Kautta suomalaisen teatterimaailman kävi kihinä ja kuiske samaan aikaan, kun Kajaanissa valmistettiin Woyzeckia Runebergin päiväksi ensi-iltaan. Woyzeck on kuulemma kirjoitettu loppuratkaisua myöten uusiksi, ja kukapa muu on asialla kuin Kristian Smeds, jolta odotetaan ensi kuussa päätöstä, millaiset ovat hänen jatkoaikeensa Kajaanin kaupunginteatterin johdossa.
Woyzeckin kirjoittaja, 23-vuotiaana kuollut saksalainen Georg Büchner (1813-1837) oli kuin olikin Johan Ludvig Runebergin aikalainen, vaikkei se hänen tekstiensä perusteella ensimmäisenä tulekaan mieleen.
Mutta jos oikein istahtaa mietiskelemään, niin ilmiselvä romantiikan aikakauden edustajahan tämä myös Dantonin kuoleman, Leonce ja Lenan sekä Lenzin kirjoittaja oli!
Büchnerin romantiikka ei kuitenkaan iskenyt aikalaisten makuun kuten Runebergin, koska mies ja hänen tuotantonsa unohdettiin lähes vuosisadaksi.
Vasta 1900-luku löysi Büchnerin. Varsinkin kesken jäänyt näytelmä nuoresta sotilaasta Franz Woyzeckista, joka on nostettu hänen pääteoksensa asemaan, kiehtoo arvoituksellisuudessaan sukupolvesta toiseen etenkin nuoria musiikin- ja teatterintekijöitä sekä ammatti- että harrastajapuolella.
Antaahan kiihkoisa, runollinen ja väkivaltainen teksti monenlaisia tulkintamahdollisuuksia. Tosin juuri mikään niistä ei ole pystynyt selvittämään Woyzeckin arvoitusta eikä motivoimaan sitä, miksi hän puukotti kuoliaaksi lapsensa äidin Marien, naisen jota kuitenkin rakasti.
Niinpä 2000-luku jatkaa Woyzeckin osalta siitä, mihin se 1900-luvulla jäi.
Kajaanilaisilla on ainakin periaatteessa mahdollisuus vertailuun, sillä 20 vuotta sitten Kajaanin kaupunginteatteri esitti Hannu Tyhtilän ohjaamana edellisen kerran tämän näytelmän. Niille, jotka muistavat, ja etenkin niille, jotka eivät muista tai eivät ole nähneet, tiedoksi, että kovin erilainen tuo edellisen teatterisukupolven Woyzeck oli.
Kristian Smeds on dramaturgiassaan ja ohjauksessaan lähtenyt liikkeelle lähes yhtä kokonaisvaltaisesta näkemyksestä kuin lähti lähes 100 vuotta sitten esityksen nähtyään Alban Berg.
Berg lähti avaamaan Woyzeckin arvoitusta musiikilla ja sävelsi Woyzeck-tulkintanaan Wozzeck-nimisen oopperan.
Kristian Smedsin oivallus ja uhkayritys on kirjoittaa keskeneräinen näytelmä valmiiksi ja tuoda se sitten näyttämölle niin täydellä volyymilla kuin hänen työryhmästään ikinä rahkeita riittää.
Tässä työryhmässä se tarkoittaa yhtä paljon äärimmilleen virittynyttä näyttelijäkuntaa, josta otetaan irti niin puhe- kuin musiikkiteatterin kaikenkattava osaaminen, kuin näyttämötekniikkaa. Tekniikka hyödyntää mediataidetta täysin luontevasti, ei lainkaan keikaroiden eikä päälleliimatusti.
Teho mitataan loppuhuipennuksessa, josta valtakunnallinen kuiske kävi kiihkeän tietävänä ennen ensi-iltaa: Woyzeck ei tapakaan elämänsä naista vaan tämä nainen, Marie, tappaakin Woyzeckin.
Teatteritaiteen kaikkia mahdollisia tyylilajeja taitavasti käyttävässä ja vuorottelevassa ohjausideassa loppuratkaisu nähdään videolta, kun mustasukkaisuutensa murhanhimoksi kasvattanut Woyzeck Kari Suhosen latautuneessa, karismaattisessa osasuorituksessa raivaa kirveellä teatterisalin peilioven puolikkaan kautta tiensä lämpiöön, jonka puolelta videokamera on jo pitänyt yleisön tilanteen tasalla. Siellä hätääntynyt Marie, jonka Woyzeck näkee kahtena (Eeva Soivio ja Teija Töyry), yrittää rakentaa esteitä oven eteen, ettei mies pääse läpi.
