Toisessa kansainvälisessä Maj Lind -pianokilvassa oli nähtävissä alusta pitäen, että kaikki kilpailijat ovat vakavasti otettavia. Niin sanottua kilpailuturismia ei ollut havaittavissa. Tuomariston ei ollut helppoa karsia alun 40 osanottajasta 14 välieriin.
Tuskin liioin vältyttiin miettimiseltä kelpuutettaessa kuutta osanottajaa finaaliin, jossa mitattiin taitoja sekä kamarimusiikissa että pianokonsertoissa.
Ennen viimeistä finaali-iltaa saattoi todeta, että komeaa kilpaa on ollut antoisaa seurata, olkoon tuomariston lopputulema sitten mikä tahansa. Tie on toki tärkeämpi kuin majatalo.
Oma suosikkini on alusta pitäen ollut venäläinen Sofia Gulyak (27), joka on voinut sen minkä on tahtonut, kun useimpien muiden on ollut tyytyminen tahtomaan sitä, minkä voivat.
Olen kuullut Gulyakia moitittavan ylinopeasta klassikkojen tulkinnasta, mutta minusta hän on pikemminkin tuonut esiin uusia näkökulmia. Hänen Mozart-allegronsa kertoo minulle, että koomisen ja kosmisen ero on pelkkä suhuäänne.
Brahmsin triossa hän sekä pelasi yhteen muiden kanssa että hallitsi kokonaisuutta. Jos hän soittaa toisen finaalinumeronsa eli Rahmaninovin III pianokonserton asianmukaisesti, en näe hänen voittonsa tiellä mitään esteitä.
Lupauksia Suomesta
Finaalissa soittaa kaksi suomalaista eli Roope Gröndahl (17) ja Marko Mustonen (23), enkä liene ainoa, joka näkisi heidät mielellään kakkos- ja kolmossijan haltijoina.
Molemmat ovat suuria tulevaisuuden lupauksia; Gröndahlin soitossa on ehkä enemmän luovaa levottomuutta, joka sähköistää tunnelmaa. Hänen Tshaikovski-konserttonsa oli upea, jos kohta vähän "roiskui rapatessa".
Etelä-Korean Yoonjung Han (22) on soittanut sekä viehkeästi että varmasti, minkä lisäksi hän Bach-Busoni -numerossaan ylsi myös suureen formaattiin. Lisztin konserton hän tulkitsi todella viimeistellysti Leif Segerstamin ja Helsingin kaupunginorkesterin erityisessä suojeluksessa.
Venäjän Violetta Khachikian (24) tyhjensi oman pajatsonsa Rahmaninovin suurenmoisen Kreisler-sovituksen parissa; moista klangin mureutta ja sointikulttuuria kuulee harvoin. Myös tulkinta Saint-Saënsin konsertosta vakuutti, jos kohta teos itse on hiukan kulahtanut.
Irina Zahharenkova (31) Virosta osoittautui romanttiseksi pianistiksi, joka tavoitti koskettavaa kaipuuta esimerkiksi Sibeliuksen Impromptuissa. Niinikään Lisztin Rigoletto-parafraasi onnistui hienosti; hauskaa, ettei mikään alkutekstivillitys enää sulje sovituksia kehien ulkopuolelle.
