Yhdysvaltain diplomatia on epäonnistunut pahoin, eivätkä presidentti George W. Bushin perustelut sodan tarpeesta vakuuta.
Tuskin mikään voi enää estää Yhdysvaltain johtamaa hyökkäystä Irakiin vielä tämän viikon aikana. Presidentti Bush antoi puheessaan tiistaita vasten yöllä Saddam Husseinille 48 tuntia aikaa poistua maasta, mutta Saddam ei aio lähteä. Takarajan umpeutuminen ei vielä merkitse sitä, että sota alkaisi juuri sillä hetkellä, mutta sen jälkeen ei enää mitään esteitä ole Yhdysvaltain mielestä. Hyökkäyksen ajankohta on nyt sotilasjohdon, ei diplomaattien asia.
Yhdysvaltain ylivoima on niin valtava, että kyse on vain siitä, romahtaako Irakin armeija heti vai kestääkö vastarinta jonkin aikaa. Mutta sota merkitsee aina diplomatian epäonnistumista, ja nyt sitä erityisesti korostaa se, että hyökkäykseen ryhdytään ilman selvää uutta valtuutusta Yhdistyneiden kansakuntien turvallisuusneuvostolta.
Turvallisuusneuvoston päätöksiä Irakin aseistariisunnasta on toki olemassa, ja niihin voidaan vedota. Voidaan myös sanoa presidentti Martti Ahtisaaren tavoin, että ilman Yhdysvaltain sotilaallista painostusta Saddam ei olisi tehnyt mitään myönnytyksiä. Mutta asetarkastusten tie jäi kesken, ja Bushin puheen jälkeen tuli entistäkin selvemmäksi, että Yhdysvaltain asevoimat on koottu alueelle ensi sijassa sotimista eikä Irakin painostusta varten.
Yhdysvaltain perustelut YK:n ja sen päätöslauselmien arvovallan turvaamisesta olisivat uskottavampia, ellei maa olisi lähtenyt omille teilleen Kioton ilmastosopimuksesta ja Kansainvälisestä rikostuomioistuimesta ja heikentänyt itsekin kansainvälisen yhteistyön arvovaltaa. Viime kuukaudet Yhdysvaltain diplomatia on onnistunut pikemminkin viemään siltä kumppaneita kuin tuomaan niitä. Tämän seurauksena uusi sodan oikeuttava YK-päätöslauselma tuli mahdottomaksi.
Juopa Atlantin yli ei vuosikymmeniin ole ollut niin paha kuin nyt, ja sotaa tukevassa Britanniassakin pääministeri Tony Blairin omat rivit työväenpuolueessa horjuvat.
Presidentti Bushin perustelut sodalle liittyivät ennen muuta siihen, että Irak voi antaa terroristeille kemiallisia, biologisia tai ydinaseita. Niillä voitaisiin iskeä Yhdysvalloissa tai muualla.
Tämä on huolestuttavan epämääräinen perustelu sodalle. Saddam Hussein on kiistatta ollut vaara omalle kansalleen ja lähialueelle ja hänestä pitäisi päästä eroon. Kaikki se antaa pontta vaatimuksille Irakin aseistariisunnasta, mutta hän ei ole muodostanut ainakaan mitään yksiselitteistä suoraa uhkaa Yhdysvalloille. Hänellä ei liioin ole enää todistettavaa ydinaseohjelmaa eikä todistettua kytkentää terroristijärjestöihin.
Sen sijaan maailmalla on monia maita, jotka helposti voivat tuottaa kemiallisia ja biologisia aseita Irakia paremmin, ja eräillä mailla jopa on ydinohjelma. Jos Bush niin valitsee, hän voi käyttää Irakin sodan perusteluita myös esimerkiksi Irania tai Pohjois-Koreaa vastaan. Irak voi olla uuden valtapolitiikan koekaniini.
Irakin sodan alkaessa maailmasta tulee paljon nykyistä turvattomampi paikka. Ei niinkään itse sodan, vaan sen seurausten vuoksi. Siksi YK-tien epäonnistuminen on suuri tappio kaikille. Kaikki yksipuolisen hyökkäyksen jättämät vaihtoehdot ovat huonoja.
Jos sota päättyy nopeasti, Yhdysvallat saattaa päätellä, että se voi tehdä mitä vain muista piittaamatta. Jos sota pitkittyy tai aiheuttaa muita pelättyjä levottomuuksia tai terroritekoja, maailma on sysätty pitkään epävarmuuden kauteen. Se on kova hinta siitä, ettei kompromissia asetarkastusten jatkamiseen viikoilla tai kuukausilla löytynyt.