Oulu Vankilapastori Juha Valpun mukaan nykyisin yhä harvemmat määrittelevät synti-käsitteen uskonnollisessa merkityksessä.
Väärin tekemistä kutsutaan ennemmin joksikin muuksi kuin synniksi, sillä uskonnon merkitys ja sen selitysvoima ovat vähentyneet nykymaailmassa, johon liittyy niin paljon erilaisia ajatuksia, ideologioita, että uskonnon kautta eläminen on kauan sitten taakse jäänyttä elämää.
Erilaisissa kristillisissä liikkeissä on jyrkempiä tulkintoja oikeasta ja väärästä, jolloin vääräksi koettua asiaa saatetaan nimittää synniksi.
Syntikäsityskin on muuttunut. Sen näkee esimerkiksi mainoksissa, jossa mainitaan jonkin olevan syntisen hyvää.
"On aika omituista, että jokin hyvä voisi olla samalla syntistä. Tässä tapauksessa sanan merkitys on muuttunut täysin toiseksi alkuperäisestä", vankilapastori toteaa.
Tulkintaongelma
Synti on uskonnollisessa kielessä ymmärretty Jumalan tahdon vastaisena tekona tai toimintana, hairahduksena tai rikkomuksena. Tästä seuraa tulkinnallinen ongelma.
"Kuka on sopiva luokittelemaan toisten tekoja? Pahimmillaan luokittelu kääntyy alkuperäistä ajatusta vastaan, ja silloin moralisti nostaa itsensä Jumalan veroiseksi", Valppu toteaa.
Hänen mukaansa syntilistan laatiminen ei ole tarpeellista, sillä määritelmiin liittyy myös vallankäytön momentti. Synti on väärä teko, mutta ketä kohtaan tekee väärin, jos pelaa korttia? Entäs silloin, jos harrastaa esiaviollista seksiä, tai pariskunta päättää yhdessä hankkia avioeron?
Valppu myöntää kysymysten menevän osin filosofian puolelle. Mutta se, mitä kukin pitää syntinä, on kiinni tulkinnallisuudesta.
"Me laitamme omat lasit päähämme ja katselemme niiden läpi koko maailmaa tulkiten sitä tavallamme", vankilapastori selventää.
Tulkinnasta saattaa ilmetä tulkitsijan koko henkilöhistoria, hänen kokemuksensa, ajatusmaailma ja saamansa opetukset. Jos joku sanoo korttia pelaavalle henkilölle, että tämän teko on synti, pelaaja ei suinkaan säikähdä vaan ajattelee, että onpa tuo toinen kaveri tiukkapipoinen.
Maailma pelikenttänä
Pastori Juha Valpun oma käsitys on, että solidaarisuuden puute on syntiä.
Esimerkkinä hän mainitsee tämän ajan, uusliberalistisen maailmankuvan, jossa maailma nähdään entistä enemmän pelikenttänä.
"Tässä paistaa oma tulkintani, mutta mielestäni solidaarisuus toisia kohtaan vähenee uusliberalistisessa maailmassa. Se voisi äärimmillään perustua siihen, että kaikki maksavat vain sen minkä kuluttavat . Monet ovatkin vaatineet hyvinvointiyhteiskunnan purkamista ainakin osittain."
Tämän maailmankuvan yhteiskunta perustuu kilpailuun jossa tuottamattomat yksilöt leikataan pois. Tämä on Valpun mukaan selkeä esimerkki solidaarisuuden vähenemisestä, eli synnistä.
Heikompiosaisten tukena on tällä hetkellä yhteiskunnan rakenne, jossa kristilliset arvot ovat vahvasti mukana.
"Koska rikkaat ovat aivan yhtä turmeltuneita kuin köyhät, he eivät luonnostaan toimi epäitsekkäästi", Valppu sanoo.
"Tällöin täytyy olla rakenteet, jotka pakottavat kaikki toimillaan hyvään. Kristinusko motivoi epäitsekkäisiin tekoihin, mutta se ei ole niiden peruste", hän tähdentää.
Valppu toteaa vielä, että vaikka kirkko häviäisi olemattomiin, kristilliset arvot vaikuttavat yhteiskunnan perusrakenteissa. Niin ihmisoikeussopimuksissa kuin tuloerojen tasaamisessa verotuksen keinoin.