Virolaissyyttäjä syyttää useita kauppaketjuja votkan hintakartellista vuonna 2009, kertoi Baltian uutistoimisto BNS tiistaina. Syytettynä on myös suomalaisen SOK:n Viron-tytäryhtiö Prisma Peremarket.
Kauppaketjut ovat syyttäjän mukaan sopineet yhdessä tiettyjen votkalaatujen hintojen nostamisesta.
Prisma Peremarketin toimitusjohtaja ja hallituksen puheenjohtaja Janne Lihavainen kiistää hintojen sopimiset ja sanoo yhtiön omatunnon olevan puhdas.
- Hintakartelleihin Prisma ei ole ikinä osallistunut eikä tule osallistumaan. Pitää paikkansa, että syytekirjelmä tuli tiistaina, ja olemme aikaisemmin olleet kuultavana aiheesta. Tämä on ensimmäinen kerta, kun meitä tällaisesta epäillään, Lihavainen kommentoi STT:lle puhelimitse.
Hänen mukaansa Prisma on sen sijaan itse joskus ottanut yhteyttä Viron kilpailuvirastoon epäiltyään vastaavaa.
- Meidän etu on, että kilpailu pysyy terveenä ja reiluna.
Lihavainen ei juristien neuvosta saa kommentoida asiaa enempää.
Hintakartellissa on syyttäjän mukaan ollut mukana viisi Viron suurinta kauppaketjua, Prisma Peremarketin lisäksi Rimi, Selver, Maxima Eesti ja Helter-R sekä virolainen alkoholivalmistaja Liviko.