Agran esikaupunkialueella sijaitsevassa riksakuskien hökkelikylässä ei ole totuttu länsimaisiin vieraisiin. Kun pöllähdän paikalle, on torikokous valmis. Paikallisoppaani kyselee pyynnöstäni ihmisiltä hindin kielellä muutamia peruskysymyksiä heidän elämästään ja tulevaisuuden haaveistaan. Kaikki haluavat saada sanansa kuuluviin.
Perusviesti on kauttaaltaan lohduton. Ihmiset yrittävät vain jotenkuten tulla toimeen ja mitään unelmia heillä ei oikeastaan tunnu olevan. 30-vuotiaan Manju Devin kohtalo ei käy kateeksi. Hän elättää kahta lastaan ja juopotteluun taipuvaista miestään. Yhtälö on hyvin vaikea, kun tuloja kertyy erilaisten pikkutavaroiden kaupustelusta vain noin 25 euroa kuukaudessa.
Manju Devin tarvitsee käytännössä sukulaisten ja ystävien apua pärjätäkseen. Suomessa olen lukenut tilastoja Intian 300 miljoonasta ihmisestä, jotka tulevat toimeen alle dollarilla päivässä. On surullinen kokemus kohdata tällainen ihminen kasvokkain.
Mielessä on vielä yksi kysymys, mutta melkein jätän sen kysymättä. Paikka tuntuu täysin väärältä. Päätän kuitenkin kokeilla.
"Onko sinulla matkapuhelinta?"
"Mobilephone, yes", Devi huudahtaa ällistyksekseni.
Devin käyttäämatkapuhelinta pienissä liiketoimissaan ja maksaa kytkykaupalla hankkimastaan puhelimesta noin viisi euroa kuukaudessa. Tyypilliseen intialaiseen tapaan puhelin on usean ihmisen käytössä, joten vierailuhetkelläni hän ei pääse esittelemään sitä.
Paikalle alkaa kertyä niin paljon äänekästä yleisöä, että oppaani katsoo paremmaksi ohjata minut pois paikalta.
Keskustelunpätkä jää vaivaamaan. Puhuiko Devi totta vai rehentelikö hän länsimaiselle vieraalleen? Miten on mahdollista, että noin pienillä tuloilla kitkutteleva ihminen käyttää kännykkää?
Myöhemmin saan paikallisten operaattoreiden nettisivuilta selville, että Devin mainitsemat kytkypaketit ovat Intiassa yleisiä. Viiden euron kuukausimaksusta kolmannes menee puhelimen vuokraan ja kaksi kolmannesta puhemaksuihin.
Silti. Miksi slummin asukas laittaa viidenneksen tuloistaan kännykkään?
Saan järkevän vastauksen kuusi päivää myöhemmin ja noin 1500 kilometriä etelämpänä, Nokian matkapuhelintehtaalla Chennain lähellä. Yhteiskuntasuhteita ja viestintää hoitava Sabyasachi Patra uskoo naisen puhuneen totta. Hän on törmännyt vastaaviin tarinoihin monta kertaa aiemmin.
"Ihmiset pystyvät kännyköiden avulla saamaan enemmän tuloja liiketoimistaan", Patra selittää.
Hän kertoo esimerkin putkimiehestä, jonka asiakas on tilannut putkiliikkeestä paikkaamaan vuotavaa putkea. New Delhin alueella asiakas maksaa putkimiehen palveluksista noin 3,5 euroa. Putkimies joutuu kuitenkin maksamaan liikkeenpitäjälle välityspalkkiota noin 50 senttiä. Niinpä hän jättää asiakkaalle käyntikorttinsa ja pyytää seuraavalla kerralla soittamaan suoraan hänen kännykkäänsä. Jos hän saa kuukaudessa vähintään kymmenen asiakasta jättämään kauppiaan pois välistä, on kuukauden puhelinkulut katettu. Siitä ylöspäin kaikki on lisätuloa.
Vastaavantyyppiseen logiikkaan täytyy myös rouva Devin kännykänkäytön perustua. Patran mukaan pikkubisnestä tekevät intialaiset jättävät nykyään kännykkänumeroitaan kaikkialle.
Nokia vastasi Devin ja kymmenien miljoonien muiden intialaisten kännykkäkuumeeseen perustamalla tämän vuoden alussa tehtaan Chennain lähettyvillä sijaitsevaan Sriperumbudurin kylään. Siellä on jo tehty 20 miljoonaa kännykkää Intian ja Kaakkois-Aasian markkinoille.
Tehdas on vain parin kilometrin päässä paikasta, jossa Intian pääministeri Rajiv Gandhi murhattiin vuonna 1991. Gandhi tuskin uskoisi silmiään, jos pääsisi nyt vierailemaan Nokian tehtaalla.
