Oulu Sinfonian ja Lapin Kamariorkesterin yhteiskonsertti: Ihmisyyden tunneytimessä. Solisti Baiba Skride, viulu. Johtajana John Storgårds. Madetojan
sali 6.4.
Puhtaasti määrällisesti arvioituna Oulu Sinfonian ja Lapin Kamariorkesterin yhteiskonsertti oli kevään massiivisin juttu. Lavalla oli enimmillään 75 muusikkoa ja konsertin kestokin oli lähemmäs kolme tuntia.
Onneksi laatutasokin oli kohdallaan, sillä muuten turhankin pitkäksi venytetty ohjelma olisi voinut tehdä tilaisuudesta koettelemuksen.
Johtajana toiminut John Storgårds oli ilmeisesti päättänyt, että ison kokoonpanon kanssa tehdään myös isoa musiikkia. Jo alkupaloiksi kuullut Prelude ja Liebestod Richard Wagnerin oopperasta Tristan ja Isolde antoivat esimakua illan mittakaavasta.
Seksuaalisten jännitteiden kuvaaminen musiikilla ei ole aivan yksinkertaista, mutta Wagner onnistuu kyllä erinomaisen hyvin kuvaamaan ihmisten välisen rakkauden hormonaalistakin puolta. Storgårds ohjasi orkesterin kuitenkin sangen hillittyihin lemmenkuohuihin. Oikeastaan intohimon asteikolla pitemmän korren veti tällä kertaa jopa vanhapoika-Brahms.
Johannes Brahmsin ja Clara Schumannin välisen suhteen laatu on loppumattomien spekulaatioiden kohde, mutta jotain sopimatonta ilmassa on lienee ollut, sillä Clara pyysi vanhoilla päivillään Brahmsia hävittämään kaiken aihetta koskevan kirjeenvaihdon. Brahmsin musiikkia kuunnellessa huomaa kyllä heti, ettei mies voinut intohimoasioissa mikään täysi diletanttikaan olla.
Illan solistina soittanutBaiba Skride tarjosi Brahmsin Viulukonsertosta op. 77 maailmanluokan esityksen. Skriden käsissä teos tasapainoili sydäntä särkevän hellyyden ja maskuliinisen uhon välillä sellaisella intensiteetillä, että kuulija huomasi välillä unohtavansa orkesterin olemassaolon kokonaan.
Skriden soitto oli lisäksi ihailtavan hallittua ja musiikkia kunnioittavaa. Viulistithan tuntuvat olevan erityisen alttiita hakemaan markkinarakoaan erilaisilla klassikoitten venkoilutulkinnoilla.
Dmitri Shostakovitshin kohtalona on ilmeisesti olla ja pysyä historian politisoiduimpana säveltäjänä. Enpä muista nähneeni säveltäjän musiikista yhtään teosesittelyä, jossa ei jollain tavalla sivuttaisi myös kommunismia ja Neuvostoliiton historiaa. Esimerkiksi säveltäjän Leningrad-sinfonian militaristisessa uhassa on nähty yhtä lailla natsien armeija kuin Stalinin hirmuvaltakin.
Sinfoniassaan nro 8 op. 65 Stalingrad Shostakovitsh tuntuu kuvaavan sodan julmuutta erityisen tuskaisella tavalla. Pitkissä, riipivissä Adagioissa on jopa slaavilaista kurjuuden maksimoinnin henkeä.
Storgårds johdatti joukkonsa voitokkaasti läpi koko raskaan teoksen. Orkesterin soinnille tavallista suurempi jousisto teki erityisen hyvää. Paradoksaalista kyllä, mutta suuremmalla joukolla pystyy myös soittamaan hiljempaa kuin pienellä ryhmällä.
Suurteosten kuuleminen piristää konserttikautta niin paljon, että tällaisen kuntarajat ylittävän fuusioitumisen toivoisi jatkossa olevan enemmän sääntö kuin poikkeus.