Haaparannan retkeilymajan lasiterassille kokoontuu heti perjantaiaamusta virkkua naisteatteriväkeä. Ilma on kuin silkkiä ja Tornionjoki vyöryy vuolaana pilvettömän taivaan alla. Euroopan naisteatterifestivaalin toisen päivän alkuverryttely alkaa. Ajatus virtaa.
"Tämähän on kuin kotiseutuani Kentuckya", ihastelee yhdysvaltalainen Mitzi Sinnot ja kehuu festivaalin lämmintä ilmapiiriä. Sinnotia miellyttää festivaalin pureutuminen nimenomaan taiteeseen, ei kilpailuun.
Sinnotilla on poikkitaiteellisesti esitetty tarina matkassaan. Se kertoo hänen isästään, joka oli lahjakas soul-laulaja. Vietnamissa palvellut isä sairastui sodan jälkeen skitsofreniaan. Tämä tarina on kulkenut Sinnotin mukana kolmella mantereella.
"Ja nyt olen täällä maailman huipulla, sillä tätä viestiä on tärkeä viedä eteenpäin."
Sinnot havahtui todenteolla asiaan, kun Yhdysvaltain presidentti Georg Bush aloitti Irakin sodan. Sodan alkuvaiheessa suhtauduttiin Sinnotin sanomaan kotimaassa nyreästi, mutta "Bushin valheiden paljastuttua" hänen sanottavansa on otettu jo paremmin vastaan.
Sodan kokemukset ja vaikutukset ovat yksi tämänkertaisen festivaalin teemoista. Sodalla on karkeat kädet, ja sen varjo yltää kauas. Mitzi Sinnot muistuttaa, että koko hänen elämänsä on Vietnamin sodan sävyttämä. Sinnotin esitys kertoo myös rasismin voimista.
Norjalainen Bente Borsum tuntee myös sodan mustat aukot. Monologissaan hän valottaa äitinsä Lisen kohtaloa. Borsumin äiti joutui sodan aikana saksalaisten keskitysleirille, mutta sieltä päästyään ei voinut enää palata perheensä luokse. Hän uhrasi perheensä sosiaalityölle.
"Olen todistaja siinä, mitä natsit tekivät. Käytännössä menetin äitini kaksi kertaa. Sotakokemuksia ei saa unohtaa. Onneksi nuoret ovat alkaneet kiinnostua sodan aikaisista tapahtumista", teatterikoulussa opettava freelancer sanoo.
Bente Borsum kiinnostui naisteatterifestivaalista maannaisensa Camilla Tostrupin kautta. Tällä kertaa Tostrup ryhmineen esittää musiikillista tarinaa Peteristä ja sudesta.
Nästän päiväkodilla Haaparannalla esitys upposi pieniin katsojiin kuin veitsi voihin. Päiväkotilaiset Wilma, Emma ja Liam kertovat ohessa, mikä jäi päällimmäisenä mieleen vauhdikkaasta esityksestä.