Elokuva: Mies, joka ei ollut siellä (The Man Who Wasn't There), Yhdysvallat 2001. Tuotanto: Ethan Coen. Ohjaus: Joel Coen. Käsikirjoitus: Ethan ja Joel Coen. Kuvaus: Roger Deakins. Musiikki: Carter Burwell. Näyttelijät: Billy Bob Thornton, Scarlett Johansson, Frances McDormand, James Gandolfini, Michael Badalucco. — Formia 4, Oulu.
Jo Coen-veljesten esikoiselokuva Blood Simple oli film noir -pastissi. Lähes kahtakymmentä vuotta myöhemmin valmistunut Mies, joka ei ollut siellä jatkaa samaa linjaa, mutta tyylittelee debyyttiä itsetietoisemmin kerronnallisilla ja kuvauksellisilla keinoilla.
Esikoisen iskua siinä ei kuitenkaan ole.
Paitsi film noirin yleisestä traditiosta, Mies, joka ei ollut siellä ammentaa veljesten aiemmista omista ohjauksista: Blood Simplen ohella myös Valtapelistä, Miller´s Crossingista ja Fargosta. Työ on viritetty niin vakavaksi ja lakoniseksi, että lähenee parodiaa olematta varsinaisesti sitä.
1940-luvun lopun Kalifornian pikkukaupunkiin sijoittuva elokuva kertoo Ed Cranen tarinaa. Parturina työskentelevä vaitelias mies on kuin sivulliseksi syntynyt, elää elämäänsä kyynisyyteen ja sulkeutuneisuuteen nojaten. Cranea ei kiinnosta pahemmin työ, saati sitten hänen vaimonsa puuhat pomonsa kanssa.
Parturin herättää muista maailmoista hetkeksi takaisin todellisuuteen matkaava helppoheikki, joka kauppaa amerikkalaista unelmaa kuivapesulan muodossa.
Ed Crane käyttää kiristystä keinona päästä kiinni menestykseen. Edelleen jäyhänä sitä seuraavaa rikoksen kierrettä tarkkailevan, epäonneen kääntyvän Cranen nostaa ulkopuolisuudesta myös naapurin pianoa soittava teinityttö. Ohjaaja Joel Coen briljeeraa mustan elokuvan tyylisuunnan konventioilla. Sisäinen minämuotoinen monologi kuljettaa tarinaa eteenpäin: hiljaiseksi mieheksi Crane välittää kertojana tuntojaan yllättävän vuolaasti.
Mustavalkoinen kuvaus ja ajankuva on huolella tehtyä. Samaa voi sanoa Billy Bob Thorntonin osasuorituksesta Cranena. Hän muistuttaa paikoin, sen tiedostaen Humphrey Bogartia: erityisesti fyysisesti, mutta myös viileällä ilmaisullaan.
Mies, joka ei ollut siellä toimisi paremmin pastissina, jos Coen-veljekset olisivat malttaneet pitää leikittelynhalunsa kokonaan aisoissa. Nyt juoneen kiedotut Roswell- ja Lolita-viitteet eivät istu luontevasti kokonaisuuteen, erityisesti edellinen jää pelkän vitsin tasolle. Se, että työ nojaa pohjaltaan vankasti nostalgiaan ei haittaa sinänsä.
Ansiokkaimmillaan Mies, joka ei ollut siellä on kuitenkin sivullisuuden teeman käsittelyssään. Kerrontatyyliin valittu etäinen tunnelma toimii siinä. Rikoselokuvana, trillerinä työ jää silti ei ulkokohtaiseksi, vaan vaisuksi: etäyttäminen ei ole samaa kuin tukahduttaminen. Understatementilla ja pelkällä toteavuudellakin on rajansa.