti tutuilleen kainon tekstiviestin: "Hei, tieto pyynnöstäsi: reksiys tuli (48-14). Mauri."
Maukkaa pidetään hyvänä kuuntelijana ja innostavana opettajana. Hän on rohkaissut väitöskirjan aloittamista arkailevaa sanomalla, että "anna palaa vain, ei väikkäri ole kuin pikkuisen gradua paksumpi teos."
Hänen mukaansa tieteen teossa on kysymys perusasioista: lukemisesta, ajattelemisesta, toimeen tarttumisesta ja kritiikin kohteeksi asettumisesta. Mutkaton asenne juontuu paljosta lukemisesta.
Muutaman kerran Maukka on sanonut olevansa suomalaisen kirjastolaitoksen tuote. Hän luki teininä kotinsa viereistä sivukirjastoa läpi. Löysi yllättäviä näkökulmia, jännitystä, oppineisuutta.
Maukka on dekkareiden ystävä. Työmatkoillaan hän rentoutuu ostamalla kioskista paperikantisen salapoliisitekeleen. Agatha Christiet korvalapuilla kuunneltuna taisivat kruunata hänen Niilin-lomansa vuosia sitten.
Dekkareissa häntä kiehtoo kai tarinan loogisuus. Lapsena Maukan mieliharrastus oli selkeä viiva. Hän laati pohjapiirroksia erilaisiin rakennuksiin.
Aikaa myöten ujosta ja vetäytyvästä, tähtitieteestä ja filosofiasta pitävästä Maukasta on kuoriutunut karaistunut tekijä ja tehokas verkottuja. Tietoa on karttunut aluepoliittisista ohjelmista, monimutkaisista hallintojärjestelmistä, yhteiskunnan toiminnasta ja elämästä ylipäänsä.
Eräät lähipiiristä huvittelevat ajatuksella, milloin joku puolue huomaa pyytää laajakatseista ja värikästä rehtori Ylä-Kotolaa ehdokkaakseen. Joidenkin mielestä hänestä saisi pienellä säätämisellä mediataidoiltaan, suhteiltaan ja näkemyksiltään uskottavan poliittisen hahmon.
Ylä-Kotolalla on tosin piirun pari erilainen poliittinen näkemys kuin nykyisillä puolueilla. Siinä on ironiaa, sarkasmia ja kaikkea muuta kuin siltarumpujen tasolle juuttumista.