Kun sixpack-hallitus aloitti viime kesänä, sille ennustettiin nopeata loppua. Monilla oli niin sanottu varma tieto, että edessä on pian uudet eduskuntavaalit. Niissä perussuomalaisten piti nousta suurimmaksi puolueeksi.
Nämä ennusteet ja ennustajat joutavat viimeistään nyt häpeäpaaluun. Kuuden puolueen hallitus paukutteli torstaina kiinni niin isoja päätöksiä, että sille voi huoletta ennustaa vaalikauden loppuun kestävää ikää.
Hallitukseen pätee Kiinan entisen vahvan miehen Deng Xiao-pingin sanonta, että on aivan sama, minkä värinen kissa on kunhan se vain pyydystää hiiriä.
Sixpack muistuttaa Paavo Lipposen (sd.) kahta sateenkaarihallitusta, joissa molemmissa istuivat kokoomus ja vasemmistoliitto.
Sixpackin näinkin pitkän iän salaisuus löytyy siitä, että pääministeri Jyrki Katainen (kok.) ja valtiovarainministeri Jutta Urpilainen (sd.) ovat löytäneet yhteisen sävelen.
Hallitukset seisovat ja kaatuvat sen mukana, miten pää- ja rahaministerin yhteistyö toimii. Ei ole kuin runsas puoli vuotta siitä, kun
Urpilainen marssitti demarit ulos Säätytalon hallitusneuvotteluista.
Toinen syy on se, että hallituksella ei ole vaihtoehtoja. Säilyttääkseen Suomen kolmen A:n luottokelpoisuuden sen oli pakko lyödä kiinni jo nyt hyvinkin yksityiskohtaisesti vuosien 2013–2016 raharaamit.
Markkinoille annettiin signaali, että Kreikka-ilmiö ei toistu täällä.
Kolmas syy on se, että perussuomalaisia ei enää pelätä. Jytky kyllä pääsee uuteen sanakirjaan, mutta Timo Soini ei enää hallitse politiikan ilmatilaa. Soinin ja puolueen alamäki konkretisoitui presidentinvaalissa.
Neljäs syy on se, että hallituksessa istuu työministerinä Lauri Ihalainen (sd.) Hän kätilöi ensin tulosopimuksen, ja tällä viikolla hän sai työmarkkinajärjestöt puristamaan sittenkin sopimuksen työurien pidentämisestä runsaan vuoden.
Ihalainen on hallituksen salainen ase.
Kehysriihen päätöspapereita on peräti 13 liuskaa. Se on hinta kirjavasta hallituspohjasta. Asioista on pakko sopia yksityiskohtaisesti, ettei hallitusyhteistyö pääse rapautumaan.
Nyt voi kysyä, jääkö ensi syksyn budjettiriiheen enää muuta neuvoteltavaa kuin rippeitä. Politiikkaa tehdään ajassa globalisoituneessa ja markkinavetoisessa maailmassa, joka ei noudata politiikan kalenteria.
Opposition on helppo grillata kokoomusta ja sosiaalidemokraatteja vaalilupaustensa syömisestä. Kokoomus ei olisi halunnut kiristää tuloverotusta kun taas demarit eivät olisi halunneet nostaa arvonlisä-veroa.
Taloudellinen pakkorako oli vain sellainen, että lupauksilla piti pyyhkiä pöytää. Opetus on taas kerran se, että vaalilupauksia kannattaa miettiä tarkkaan, koska ne voi joutua syömään.
Sanojen syönti oli silti tässä tilanteessa isänmaallisempi teko kuin tarrautuminen lupauksiin, joiden toteuttamiseen ei ollut taloudellisia edellytyksiä. Suuret verorahavirrat kulkevat juuri tuloverotuksessa ja alv:ssa.
Demarit välttyivät sentään syömästä toistakin vaalilupaustaan eli sitä, ettei eläkeikää nosteta tällä vaalikaudella. Se on kuitenkin äkkiä edessä.
Työmarkkinajärjestöt sopivat työurapidennyksen ohella neuvottelevansa eläkejärjestelmän uudistuksen.
Aikaa on ensi vuoden loppuun, ja vanhuuseläkeiän on määrä nousta viimeistään vuoden 2017 alusta.
Hallituksen veri punnitaan lopullisesti kuntauudistuksessa. Kuntakierroksella on tullut lunta tupaan oikein kunnolla. Kuntaliiton mukaan runsas puolet kunnista suhtautuu uudistushankkeeseen kielteisesti.
Lokakuun kuntavaaleista tulee kuntauudistuksen takia väkisinkin yleispoliittiset. Jos hallituspuolueet ottavat niissä pahasti takkiin, se voi vaikuttaa hallituksen yhteistyökykyyn ja voi olla kuolinisku koko kuntaremontille.
Hallituksen näkyvin ministeri voikin olla seuraavaksi hallinto- ja kuntaministeri Henna Virkkunen (kok.)
Jos Virkkunen ajaa kuntauudistuksen läpi, hänestä voi tulla seuraava kokoomusjohtaja. Katainen, 40, on ollut puolueen johdossa sentään kohta kahdeksan vuotta.