Huippumoderni elektroniikkatehdas on epätodellisen oloinen saareke rähjäisen intialaisen arkitodellisuuden keskellä. Ulkona on 30 astetta hellettä ja lehmiä sikinsokin tiellä. Sisällä on miellyttävä ilmastointi ja tehokkaita kokoonpanoautomaatteja tarkasti mietityillä paikoillaan.
Iltapäivän vuoronvaihdon aikaan naispuoliset työntekijät saapuvat Nokian tehtaalle perinteisissä sareissaan, mutta vaihtavat pukukopissa päälle samanlaiset Nokian tehdasunivormut, joita näkee kaikkialla maailmassa. Vain työntekijöiden ihonväri paljastaa, että nyt ei olla Salossa.
Seinät ovat tulleet Nokialle vastaan alta aikayksikön. Intian nopeasti kasvavien markkinoiden vuoksi yhtiö laajentaa Intian-tehtaansa pinta-alaa ensi vuonna noin 50 prosenttia.
Nokia saa tehdaspuistoonsa suomalaisille tuttuja naapureita. Foxconnin tontilla heiteltiin pari viikkoa sitten kukan terälehtiä, kun rakennushanke siunattiin käyntiin paikallisen tavan mukaan hindujen puja-seremonialla. Myös Perlos, Aspocomp ja Salcomp rakentavat hallinsa Nokian viereen.
Nokialla onSriperumbudurin tehtaallaan nyt noin 3 800 työntekijää. Tehtaan aloittaessa väkeä oli alle 500. Työntekijät kuuluvat harvojen valittujen joukkoon. Pelkästään yhden rekrytointifirman kautta Nokia sai 100 000 työhakemusta.
"Etukäteen suurin huoli oli pätevien työntekijöiden saanti. Se on kuitenkin osoittautunut iloisimmaksi yllätykseksi", sanoo tehtaan johtaja Jukka Lehtelä.
Työntekijöiden keski-ikä noin 20 vuotta, naisia on enemmän kuin miehiä. Suurin osa työntekijöistä on käynyt intialaisen koulujärjestelmän mukaisen 10+2 -koulutuksen. 10 vuoden peruskoulun lisäksi he ovat opiskelleen kaksi vuotta jotakin erikoistumisalaa.
"Ei oikeastaan ole väliä, onko ihminen opiskellut tietoliikennetekniikkaa vai taidetta. Kahden vuoden jatko-opiskelu osoittaa, että ihminen on halukas oppimaan uutta ja tekemään jotakin muutakin kuin vain pakollisen suorituksen", Lehtelä toteaa.
Lehtelä ei hiisku työntekijöidensä palkoista. Muualta saamieni tietojen mukaan tehdastyöntekijöiden alkupalkka on noin 68 euroa kuukaudessa ja kuuden kuukauden harjoittelujakson jälkeen se kohoaa noin 85 euroon. Tamil Nadun osavaltion minimipalkka on noin 63 euroa.
"Meillä on peruspalkan lisäksi bonusjärjestelmä. Tarjoamme palkan lisäksi etuja, joita muilla työnantajilla ei välttämättä ole." Nokia on muun muassa rakentamassa tehtaalleen lastentarhaa.
"Se pyritään tekemään suomalaisten laatutason mukaisesti, mikä on aika poikkeuksellista täällä."
Nokian tehdaspuisto on niin sanottua erikoistalousaluetta. Sen ansiosta Nokia saa veroetuja ja voisi halutessaan myös kieltää ay-liikkeen toiminnan tehtaallaan. Nokia ei kuitenkaan ole anonut viranomaisilta lupaa kieltää ay-toimintaa.
"Työntekijät saavat perustaa ay-liikkeen, jos haluavat. Ainakaan vielä he eivät ole katsoneet sitä tarpeelliseksi", Lehtelä sanoo.
Intian viestintäministeri Dayanidhi Maran ilmoitti äskettäin, että eri puolille maata tulee 16 000 tornia vauhdittamaan "kännykkävallankumousta" maaseudulla.
Tämä sopii hyvin Nokialle, joka tavoittelee kasvua Intian kylistä. Niissä asuu noin 70 prosenttia maan väestöstä. Monin paikoin maalla vain kahdella prosentilla ihmisistä on vasta kännykkä. Operaattorit ovat olleet haluttomia laajentamaan verkkojaan syrjäseuduille, mutta ministerin mukaan hallitus on valmis tukemaan rakennushankkeita viiden vuoden ajan.
Kasvusta markkinajohtaja Nokia nappaa todennäköisesti suurimman osan. Nokia näkyy kuuluu Intiassa kaikkialla. Pienet Nokia-putiikit tulevat vastaan jokaisen kulman takaa vähänkin isommissa asutuskeskuksissa. Yksi tällaisen kojun yrittäjistä on tekstiiliteollisuuskaupunki Tirupurissa toimiva Ahamed Sherif. Hän myy kuukaudessa noin 200-300 Nokian puhelinta. Puhelinten keskihinta on intialaisittain korkeahko 170 euroa, joten suurin osa myytävistä kapuloista on multimediamalleja.