Jos EU:n komission suunnitelma sokerituotannon uudistuksesta toteutuisi, juurikkaan viljely loppuisi Suomesta.
Euroopan unioni aikoo uudistaa sokerituotannon perusteellisesti neljässä vuodessa. Jotain on tietenkin pakko tehdä, sillä sokerista maksetaan EU:ssa tukiaisten turvin ylihintoja. Lisäksi viljely aiheuttaa ympäristöongelmia.
Komission ratkaisu perustuu kuitenkin ilmansuojelusta tuttuun kiintiökauppaan. Vastaisuudessa tuotantokiintiöitä leikattaisiin eivätkä ne enää olisi jäsenmaakohtaisia, vaan niillä voitaisiin käydä kauppaa yli valtioiden rajojen. Tämä keskittäisi tuotannon Saksaan, Ranskaan ja Puolaan eli maihin, jotka nytkin saavat leijonanosan unionin maataloustuista. Unionin reuna-alueilla kuten Suomessa sokerituotanto loppuisi tyystin.
Tällaista kaavailua Suomi ei voi missään tapauksessa hyväksyä. Tällä kertaa Suomi ei ole yksin. Vaikeuksia tulisi myös Välimeren alueelle, Irlannille, Slovakialle, Slovenialle, Liettualle ja Latvialle. Kun esitystä ryhdytään käsittelemään, komissio saakin vastaansa laajan yhteisrintaman.
Sokerituotanto tulee EU-maille kiistatta kalliiksi. Sokerin hinta on unionissa kolminkertainen maailmanmarkkinahintoihin verrattuna. Sokerituotantoa on avustettu tuotantokiintiöin, vientituin ja tullimaksuin. Unionin maatalouspolitiikan muutokset eivät ole koskeneet juurikasviljelystä, vaan se on pysynyt lähes ennallaan kohta 40 vuotta. Tukijärjestelmä nielee vuosittain noin 1,7 miljardia euroa.
Komissio ehdottaa vientituen leikkaamista 1,3 miljardia euroa. Jalostetun sokerin hintaa alennettaisiin kolmanneksen, ja viljelijälle maksettavaa tukea leikattaisiin 37 prosenttia. Lisäksi tuotantokiintiöitä leikattaisiin 16 prosenttia. Samalla mahdollistettaisiin kiintiöiden siirtely maasta toiseen. Tuottajat saisivat tuotannosta riippumatonta tukea, joka korvaisi 60 prosenttia tulojen menetyksistä.
Maailman kauppajärjestössä WTO:ssa etenkin kehitysmaat ovat arvostelleet kipakasti EU:n sokeripolitiikkaa, koska unioni vie sokeria halvalla tukien turvin. Maailmalla tuotettavasta sokerista 70 prosenttia on peräisin ruo´osta, jota viljellään eniten trooppisissa maissa. Juurikasta viljellään lähinnä Keski-Euroopassa. Sokerin ylituotanto on suurinta Ranskassa, Saksassa, Hollannissa, Belgiassa ja Tanskassa. Suomella ei ole osaa eikä arpaa ylituotantoon. Kulutus Suomessa on noin 200 000 tonnia vuodessa, mutta tuotantokiintiöitä on vain 146 000 tonnia.
Sokeriesitys olisi tällaisenaan Suomen kannalta hyvin hankala. Jos uudistus toteutuisi tällaisenaan, juurikkaiden viljely ja koko tuotantoketju lakkaisivat. Kysymys on myös periaatteesta, sillä viljelyn tyrehtyminen olisi monissa huippukokouksissa tehtyjen päätösten vastainen. Esimerkiksi Luxemburgin huippukokouksessa 1997 linjattiin, että maataloutta pitää voida harjoittaa koko unionin alueella, myös epäsuotuisilla alueilla.
Tähän ja vastaaviin muihin linjauksiin Suomi on joutunut vetoamaan useamman kerran puolustaessaan maatalouttaan. Jos sokerin kohdalla lipsutaan lupauksista, jatkossa niin voidaan tehdä muidenkin maataloustuotteiden kohdalla.
Suomelle etenkin maakohtaisten tuotantokiintiöiden menetys olisi kohtalokasta. Suomessa on kaksi sokeritehdasta, jotka omistaa tanskalainen Danisco. Kun ehdotuksessa kiintiöt olisivat yritysten omaisuutta, Danisco voisi helposti siirtää tuotantonsa kannattavammille alueille. Teollisuus kärsisi jopa viljelijöitä enemmän. Pelloilla voi jotain kasvattaa, mutta sokeritehtaat joutuisivat sulkemaan ovensa. Oma sokerituotanto on Suomelle tärkeä säilyttää myös huoltovarmuussyistä.