Ennen sanottiin, että "unohdettu kansa", "rötösherrat" ja "kyllä kansa tietää".
Nyt puhutaan "häikäilemättömästä saalistuksesta", siitä että "verotus kevenee, mutta erotus levenee" ja että kansaa "petkuhuiputetaan". Ylemmät iskusanat ovat edesmenneen Veikko Vennamon suusta, alemmat Timo Soinilta. Kahta poliitikkoa yhdistävät paitsi puhujan lahjat myös se, että edellinen oli puolueen puheenjohtaja ja toinen on nyt, sekä tietysti se, että Soini johtaa perussuomalaisten puoluetta, joka on rakennettu Vennamon luomuksen Suomen maaseudun puolueen raunioille.
Erojakin on. Vennamo toimi eduskunnassa niin räyhäkkäästi, että hänet pidätettiin pari kertaa kansanedustajan toimesta ja kannettiin kerran istuntosalista ulos vahtimestarien voimin. Soini sen sijaan tietää, missä kulkevat sopivuuden rajat. Vennamokin ne toki tiesi, mutta ylitti ne vakaasti harkiten.
Merkittävin ero on silti siinä, että Vennamo vei puolueensa kertaalleen huimaan vaalivoittoon. Hän ja puoluesihteeri Eino Poutiainen nostivat vuonna 1970 SMP:n kansanedustajamäärän yhdestä kahdeksaantoista ja kannatuksen runsaasta prosentista yli kymmenen. Silloin unohdettu kansa todella asui maaseudulla.
Perussuomalaisten vaalivoitto sunnuntaina toi sille entisen kolmen sijasta viisi kansanedustajaa. Kannatuksen nosto 1,6 prosentista 4,1:een oli Soinilta hyvä suoritus, mutta kaukana Veikko Vennamon synnyttämästä vyörystä. Soinin aikaansaannosta voi suhteuttaa siihenkin, että vielä Veikon poika Pekka nosti vuonna 1983 SMP:n kannatuksen lähes kymmeneen prosenttiin hänkin.
Tiistain Helsingin Sanomissa Soini lupasi ärhäkkää oppositiopolitiikkaa. Hänen mukaansa perussuomalaiset selittävät kansan kielellä, "mitä herrat meinaa".
Tavoitteelle ei voi toivottaa muuta kuin onnea. Vallanpitäjien metkut pitääkin paljastaa. Mutta riittääkö tämä päämäärä puolueen nostamiseen kevyttä sarjaa korkeammalle?
Ei riitä, ja sen Soini on itsekin huomannut. Siksi hänellä on toinen apaja EU-vastaisuuden vesillä. Herraviha ja Bryssel-inhohan yhdistyvät kaiken lisäksi kätevästi, kun puhuu "EU-herroista".
Kuinka pitkälle kantaa EU-vastaisuuskaan? Suomalaiset ovat kyllä EU-kriittisiä, mutta harva silti haluaa Suomen eroavan unionista. Siltäkään saralta Soinilla ei ole kovin paljon laariin koottavaa.
Kolmas alue, jolta Soinin puolue kannatusta kerää, on ulkomaalaisepäluuloisuus. Siinä hän kuitenkin tasapainoilee notkuvalla nuoralla, jolta on helppo rämähtää alas. TV:n vaalikeskustelussa Soini rapsutti ulkomaalaisvastaisten korvasyyhyä mainitsemalla Suomen uhkakuvaksi hallitsemattoman maahanmuuton.
Niin, kukapa sellaista ei vastustaisi, mutta sen todennäköisyys on yhtä suuri kuin heinäsirkkojen invaasio napapiirille. Katoliseen kirkkoon kuuluvaa Soinia ei voi väittää ulkomaalaisvastaiseksi, mutta kuinka kauan hän pystyy tasapainoilemaan oman etiikkansa ja puolueeseensa hakeutuvien pakolaisvastaisten ihmisten kanssa. Veikko Vennamo olisi sanoutunut niistä aatteista selkeästi irti. Karjalaisena hän tiesi, millaista on jättää kotiseutunsa pakosta.
Palveluksen Soini tekee koko maalle, jos hän pystyy puskuroimaan nousevat ulkomaalaisvihat puolueensa avulla yhteiskunnalle vaarattomaan muotoon.
***
Paavo Väyrynen tuli valituksi eduskuntaan mutta saattaakin jatkaa seuraavat pari vuotta eurokansanedustajana. Kuinkahan moni keminmaalaista äänestänyt tiesi tästä kuviosta vaaliuurnalla käydessään?