Olympiasoihtu symboloi nyt Kiinan ihmisoikeuksia ja Tiibetin tilannetta eikä rauhaa ja ystävyyttä, kuten piti. Tämä ei silti ole mikään syy luopua soihdun maailmankiertueesta.
Kiinalaisten kisajärjestäjien virallinen tiedote kertoo seuraavaa: "Ihmiset olympiasoihdun reitillä ovat toivottaneet liekin lämpimästi tervetulleeksi ja sen kulku etenee onnistuneesti suunnitelmien mukaan".
Toki soihtu on edennytkin aikataulun mukaan, mutta muualla kuin Kiinan televisiossa uutiskuvat sen reitiltä ovat välittäneet tietoa protesteista, pamputuksista, vapaata Tiibetiä vaativista lipuista ja käsiraudoiksi piirretyistä olympiarenkaista. Näin etenkin Pariisissa, Lontoossa ja San Franciscossa. Kaikkialla ei vapaan Tiibetin puolustajilla ole asiaa soihdun reitille, eikä heitä kaikkialla edes ole. Protestit keskittyvät toistaiseksi länsimaihin.
Mutta jo tämä riittää tekemään olympiasoihdun matkasta kohti kisapaikkaa ainutlaatuisen. Se on retkellään liitetty Kiinan politiikkaan eikä suinkaan olympialiikkeen yleisiin arvoihin kuten rauhaan, toivoon ja yhtenäisyyteen. Tosin voi sanoa että juuri tässä onkin koko protestien perussyy: Kiinan sisäiset tapahtumat näyttävät olevan pahassa ristiriidassa olympialaisiin liittyvien ihanteiden kanssa.
Olympiakomitea tuntuu säikähtäneen pahan kerran kiinalaisten kisaisäntien mukana ja aikoo tällä viikolla keskustella olympiasoihdun vaikeuksista. Moni komitean jäsen suomalaista Peter Tallbergia myöten on jo ehtinyt vaatia koko maailmankiertueesta luopumista. Tallbergin perustelu on, että kiertue muutenkin hyödyttää vain sponsoreita kuten Coca-Colaa.
Se on melkoista hurskastelua, sillä koko olympialaiset on jo aikaa sitten kaupallistettu. Olympiakomitean säikähdyksen voi tosin myös ymmärtää, sillä nyt kylvetään sitä, mitä komitea on niittänyt. Itse se kisat myönsi epädemokraattiselle yksipuoluemaalle, joka niiden avulla halusi ennen muuta kiillottaa omaa kuvaansa. Ei vaatinut suurta mielikuvitusta arvata, että Kiinan olot voivat johtaa maailmalla vastalauseisiin kisojen alla, mutta muut arvot painoivat ratkaisussa.
On myös helppoa arvata, että vaikeudet eivät jää tähän. Kiinan johto ei näytä tietävän, mitä tilanteessa tekisi. Se syyttää vaikeuksista "kourallista" Tiibetin itsenäisyyden puolustajia ja tuntuu samaan aikaan vain kiristävän ruuviaan alueella. Koko maassa tiedonkulkua on rajoitettu, ja tuloksena ihmisillä Kiinan sisällä on todennäköisesti aivan eri kuva tapahtuneesta kuin Kiinan ulkopuolella.
Tästä taas seuraa väistämättä uusia ristiriitoja, väärinkäsityksiä ja kasvojen menetyksiä - joka puolestaan on lähes pahinta, mihin Kiinan johtajat voivat joutua.
Kukaan ei boikotoi näillä näkymin kisoja, mutta avajaiset ovat eri asia. Kutsuvierasaitiosta voi puuttua paljon väkeä. Tiibetin puolustajille taas olympialaiset ovat paras tilaisuus vuosikymmeniin tehdä asiaansa tiettäväksi. Olympialaisten politisoitumista ei siis enää voi estää. Nyt kyse on siitä, mitä seuraukset ovat.
Olympiasoihdun suhteen paras ratkaisu on antaa liekin jatkaa matkaansa, vaikka vaivalloisesti. Kiinan on syytä nähdä, mitkä ovat sen Tiibet- ja ihmisoikeuspolitiikan seuraukset. Sitä paitsi avaimet tilanteen ratkaisuun ovat yksin Pekingissä. Mitä vähemmän se ahdistaa Tiibetin kulttuuria ja elämäntapaa, sitä vähemmän Kiinaa vastaan protestoidaan.
Juuri nyt Kiina lietsoo omilla toimillaan Tiibetin itsenäisyysliikettä eloon minkä ehtii. Niin yksipuoluejärjestelmät tapaavat reagoida vaikeuksien kasautuessa.