Soini: Edel­ly­tän, että minut pi­de­tään ajan tasalla mi­nis­te­riös­sä

Ulkoministeriö on pitänyt Timo Soinin (ps.) ajan tasalla hänen ulkoministerikaudellaan, sanoo Soini STT:lle tekstiviestillä.

Timo Soini kertoo edellyttävänsä, että hänet pidetään kaikesta ulkoministeriöön liittyvästä ajan tasalla.
Timo Soini kertoo edellyttävänsä, että hänet pidetään kaikesta ulkoministeriöön liittyvästä ajan tasalla.
Kuva: Joel Maisalmi

Ulkoministeriö on pitänyt Timo Soinin (ps.) ajan tasalla hänen ulkoministerikaudellaan, sanoo Soini STT:lle tekstiviestillä. STT:n aiemmin tavoittama entinen ulkoministeri Erkki Tuomioja (sd.) ei ollut saanut tietoa Jarmo Viinasen epäsopivasta käytöksestä YK-lähettiläsvuosina tätä suurlähettilääksi esittäessään.

Soini kertoo edellyttävänsä, että hänet pidetään kaikesta ministeriöön liittyvästä ajan tasalla. Hän ei ota kantaa ministeriön toimintaan Tuomiojan aikana.

Suurlähettiläs Jarmo Viinasen kuusi naiskollegaa kertoi epäasialliseksi kokemastaan Viinasen käytöksestä Helsingin Sanomien haastattelussa. Ulkoministeriön naistyöntekijät kertovat asiasta nimettöminä.

Suomeen siirtyvälle suurlähettiläs Jarmo Viinaselle järjestetään virkamieslain mukainen kuuleminen epäasiallisesta käytöksestä, kertoo ulkoministeriön työhyvinvointipäällikkö Ritva Korpivaara.

Kuulemisen vetää ulkoministeriön hallintojohtaja Ari Rouhe. Mahdollisia seuraamuksia voivat olla kirjallinen varoitus tai irtisanominen.

Korpivaara kertoo, että seuraamuksista päättää ministeriön ylin johto, johon hallintojohtaja Rouheen ohella kuuluu valtiosihteeri Peter Stenlund. Korpivaara uskoo, että valtiosihteeri konsultoi asiassa myös ulkoministeri Timo Soinia (ps.).

- Meillä ei ole ollut tällaista tapausta ministeriössä aikaisemmin. Yleensä nämä kuulemiset vedetään alemmalla tasolla. Nyt kun on kyseessä tämmöinen vakava tapaus, niin hallintojohtaja vetää tämän, Korpivaara sanoo.

Viinanen siirtyy Helsinkiin syyskuun 19. päivänä. Kuulemisen tarkempi aikataulu ei ole vielä tiedossa, mutta Korpivaara arvioi, että se tapahtuu syys-lokakuussa. Ennen kuulemista Viinanen saa tutustua kaikkiin todisteisiin ja dokumentteihin, joita ulkoministeriöön on asiasta kerätty.

Viinasen kuulemisesta kertoi aiemmin Helsingin Sanomat.

"Pyysi New Yorkissa anteeksi"

Helsingin Sanomat kertoi muun muassa New Yorkissa vuonna 2009 vietetyistä pikkujouluista, jonka jälkeen henkilökunta lähetti Viinaselle tämän käytöstä paheksuvan kirjeen. Lehden mukaan Viinanen oli ainakin halannut lähetystön harjoittelijaa. Tapahtunut selvitettiin sisäisesti New Yorkin lähetystöstä. Korpivaaran mukaan Viinanen oli pyytänyt anteeksi kyseiseltä harjoittelijalta ja koko työyhteisöltä. Epäasiallisen kohtelun kohteeksi joutuneet ihmiset eivät tehneet ulkoministeriöön virallista ilmoitusta.

Ulkoministeriöön tuli tieto tapahtuneesta vuonna 2010. Ministeriössä ei ole dokumentoitu, mitä kautta tieto oli saatu. Korpivaaran mukaan asiasta oli ilmeisesti kertonut joku lähetystön diplomaattivirkamiehistä. Silloinen hyvinvointipäällikkö, nykyinen Suomen Viron-suurlähettiläs Kirsti Narinen oli pitänyt Viinaselle hallinnollisen puhuttelun.

- Sen aikaisten ohjeiden mukaan Narinen varoitti, että tämmöinen toiminta ei saa jatkua ja tämän on loputtava ja tämä käytös ei ole hyväksyttävää, Korpivaara kertoo.

Asia katsottiin loppuun käsitellyksi, kun se oli sovittu paikallisesti edustustossa.

Korpivaaran mukaan ei ole varmaa tietoa, ketkä tiesivät Viinasen puhuttelusta tai sen syistä.

Ei noussut esiin Tukholman-pestiä pohdittaessa

Ulkoministeriön valtiosihteeri Stenlund sanoi Helsingin Sanomissa, että ongelmat New Yorkissa eivät estäneet Viinasen nimitystä Tukholmaan, koska asiasta oli vaikea saada täysin varmaa kuvaa.

Yleensä ulkoministeriön nimityksistä päättää avainryhmä, johon kuuluvat valtiosihteeri ja alivaltiosihteerit. Nykyinen ulkoministeriön valtiosihteeri Peter Stenlund oli Viinasen suurlähettiläsnimityksen aikaan alivaltiosihteeri.

- Minulla on sellainen uskomus, että kun harkittiin Tukholman nimitystä, niin tätä asiaa ei käsitelty tai se ei ollut siellä esillä, Korpivaara sanoo

Nimitettäviltä lähettiläiltä edellytetään moitteetonta käytöstä ja toimintaa. Vaikka osaaminen ja työkokemus ratkaisevat, Korpivaara korostaa, että tehtävässä täytyy käyttäytyä asemansa ja virkansa mukaisesti.

Linkki juttuun

Linkki juttuun

Ilmoita asiavirheestä