Kansalaisten arvion mukaan Timo Soini on parhaiten tehtävässään onnistunut puoluejohtaja. Hän on myös asemansa vanki. Perussuomalaiset seisoo tai kaatuu Soinin varassa.
Suomalaiset eivät pidä puolueiden puheenjohtajia kovinkaan kyvykkäinä johtohahmoina. Tämä käy ilmi Kalevan Suomen Gallupilta tilaamasta tutkimuksesta. Yhdenkään puoluepomon kokonaisarvosana ei siinä noussut tyydyttävää korkeammalle. Kannattamiensa puolueiden johtajia kohtaan kansalaiset sentään olivat hiukan myötämielisempiä.
Tutkimuksen ennakolta kiinnostavimpia kohtia oli se, mitä mieltä kansa on SDP:n uudesta puheenjohtajasta Jutta Urpilaisesta. Arvosana 6,3 ei varmasti synnytä puolueessa riemuhuutoja. Silti kovin pitkälle meneviä päätelmiä ei lukemasta kannata tehdä. Kokkolalaisen kykyjä ja taitoja ei vielä ole kovissa paikoissa mitattu, eikä suomalaisilla ole hänestä kuin vasta ensivaikutelmia.
Halutessaan Urpilainen voi myös lohduttautua sillä, että alkutaipaleen uskottavuuspulmat on mahdollista pudottaa niskastaan. Esimerkki tästä on perussuomalaisten Timo Soini. Vuonna 2003 Soinin lukema vastaavassa mittauksessa oli surkea 5,8. Nyt tilanne on aivan toinen. Pienpuolueen puheenjohtaja kohosi koko mittauksen selväksi ykköseksi.
Soini on parissa vuodessa kyennyt hankkimaan itselleen ison annoksen uskottavuutta. Samana aikana perussuomalaisten kannatus on kääntynyt nousuun. Kuitenkaan läheskään kaikki Soinin puheenjohtajan taitoja arvostavat eivät ole vaaleissa hänen tai perussuomalaisten äänestäjiä. Monen mielestä Soini on hyvä, hänen politiikkansa ei.
Silti selvää on, että perussuomalaisten nousu lähes tyhjästä tämänhetkiseen neljän prosentin tuntumaan on pitkälle Soinin ansiota. Espoolainen on luonut itsestään kuvan poliitikkona, joka pitää "pienen ihmisen" puolta ja paljastaa kotimaisten ja EU-herrojen metkut, olematta silti menettelytavoiltaan härski ja häikäilemätön. Jälkimmäisessä kohdassa hän eroaa oppi-isästään Veikko Vennamosta.
Soinin suorapuheisuus saa vastakaikua sekä syrjäkulmilla että kaupunkien lähiöissä. Samasta syystä julkisuuskin on häntä hellinyt. Soinin räväköistä lausunnoista saa hyviä otsikoita. Siihen nähden, että hän edelleenkin edustaa puoluetta, jota kannattaa vain joka 25. kansalainen, hänen saamansa julkisuus on ruhtinaallista.
Soinin asemaan kotimaan politiikassa ja puolueessaan liittyy useita ristiriitaisuuksia. Ensinnäkin protestipuolue ja sen johtaja voivat vastata rooliodotuksiinsa vain oppositiosta. Sieltä se voi kuitenkin vaikuttaa asioihin lähinnä vain epäsuorasti. Jos puolue taas pääsee hallitukseen, se ei enää voi olla protestipuolue. Tästä on esimerkkinä SMP:n nousu hallitukseen 1983. Puolueen oli pakko kesyyntyä, mistä sen alamäki alkoi. Ministeri olisi Soinillekin riskialtis titteli.
Perussuomalaisten sisällä Soini on liiankin ylivertainen ykkönen. Ilman häntä puolue olisi huutavassa hädässä. Siksi se, mitä Soini tekee, vaikuttaa ratkaisevasti siihen, miten perussuomalaisten käy.
Soinin noste on nyt niin vahva, että se veisi hänet ensi kesänä heittämällä europarlamenttiin. Ratkaisuaan ehdokkuudestaan Soini ei ole vielä julkisesti kertonut. Ongelmana nimittäin on, että puolue tarvitsee häntä kotimaassa. On spekuloitu silläkin, että Soini lähtisi ehdolle, mutta ei ottaisi vastaan mahdollista europarlamentin paikkaa. Sellaista taas ei Soinin maine kestäisi. Käytännössä varmaa onkin, ettei Soini ehdolle lähde. Hän on puolueensa vanki ilmeisesti vielä vuosia eteenpäin.