Kun Timo Soini valittiin perussuomalaisten puheenjohtajaksi, vuosiluku oli 1997 ja päivämäärä 14. kesäkuuta. Ensi viikonloppuna, muutama päivä vaille kaksi vuosikymmentä myöhemmin, Soinin pesti päättyy Jyväskylän puoluekokouksessa. Suomen nuorimman eduskuntapuolueen johtaja, nykyisistä puoluejohtajista virkaiältään vanhin, väistyy.
Viikkoa myöhemmin Tampereelle vaeltavat puoluekokoukseensa vihreät. Puoluetta tuolloin muutaman päivän yli kuusi vuotta johtanut Ville Niinistö väistyy. Hän olisi varmaan voinut haluta jatkaakin, mutta puolueen säännöt eivät sellaista salli.
Molemmat puolueet tulevat puoluekokouksissaan tärkeään, jopa epävarmaan tienhaaraan.
Perussuomalaisten puoluekokouspöydässä Jyväskylässä on suuremmat panokset. Puolueen gallupsuosio on nuupahtanut pahasti. Soini koki ensimmäisen kunnon vaalitappionsa kevään kuntavaaleissa.
Perussuomalaisen tienhaaran toisessa viitassa lukee Sampo Terho. Hänen valintansa olisi muutos, mutta ei suuri muutos, Soinin yleispopulistiseen linjaan. Toiseen viittaan on präntätty Jussi Halla-aho, jonka valinta olisi suuri muutos puolueen luonteeseen ja panisi kysymysmerkin jopa hallitusyhteistyön perään. Puolueen hajoamisuhasta puhuvat perussuomalaiset itsekin.
Perussuomalaisten puheenjohtajatentissä Oulussa viime viikonloppuna löi läpi, että tyytymättömyys on puolueelle entistä tärkeämpi käyttövoima. Positiivisuutta ei ole liiaksi asti. Jyväskylässä ratkeaa, pääseekö tyytymättömyyden miedompi vai tymäkämpi versio vallalle Soinin jälkeen.
Soinin väistyminen katkaisee nykypuolueen napanuoran edeltäjäpuolue SMP:hen, joka halusi edustaa ”unohdettua kansaa”. Perussuomalaisten johtajavalinta viitoittaa sitä, keitä puolue haluaa vastedes edustaa, vain EU- ja maahanmuuttovastustajia vai myös muita.
Johtajaehdokkaat vakuuttelevat, että valitaanpa Jyväskylässä Soinin seuraajaksi kuka, tai kumpi, tahansa, puolue lähtee kokouksesta yhtenäisenä. Tämä jää niin sanotusti nähtäväksi.
Se ainakin on selvää, että Veikko ja Pekka Vennamon sekä Soinin kaltaisten (yli)pitkien puheenjohtajuuksien aika on perussuomalaisissa ohi. Ehdokkaat puhuivat tentissä puolitosissaan puheenjohtajakausien rajoittamisen puolesta.
Soini kyllä vei puolueen huipulle, mutta pitkällä johtajakaudella on omat huonot puolensa. Johtajaehdokkaat eivät suoraan arvostelleet Oulussa Soinia, mutta paljon ei jäänyt puuttumaan. Kukaan ei häntä kehunut.
Vihreät ovat käänteisessä tilanteessa. Takana ovat puolueelle ennätykselliset kunnallisvaalit, joissa vihreät nousi jo lähelle suurten puolueiden sarjaa. Niinistö on ollut eduskuntaopposition todellinen johtaja.
Jos Soinin seuraaja astuu suuriin saappaisiin, pieniä ei jätä täytettäviksi myöskään Niinistö. Seuraajan vaativa tehtävä on vakiinnuttaa puolueen kannatus.
Niinistö on asettanut tavoitteeksi nousun suurimmaksi puolueeksi. Kukaan Oulun puheenjohtajatenttiin viime viikonloppuna osallistuneista ei uskonut, että tavoite olisi saavutettavissa aivan lähivuosina. Siihen pääsy edellyttäisi nykyistä suurempaa kannatusta kaupunkikeskusten ulkopuolella, missä vihreisiin suhtaudutaan epäluuloisesti. Tätä yksikään johtajakandidaatti ei edes yrittänyt kiistää.
Vihreät eivät ole samanlaisessa tienhaarassa kuin perussuomalaiset. Tärkein puoluekokousasia on se, valitaanko johtoon Niinistön suosikki, helsinkiläinen cityvihreä kansanedustaja Emma Kari vai jyväskyläläinen kansanedustaja, vihreät kaupungin suurimmaksi kuntapuolueeksi johtanut Touko Aalto.
Vihreillä on toki ollut kaksi puheenjohtajaa pääkaupunkiseudun ulkopuolelta, Satu Hassi Tampereelta ja Tarja Cronberg Joensuusta. Valinnalla on puolueen kannatuksen nousun takia tällä kertaa aiempaa suurempi merkitys.
Vihreät eivät pyöri niin paljon johtajiensa varassa kuin monet muut puolueet, mutta Niinistö on osoittanut, ettei ole ihan sama kuka vihreitä johtaa.
Niinistö on ollut edeltäjiään johtajakeskeisempi. Tyytymättömyys tähän tuli peitetysti ilmi Oulun tentissä.
Molempia puoluekokouksia kannattaa seurata tarkasti. Niissä tehtävillä henkilö- ja linjavalinnoilla on yleispoliittista merkitystä.