Lähes jokainen on joskus syönyt liikaa mummon mansikkakakkua tai napostellut TV:n ääressä koko suklaalevyn.
Joillakin herkuttelu tuntuu kuitenkin karkaavan käsistä joka kerta. Heille karkkilakko voi olla yhtä karmea ajatus kuin tupakkalakko nikotiiniriippuvaiselle.
"Sokerista voi tulla jopa samantyyppisiä vieroitusoireita. Päänsärkyä, käsien tärinää, keskittymisvaikeuksia", kuvailee riippuvaiseksi tunnustautuva ja vertaistukiryhmää vetävä mynämäkeläinen Heidi Kannisto.
Normaali makeasta pitäminen muuttuu Kanniston mukaan riippuvuudeksi, kun se alkaa haitata tavallista elämää.
"Ajatukset kääntyvät jatkuvasti sokeriin ja siihen, miten seuraavan kerran herkuttelisi. Tuntuu siltä, että muu elämä häiritsee syömistä. Riippuvainen voi kiukutella perheelleen siksi, että haluaisi vetäytyä omaan rauhaansa syömään sokeria", hän jatkaa.
Monet sokerihiiret kertovat alkoholistien tavoin voimakkaasta makeanhimosta, suunniteltua suurempien määrien ahmimisesta ja epäonnistuneista vähennysyrityksistä. Herkuttelua häpeillään ja salaillaan.
Yleensä syömishimo kohdistuu ravintoarvoltaan huonoihin ruokiin, joita syödään suuria määriä. Seurauksena on helposti lihavuus, joka on jo itsessään terveysriski.
Ravitsemustieteen professori Mikael Fogelholm Helsingin yliopistosta kertoo, että ilmiö pohjautuu psykologisiin tekijöihin ja on suureksi osaksi opittu.
"Länsimaisessa kulttuurissa makeat ruoat mielletään usein palkkioksi ja ne liitetään hyvään oloon. Mieliteot kohdistuvat useimmiten sellaisiin ruokiin, joissa on sekä sokeria että rasvaa tai joiden tuntuma suussa on miellyttävä", Fogelholm sanoo.
Mieliteon voi laukaista esimerkiksi tietty aika, paikka, seura tai tilanne. Myös niin sanottu tunnesyöminen on yleistä. Herkkuja syödään lohdukkeeksi, palkkioksi, stressin lievittämiseksi tai yksinkertaisesti tottumuksen vuoksi.
Fysiologista, alkoholi- tai huumekoukkuun vertautuvaa sokeririippuvuutta lääketiede ei tunne.
Eläinkokeissa on huomattu, että sokeri saattaa aiheuttaa rotille samantapaisia riippuvuusoireita kuin alkoholi. Ihmisten kohdalla asiasta ei kuitenkaan ole näyttöä.
"Sokeri ei aiheuta sietokyvyn kasvua, joka on tyypillistä fysiologiselle riippuvuudelle. Yleensä sokerinhimo myös lievenee parin-kolmen sokerittoman päivän jälkeen tai silloin, kun kiinnittää huomionsa johonkin muuhun", Fogelholm kertoo.
Aivan kaikki ei kuitenkaan mene opittujen tapojen piikkiin. Useimmilla ihmisillä on makeaan synnynnäinen mieltymys, jonka vahvuus riippuu perintötekijöistä.
Eri ihmiset reagoivat myös ruokaan ja ravintoaineisiin eri tavoin.
"Tutkimusten mukaan joidenkin kolesteroliaineenvaihdunta sietää enemmän esimerkiksi tyydyttynyttä rasvaa kuin toisten. Olen vakuuttunut siitä, että samanlaisia eroja tulee löytymään hiilihydraattien kohdalla: toisilla ne esimerkiksi imeytyvät rauhallisemmin kuin toisilla", Fogelholm pohtii.
Runsas sokerin syöminen nostaa veren sokeripitoisuutta nopeasti. Rajut verensokerin heilahtelut aiheuttavat monille heikon olon, väsymystä ja keskittymisvaikeuksia. Itseään on helppo piristää syömällä vielä lisää sokeria, ja kierre on valmis.
Olipa sokerinhimo sitten fyysistä tai psyykkistä perua, monelle se on todellinen ongelma. Kehotus "ottaa itseään niskasta kiinni ja lopettaa mässäily" on yhtä ajattelematon kuin jos käskisi masentunutta piristymään.
Sokerikoukusta irrottautuminen ei kuitenkaan ole mahdotonta.
"Väliaikainen ruokavalion muutos ei auta, sillä dieetin päätyttyä palaa helposti vanhoihin tapoihinsa. Täytyy tunnistaa ne käyttäytymismallit, ajatukset ja tunteet, jotka johtavat mässäilyyn. Vaikeimmissa tapauksissa kognitiivisesta käyttäytymisterapiasta voi olla apua", Mikael Fogelholm sanoo.
Elämänmuutos on helpompi tehdä kaverin kanssa kuin yksin. Heidi Kannistokin perusti viitisen vuotta sitten Sokru-nimisen vertaistukiryhmän ihmisille, joille sokerista on tullut ongelma.
Myös siellä keskustellaan ja mietitään syitä syömishimon takana. Taustalta löytyy usein tunnesyömistä ja piintyneitä tapoja.
Suurimmaksi avuksi Kannistolle on kuitenkin ollut keino, jonka tehosta asiantuntijat kiistelevät: hiilihydraattien saannin vähentäminen.
"Sokeririippuvuuden sijaan voisi oikeastaan puhua hiilihydraattiriippuvuudesta. Monet ryhmäläiset hämmästyvät, kun kerron pastan ja leivän vähentämisen auttavan makeanhimoon", Kannisto kertoo.
Hän neuvoo poistamaan nopeat hiilihydraatit - sokerin, leivän, perunan, pastan ja riisin - ruokavaliosta muutaman päivän ajaksi ja tarkkailemaan, miltä olo tuntuu.
Pidemmän päälle "hiilareista" ei Kanniston mukaan välttämättä tarvitse luopua kokonaan.
"Kaikki lähtee itsensä tuntemisesta. Joku voi hyvin syödä tummaa suklaata, jollekin jopa keitetyt porkkanat voivat olla liikaa", Kannisto sanoo.
Voisiko sokerikoukun kehittymisen estää ennakolta? Ilmiön psykologinen puoli juontaa usein juurensa lapsuuteen. Opimme jo lapsena, että makea liittyy johonkin mukavaan, kuten synttäreihin tai elokuvareissuun.
Herkut liittyvät toki erottamattomasti juhlatilanteisiin, mutta niitä ei pitäisi jatkuvasti käyttää palkintoina tai lohdukkeina.
"Mitä aikaisemmin lasta aletaan palkita ruoalla, sitä todennäköisemmin tunnesyömisestä tulee hänelle tapa", Mikael Fogelholm huomauttaa.
Aivan pienille lapsille makeita herkkuja ei tarvitse antaa lainkaan. Kasvaessaan lapsi huomaa kuitenkin väistämättä, että muutkin syövät makeisia. Silloin karkeista ei pidä tehdä kiellettyä hedelmää, mutta ei myöskään jokapäiväistä leipää.
"Sellainen karkkipäivä on ongelmallinen, jolloin saa syödä niin paljon karkkia kuin jaksaa. Mieluummin voisi pitää pari-kolme pienempää karkkipäivää viikossa", Fogelholm neuvoo.
