Sö­ders­kä­rin ma­ja­kal­le uusi omis­ta­ja

Sipoon edustalla Suomenlahdella sijaitseva Söderskärin majakka vaihtoi omistajaa juhannuksen alla.

Sipoon edustalla Suomenlahdella sijaitseva Söderskärin majakka vaihtoi omistajaa juhannuksen alla. Kapiteeli Oy myi majakkarakennuksen perustettavan osakeyhtiön nimiin. Kapiteelin myyntikiinteistöt yksikön myyntipäällikön Markku Mikalan mukaan yhtiön taustalla on mm. arkkitehtejä ja rakennusalan ihmisiä pääkaupunkiseudulta.

Mikala kertoo, että perustettavan yhtiön tavoitteena on kunnostaa ja pelastaa Söderskärin rapistuva majakkarakennus yhteistyössä muiden saaressa toimivien instanssien kanssa. Heidän tarkoituksena on tulevaisuudessa jossain määrin avata majakka myös yleisölle, Mikala sanoo.

Majakkasaaren maat omistaa valtion kiinteistöjä hallinnoiva Senaattikiinteistöt ja Söderskärin saarilla on Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitoksen ylläpitämä tutkimusasema. Myös museovirastolla on sanansa sanottavanaan, kun majakkaa ryhdytään entisöimään.

Söderskärillä on Pohjoismaiden vanhin lintujensuojelualue. Se rauhoitettiin 1930, ja vuodesta 1948 lähtien sen linnustoa on tutkittu tiiviisti. Maihinnousu alueen saariin on kielletty huhtikuun lopusta elokuun puoliväliin. Majakkasaarelle pääsee kuitenkin jo elokuun alusta.

Söderskärin saarella toimi puinen tunnusmajakka ainakin jo 1700-luvun alussa. Nykyinen majakka on rakennettu 1862. Majakan toiminta päättyi automatisoidun kauden jälkeen 1980-luvun puolivälissä. Söderskär sijaitsee vajaat 20 kilometriä Sipoon edustalla Suomenlahdella Porvoon kaupungin alueella.

Ennen juhannusta Suomen majakkaseura vetosi valtioon, että se ryhtyisi toimiin jottei maamme arvokkaimpiin majakoihin kuuluva Söderskärin majakka pääsisi rapistumiaan. Seura vaati majakkarakennuksen välitöntä korjausta ja valtiota osoittamaan varat korjaustöihin. Majakkaseura haluaisi pitää Söderskärin yleisölle avoimena.