Arabimaista ei ole tekemään yhtään mitään Irakin sodan estämiseksi. Ne ovat yhtä kyvyttömiä kääntämään Saddam Husseinin päätä kuin vaikuttamaan Yhdysvaltain ratkaisuihin. Niiden kesken vallitsee konsensus lähinnä siitä, että sota on väistämätön ja sen voi estää vain ihme. Irakin sotakonjunktuuri on huipussaan.
Arabiliiton vastikään pitämässä Sharm el-Sheikhin huippukokouksessa syntynyt yhteisymmärrys jäi merkityksettömäksi. Sotaa ei hyväksytä lainkaan Irakin kysymyksen ratkaisumalliksi. Sodasta ei puhuta edes viimeisenä keinona, mikä on keskeinen ero verrattuna yleiseen eurooppalaiseen kantaan. Arabihallitukset eivät aio myöskään osallistua sotatoimiin aktiivisti omin voimin, vaikka amerikkalaiset saavatkin käyttää tukikohtia Persianlahden maissa.
Arabien ainoa keino vaikuttaa "sisältäpäin" tapahtumien kulkuun näyttäisi olevan Saddamin taivutteleminen maanpakoon - armahdus ja turvallisuustakuut taskussaan. Tämä on poikkeuksellinen aloite, jota Persianlahden pikkumaat ovat arasti tarjonneet. Se kelpaisi myös Yhdysvalloille, joka on toivonut arabeilta Irakin painostamista.
Arabiliitto ei ottanut Saddamin maanpakoa kuitenkaan viralliselle asialistalle sillä perusteella, että siitä ei olisi voinut missään tapauksessa syntyä konsensusta. Vallitsee nimittäin varsin suuri perusyksimielisyys, että regiimin vaihdos on kunkin maan sisäinen asia eikä kuulu ulkopuolisille. Monikin itsevaltainen arabijohtaja torjuu ilmeisesti ennakkotapauksia. Joku voisi tulla koputtelemaan omallekin olalle.
Samaan aikaan arabijohtajat eivät halua - ainakaan virallisissa puheissa - uskoa Irakin suureen joukkotuhoasearsenaaliin. Ainakaan uhkaa ei pidetä kovin merkittävänä, ehkä lähinnä Kuwaitia ja sen paria naapuria lukuunottamatta.
Myös Irakin ulkomailla asuva, hajanainen oppositio on jäänyt vaille arabileirin tukea. Mikään taho ei ole ruvennut ajamaan eri ryhmittymien asiaa Saddamin jälkeisessä maassa. Esimerkiksi Arabiliiton vahvimmassa maassa Egyptissä on suhtauduttu ulkoirakilaisiin oppositiovoimiin hieman kuin huutolaispoikiin, joita on turhaan hyysätty maailmalla viiden tähden hotelleissa.
Amerikkalaisvastaisuus on voimistunut kautta arabimaailman. Se on koventunut verbaalitasolla ratkaisujen lähestyessä. Egyptissä, joka on harjoittanut vilkasta huippudiplomatiaa moneen suuntaan Israelin oikeistohallitusta myöten, on jopa hieman hyssytelty mielenilmauksia Yhdysvaltoja vastaan.
Esimerkiksi Yhdysvaltain tarjoama kumppanuusohjelma Lähi-idän maiden demokratian ja talouskehityksen edistämiseksi ei ole johtanut mihinkään konkreettiseen.
Pinna on muutenkin kireällä, niin kuin tosin muuallakin maailmalla. Suhteet ovat koetuksella. Arabihuippukokouksessa ja viimeksi Islamilaisten maiden järjestön tuloksettomassa hätäkokouksessa Qatarissa heiteltiin hurjistuneita henkilökohtaisia solvauksia tavalla, joka katkaisi suorat tv-lähetykset.
Arabien mielestä alueen ydinkysymys on palestiinalaisten asema. Ilman sen ratkaisua ei voi löytyä tasapainotilaa. Sodan vaikutukset palestiinalaisten asemaan ovat kuitenkin kyynisten tai täysin pessimististen arvailujen varassa. Ainakin tilanne vie Israelin hallituksen ja toisaalta islamistipommittajien suorittamat siviilien joukkotappamiset kohti mustaa pistettä ikään kuin savuverhon takana.