Matka, jota videokamera seuraa, jatkuu teatterin pihaovesta parkkialueelle. Siellä pakkasessa Marie pakenee henkilöautoon, jota Woyzeck ryhtyy kirveellään hajottamaan.
Tämä perheväkivaltakohtaus päättää esityksen. Julmuus ja kauneus ovat samanaikaisesti läsnä: osa Marien kasvoista näkyy televisioruudussa, joka on kuin uhrialttari, kun se siirretään näyttämön kynttilöiden valaisemaan etureunaan.
14 kynttilän ryhmä valaiseekin väliajattoman kaksituntisen. Vain kerran nuo kynttilät sammutetaan. Tuo rituaali liittyy Gustav Mahlerin musiikkiin.
Etukäteen Kajaanin Woyzeck-tulkinnasta puhuttaessa on korostettu sen rocktulkinnan merkittävää osuutta. Kyllä esityksessä volyymeja riittää, mutta vastapainoksi myös täydellistä hiljaisuutta, myös kevyttä iskelmämäistä musiikkia etenkin puskateatteria muistuttavassa ihan poskettomassa niin sanotussa markkinakojukohtauksessa. Siinä Heikki Törmi kirvesmies-tohtorina ylittää pitkässä soolossaan varmaankin kaikki tähänastiset suorituksensa kaikilla mahdollisilla ja etenkin mahdottomilla estraditaiteen alueilla.
Ja sitten tämä Mahlerien Mahler, viidennen sinfonian kolmas osa, joka tosin tulee nauhalta kuten moni muukin asia.
Sitä eivät Kajaanin näyttelijät edes yritä soittaa, vaan se soi taustalla, kun tupla-Marie, Kainuun keskussairaalan siivooja, työparimaisesti imuroi ja pesee näyttämöä.
Tyylilajien taitavat ja tarkasti harkitut vaihdot aiheuttavat sen, ettei Kajaanin kaksituntinen väliajaton tulkinta ole tasarytminen, siinä ei ehdi ikävystymään.
Kristian Smedsin näkemys uimisesta sisään Büchnerin nahkoihin ja kirjoittaa tältä kesken jäänyt Woyzeck valmiiksi ei ole epäoikeudenmukainen Büchne-rille eikä Eeva-Liisa Mannerin runolliselle käännöksellekään. Miksipä olisi väärin kirjoittaa se tähän päivään ja Kainuuseen ja tehdä samalla yleispätevästi selväksi perheväkivallan kehittyminen ja huipentuminen.
Kajaanin versiosta on pyyhitty jotakin alkuperäisestä mutta puuttuviin osiin on vaihdettu postmoderniin tapaan milloin rokkia, milloin vaikkapa öykkärimäisen saksalaiskapteenin (Teuvo Viljakainen) luontevaa muuttumista suomussalmelaiseksi.
Henkilöohjauksessa alleviivautuu tietysti päähenkilön, nuoren sotilaan Franz Woyzeckin, piina. Kari Suhonen on herkkä havainnoitsija, joka vaikenee ja kerää tuskaa päähänsä, kunnes tapahtuu loppuräjähdys.
Tämä on mustasukkaisen ja herkän miehen tarina, jossa korostuvat muutkin miehet, etenkin näiden miehuuden liioittelu ja karrikointi.
Heikki Törmin tohtorin lisäksi Johannes Korpijaakko rykmentin rumpalina tekee herkullisen bändimuusikon parodian. Vain huojuvat ja kiljuvat fanit lavanreunalta puuttuvat. Klassikkonäytelmän ensi-iltayleisöhän ei moiseen heittäydy!
Näytelmän kolme naista - siis tupla-Marie ja isoäiti (Katriina Hänninen) ovat enemmänkin myötäilijöitä. Näin siitä huolimatta, että Marie aiheuttaa toisenlaisen loppuratkaisun. Mutta sekin selittyy - hän ajautuu siihen.