Tähän viikkoon mahtui kaksi isoa politiikan uutista: ensin ulkoministeri Timo Soini (sin.) ilmoitti jäävänsä pois eduskuntavaaleista ja toiseksi pääministeri Juha Sipilä (kesk.) hajotti hallituksensa sote-maakuntauudistuksen ajettua karille.
Soini on vuositolkulla puhunut "vanhoista puolueista" aivan kuin ne olisivat uhanalainen laji elleivät peräti kuolemassa sukupuuttoon hänen jytkyjensä tieltä.
Mutta kuinka on pitkässä juoksussa käynyt? Vanhat puolueet, joilla Soini tarkoittanee lähinnä keskustaa, demareita, kokoomusta, vasemmistoliittoa ja RKP:tä, jatkavat juoksuaan vaaleista toiseen, hivenen vaihtelevin kannatuksin ja isoimmat suuruusjärjestystä vaihtaen.
Samana aikana Soinin omat puolueet ovat kyllä tuoneet politiikkaan väriä, mutta ovat välillä mataneet kuolemankielissä ja välillä nousseet rakettina ennen kuin ovat tussahtaneet tai hajonneet sisäisiin riitoihin. Soinin viimeisin luomus, siniset, taistelee runsaan kuukauden päästä olemassaolostaan.
Soini kyllä koristeli eduskuntapäätöksensä mahtipontiseen sananrieskaansa, mutta suurin syy lähtöön taisi olla tietoisuus, että sinisten käy vaaleissa ohraisesti. Soinilla on aina ollut hyvä poliittinen vaisto, niin nytkin.
Samaa ounasteli Soinin puoluetoveri, puolustusministeri Jussi Niinistö, joka sanoi IL-TV:ssä pitävänsä mahdollisena paluuta perussuomalaisiin vaalien jälkeen.
Populistipoliitikkojen suuri haaste on aina ollut, miten vakiinnuttaa puolueensa kannatus. Toiseksi populistipuolueet ovat aina pyörineet johtajansa ympärillä. Näihin törmäsi jo Soinin ensimmäinen puolue SMP.
Soinilla oli oma tilaisuutensa tehdä poikkeus populismin sääntöön. Perussuomalaiset sai jytkytulokset perättäisissä vaaleissa vuosina 2011 ja 2015. Puolue kuitenkin karkasi Soinin käsistä, kun hän ei pannut ajoissa kuriin voimia, jotka olivat vähemmän populistisia ja enemmän kaikkea muuta.
Paavo Väyrynen teki aikoinaan kardinaalivirheen luopumalla keskustan puheenjohtajuudesta. Väyrynen luuli, että hän voisi ohjailla seuraajansa Esko Ahoa. Väistymällä perussuomalaisten johdosta Soini teki saman virheen. Kun hän jätti paikkansa, Jussi Halla-aho ja kumppanit kaappasivat koko puolueen. Soinin hoksnokka petti pahemman kerran.
Halla-ahon perussuomalaiset ovat nyt nosteessa, ja hänellä on objektiivisesti arvioiden mahdollisuus vakiinnuttaa puolueensa kannatus pidemmäksi aikaa, oltiinpa asiasta mitä mieltä tahansa.
Soinin asema on aina perustunut nokkelaan sanankäyttöön ja falskeihin sutkauksiin. Ne eivät kuitenkaan riitä pitkän päälle uskottavan politiikan teolle. Hänellä on ollut aina houkutus enemmänkin arvioida alentuvasti muita puolueita kuin keskittyä rakentamaan oman puolueen politiikkaa.
Ulkoministerin salkku oli Soinin unelmien täyttymys, ja hän on kantanut sitä pääosin hyvin. Puhuessaan ulkopolitiikkaa Soini on puhunut enimmäkseen asiaa, mutta puhuessaan politiikkaa hän ei näköjään voi mitään luonnolleen.
Tuore esimerkki tästä on Soinin uusin "ploki". Hän kyllä osui oikeaan analysoidessaan sitä, miksi Sipilä teki niin kuin teki. Kaatamalla hallituksensa Sipilä otti, Soinin sanoin, politiikan pelitilan haltuunsa ja "asetti agendan ja teki muista osan suunnitelmaansa".
Mutta mikä ihme saa ulkoministerin arvoisen miehen, virkaheiton kylläkin, hallituskriisin jälkimainingeissa luonnehtimaan kokoomusjohtajaa Petteri Orpoa "yllättyneeksi kuin tarhapöllö" ja demarijohtajaa Antti Rinnettä ilmaisulla "aivan kuin täh ja häh"? Soinista vihreiden Pekka Haavisto haukotteli, Halla-aho "ei saanut edes luovuuspuuskassaan liitettyä SOTE:a maahanmuuttoon" ja Helsingin pormestarin Jan Vapaavuoren (kok.) "soperruksista ei saanut mitään selvää". Sinisille Soini antoi "Pienen plussan". Mistäköhän? Toimittajia hän kutsui "papukaijoiksi" ja "pässinpäiksi".
Nämä tarhapöllöt, tähhähit, haukottelijat ja luovuuspuuskaiset ja muut kyllä menestyvät tulevissa vaaleissa, toiset paremmin ja toiset huonommin, mutta kuitenkin menestyvät.
Loppujen lopuksi vanhat puolueet ovat päihittäneet Soinin. Jos ja kun hän lähtee eurovaaleihin, jostakin olisi löydettävä yli 100 000 ääntä. Tyylilaji näkyy jo taas löytyneen.