Oululaisen musiikin tiedotus- ja neuvontakeskuksen Rockpoliksen projektipäällikkö Jarkko Halunen ja projektiyhteyshenkilö Juha-Pekka Aunola sekä maantieteen laitoksen yliassistentti, kaupunginvaltuutettu Mervi Tervo ovat paitsi virkamiehiä, myös kokeneita muusikoita.
Aunolan bändi on Brüssel kaupallinen ja Halusen Universal Audio Attack Orchestra, kun Tervon soittaja-cv:stä löytyvät muiden muassa The Lunatics, The Frederiks ja Russian Love. Kolmikko ei ole koskaan soittanut yhdessä, mutta eipä nytkään ole kyse mistään ihan tavallisesta keikasta tai jammailusta.
Oululaisen pelisuunnittelufirman LudoCraftin neuvotteluhuoneessa Teknologiakylässä pauhaa rockmusiikki. Videotykki heijastaa takaseinälle pelimaailman kuumimman uutuuden Rock Bandin. Sohvaan nojaavat pelin ohjaimet, legendaarisen Fender Stratocasterin kopiot. Niiden vieressä lattialla makaa simppeliä sähkörumpusettiä muistuttava patteristo.
"Täällähän on ihan vintage-kamaa. Aivan eri meininki kuin Guitar Herossa", Halunen ihastelee kitaroita.
Rock Band vie suositun Guitar Hero -pelin idean astetta pitemmälle. Kitaran ja basson lisäksi käytössä ovat rummut ja laulu. Soittimia ihmetellessä paljastuu, että Aunola hallitsee Guitar Heron, Halunen on testannut sitä kertaalleen, ja Tervolla ei ole siihen minkäänlaista tuntumaa.
"Minä luulen, että tästä tulee melkoinen fiasko", Halunen naureskelee.
"Jos tämä olisi ollut radiojuttu, en olisi lähtenyt", Tervo myötäilee.
Muusikot saavat lyhyen briiffauksen soittoperiaatteista. Pian nähdään, onko pelillä mitään tekemistä oikean soittamisen kanssa.
Kolmikko haluaa lämmittelyksi luonnollisesti jonkun helpon ja kaikkien tunteman biisin. Tarjolla olevista vaihtoehdoista Radioheadin Creep on ensimmäinen, joka kelpaa kaikille. Tasoksi valitaan helppo.
Creepin alkusoinnut kuulostavat vielä tutuilta, mutta pian instrumentit hiljenevät yksi toisensa jälkeen. Aunola pyörittelee päätään, kun hänen virtuaalihahmonsa viskoo rumpukapuloitaan: "Tämähän on aivan hirveää."
Toinen yritys samasta biisistä sujuu jo paremmin, vaikka Aunolan pelliniskut napsuvatkin hetken aikaa väärään rumpupadiin. Alkuhämmennyksen jälkeen Halunen soittaa kitarasoolonsa antaumuksella, Tervo tyytyy bassottelemaan varman päälle.
Peli kertoo soittajien onnistuneen 88-94-prosenttisesti. Ihan kelpo aloitus.
"Kävi jo vähän tylsäksi, kun oli niin helppo", Halunen uhoaa.
"Kitaraa pitäisi kyllä saada laskettua alemmaksi, mutta hihnaa ei voi säätää enempää."
Seuraavaksi taso päätetään vaihtaa mediumiksi. Pitkän arpomisen jälkeen soitettavaksi valittu Nirvanan In Bloom sujuu sekin ihan hyvin. Tervo tosin tipahtaa hetkeksi kärryiltä, mutta muut käyttävät pelin tarjoaman mahdollisuuden ja pelastavat basistinsa takaisin.
"Tämä on tosi vaikeata. Pitää reagoida juuri silloin, kun merkki tulee kohdalle. Sitä on tottunut, että jos soittaa vähän väärin, oikeasta soittimesta kuuluu sentään joku ääni", Tervo toteaa.
"Joo, ei ole mahdollisuuksia millekään etupotkulle. Huomasin, että kun rupeaa kuuntelemaan musiikkia, menee ihan sekaisin", Halunen nyökkäilee.
Pelin salat alkavat paljastua, niinpä tasoksi kokeillaan vaikeaa. The Whon Won´t Get Fooled Again menee kuitenkin täysin penkin alle.
"Pidetään sama vaikeustaso, mutta vaihdetaan biisiä. Otetaan joku helppo ja tuttu. Paranoid", Aunola ehdottaa.
"Jos sitä ei pysty soittamaan, voikin lähteä kotiin."
Klassikko tai ei, Halunen kadottaa otteensa heti kärkeen. Loppua kohden hänkin toki petraa.
Reilun tunnin pelisession aikana Byrocracyksi nimetty trio ehtii soittaa biisin jos toisenkin. Aunola ja Halunen innostuvat jopa vaihtamaan instrumentteja. Ajoittaisista vastoinkäymisistä huolimatta kaikilla vaikuttaa olevan hauskaa.
"Alussa oli vähän hankalaa, mutta sitten alkoi sujua. Eihän tämä todellakaan ole samanlaista kuin oikea soittaminen", Tervo toteaa.
"Ilon saa parhaiten irti, kun ottaa eri soittimen, mitä oikeasti soittaa. Minusta ainakin oli turhauttavaa soittaa rumpuja, mutta kitaran soittaminen oli tosi mukavaa", Aunola puolestaan arvelee.
Kaikki ovat samaa mieltä siitä, että pelistä puuttuu oikea bändifiilis.
Mistään yhteen soittamisesta ei voi edes puhua. Helpoin taso ei myöskään ole välttämättä helpoin pelata.
"Alkuvaiheessa soittokokemuksesta vaikuttaa olevan enemmän haittaa kuin hyötyä. Sitä rupeaa kuuntelemaan kappaletta, eikä muistakaan katsoa, mille kitaraniskulle pallukka on laitettu. Ne kun eivät tule aina kovin luonnollisesti pääiskulle, ainakaan aloittelijatasolla", Halunen selvittää.
"Jos tuntee biisin ja osaa soittaa sen oikein, helpolla tasolla jää paljon iskuja pois. Jos soittaa biisin liian täyteen, se menee pelin mielestä väärin. Pitää vain katsoa merkkejä", Aunola jatkaa.
Siitä ei kuitenkaan ole kahta sanaa, etteikö Rock Band olisi hauskaa ajanvietettä muusikoiden peli-iltaan. Ja eihän sitäkään tiedä, vaikka Byrocracy innostuisi soittamaan vielä oikeillakin instrumenteilla.