Kolumni

Soi­nin­vaa­ra ti­pu­te­taan tylysti ri­vi­mie­hek­si

Ensi sunnuntaina vihreiden Osmo Soininvaara on todennäköisesti hyvin pettynyt mies. Hän on entinen puoluejohtaja. Se, että vihreiden puheenjohtaja-asetelma kellahti täysin päälaelleen, on varmasti yllätys Soininvaaralle itselleen, vakuuttelee hän tappion jälkeen mitä tahansa.

Ensi sunnuntaina vihreiden Osmo Soininvaara on todennäköisesti hyvin pettynyt mies. Hän on entinen puoluejohtaja. Se, että vihreiden puheenjohtaja-asetelma kellahti täysin päälaelleen, on varmasti yllätys Soininvaaralle itselleen, vakuuttelee hän tappion jälkeen mitä tahansa.

Vielä talvella tie oli aurattu auki Soininvaaran jatkolle. Vihreät itse olivat jo aikaisemmin hyväksyneet oman Lex-Soininvaaransa eli muuttaneet puheenjohtajasääntöä. Sama henkilö voi johtaa puoluetta kolme kaksivuotiskautta peräjälkeen aikaisemmin käytössä olleen kahden kaksivuotiskauden sijasta. Näin Soininvaara, joka valittiin puheenjohtajaksi vuonna 2001, olisi voinut olla puoluetappi vielä yhden kauden.

Kursailu ja viivyttely kostautui. Soininvaara lähti arvuutteluleikkiin jatkonsa suhteen. Hänen empimisensä varmaan oli osittain ihan aitoa. Jos Soininvaaran ikäinen, 53-vuotias, pitkään politiikassa pyörinyt mies haluaa tehdä vielä yhden uuden uran, alkaa oravanpyörästä pois hyppäämisellä olla kiire. Toisaalta Soininvaara, joka on täysverinen poliitikko, kenties sortui valtasokeuteen ryhtyessään viivyttämään ilmoitustaan. Se tuli vasta helmikuussa.

Vuonna 1979 liberaaleista vihreän liikkeen perustajiin siirtynyt Soininvaara sai otsaansa hyvin nopeasti vihreiden pääideologin leiman. Hän on ollut puolueen näkyvin hahmo muutenkin kuin asemansa vuoksi.

Soininvaaran tutkijan ja tilastotieteilijän sielukin on aika ajoin muistuttanut olemassaolostaan. Mies on tuntenut pientä kutkua hyppyyn pois politiikasta, mutta aina politiikan teko on voittanut.

Soininvaaran nimeä pyöriteltiin Helsingin apulaiskaupunginjohtajuuden ympärillä silloin kun aateveli Pekka Sauri valittiin ja myös viimeisimmän valinnan yhteydessä, jolloin paikka meni kokoomukselle ja Paula Kokkoselle.

Häntä on spekuloitu myös Stakesin johtoon, vaikkei pääjohtaja Vappu Taipale ihan vielä ole lähdössä eläkkeelle. Sosiaali- ja terveysministeriön kansliapäällikkö Markku Lehtokin jatkaa, vaikka jotkut olivat jo tuuppimassa häntä oloneuvokseksi.

Kun Soininvaara kertoi halunsa jatkaa puheenjohtajana, hän samalla tuli lausuneeksi muutaman kohtalokkaan sanan. Vielä silloin hänellä oli varaa harmitella, etteivät vihreät ole kuuteen vuoteen äänestäneet puheenjohtajastaan. Tuskin Soininvaaran aivoissa edes välähti kuva siitä, että nyt näin tehdään ja hän saa lentää puheenjohtajan paikalta kuin leppäkeihäs.

Soininvaara haikaili haastajaa. Se, että lopulta löytyi kolme naista ja nyt heistä yksi, Tarja Cronberg tai Anni Sinnemäki, siirtää Soininvaaran ex-puheenjohtajien joukkoon, ei kuulunut alkuperäiskäsikirjoitukseen. Äänestyksestä piti tulla vain harjoituskierros kahden vuoden päästä pidettävään vaaliin.

Totesihan Soininvaara yhtenä perusteluna jatkohalulleen, että hän haluaa katsoa kenelle puheenjohtajan nuija seuraavaksi siirtyy. Nyt hänellä ei ole siihen mitään sanomista. Puoluekokous antaa sen kenelle haluaa.

Soininvaara joutuu väistymään sivuraiteelle. Ensi viikon alusta alkaen hän on vihreiden rivikansanedustaja. Tämä on kova pala miehelle, joka olisi ydinvoimapäätöksestä huolimatta pitänyt vihreät aikoinaan hallituksessakin.

Soininvaara on viihtynyt ja halunnut olla siellä, missä valtaa käytetään. Puolueen oppositioon joutuminen leikkasi julkisuudesta huomattavan osan. Jatkossa päähuomio keskittyy uuteen puheenjohtajaan. Soininvaara jää entistä enemmän paitsioon.

Osmo Soininvaara on älykkö, idealinko ja ja hyvä keskustelija. Ongelma on siinä, ettei hän pysty pukemaan sanomaansa kansantajuisesti. Tonttu-ukkoa muistuttava vihreiden puheenjohtaja mumisee epäselvästi ja puhuu monesti kieltä, josta tavallinen äänestäjä ei ymmärrä tuon taivaallista. Selvimmin ovat menneet perille ne lausunnot, joissa Soininvaara on nuijinut muiden politiikkojen lausuntoja typeriksi.

Puoluejohtajalta edellytetään karismaattisuutta ja kykyä heittää sellaisten syötit, että ääniäkin vaaleissa ropisee. Soininvaaran kaudella vihreiden kannatus on noussut, muttei ei ole lähtenyt suurempaan nousuun. Kunnallisvaaleissa tuli katkera tappio Helsingin seudulla. Se loi siemenen Soininvaaran sivuun kampeamiselle.

Nyt valtaosa on sitä mieltä, että puolue voi ottaa uudistusvauhdin vain vaihtamalla johtajaansa. Näin myös tehdään. Auki on enää se, tehdäänkö raju nuorennusleikkaus vai annetaan johtovaltikka maaseudun vihreiden edustajalle ja äskettäin puolueeseen liittyneelle uusvihreälle. Kaupunkivihreä Soininvaara pannaan joka tapauksessa ex-johtajien joukkoon.

Osa on ollut tyytymätön harjoitettuun linjaan. On moitittu, että Soininvaaran johdolla vihreät ovat suosineet liian markkinaohjautuneita ratkaisuja. Syytöksiin oikeistolaisuudesta olisi myös pitänyt vastata ärhäkämmillä otteella.

Soininvaaralle tulossa oleva pudotus on toinen tosi karvas tappio. Ensimmäinen oli puolueen oma-aloitteinen lähtö ydinvoiman vuoksi Lipposen sateenkaarihallituksesta. Soininvaara pani vastaan minkä pystyi, mutta jäi melko yksin.

Ministerinä Soininvaara puhui paljon. Varsinaiset teot jäivät pieniksi. Soininvaara itse on ollut lopen kyllästynyt hörhöilyyn, sekoiluun ja huumejuttuihin, joita vihreiden ympärillä on riittänyt.

Nyt pelimies joutui sellaiseen peliin, jonka hän häviää. Siksi ei olisi kovin suuri ihme, jos Soininvaara ryhtyy tosissaan katselemaan ympärilleen, mitä paikkoja politiikan ulkopuolella on lähiaikoina aukeamassa.