Nuoret: Valkean ke­sä­ka­tu on nuorten mie­les­tä tur­val­li­nen, vaikka siellä ta­pah­tuu ikä­viä­kin asioita

Smok­ki­jät­kät Oulussa lo­ka­kuun alussa

Smokkijätkät kiertue vierailee Oulussa lokakuun alussa.

Smokkijätkät kiertue vierailee Oulussa lokakuun alussa. Jussi Lammen, Kari-Pekka Toivosen, Puntti Valtosen sekä Jean S. -yhtyeen tähdittämä esitys sai ensi-iltansa vuosi sitten ja musikaali on ollut yleisömenestys.

Miestähtien lisäksi lavalla nähdään myös naiskauneutta, eli Rea Mauranen sekä Raid-elokuvasta tuttu Kirsti Valve.

Smokkijätkät perustuu legendaariseen Rat Pack -ilmiöön, ja siinä kuultava musiikki edustaa Frank Sinatran, Dean Martinin ja Sammy Davis juniorin tunnelmia. Musikaalin käsikirjoittaja on Mikko Koivusalo ja ohjaaja Dick Holmström.

Smokkijätkät nähdään Oulussa Madetojan salissa 3. lokakuuta.